Aviation nation, Las Vegas

Suunnitellessani Yhdysvaltojen matkaa bongasin Yhdysvaltain ilmavoimien taitolentoryhmän kotiinpaluunäytöksen Nellisin lentotukikohdassa Las Vegasissa. Näin ollen reitistäni tulikin varsin kummallinen, kun palasin mantereen kierrettyäni takaisin länteen.

F-22 Raptor on yhdysvaltain ilmavoimien uusi ilmaherruushävittäjä.

Kannatti kuitenkin tulla, ilma oli kuin morsian ja morsian kuin myrskynmerkki...
Ei kun siis ei ollut pilvistä tietoakaan, melkein shortseissa pärjäsi, tai minulla oli shortsit jalassa, mutta varsinkin sunnuntaina kova tuuli viilensi keliä varsin hyvin.
Näytillä oli kattava otos Yhdysvaltin ilmavoimien konekalustosta.

Vuokrasin auton varta vasten tätä tapahtumaa varten, joukkoliikennettä ei oltu järjestetty 25kilometrin päästä Las Vegasista. Taksi olisi ollut myös vaihtoehto, mutta takaisin pääsy arvelutti ja syystä, en nähnyt mitään taksijonoa palatessani parkkipaikalle näytöksen jälkeen.

Autot jätettiin Las Vegasin Motor speedwayn parkkipaikalle joka suomalaisittain oli huomattavan kokoinen, mittailin myöhemmin kartasta pisimmän sivun olevan 1000metriä.
Alueella oli useita eri ratoja, joista suurin katsomo oli ovaaliradalla.

Parkkipaikka avautui 8am ja portit näytösalueelle aukesi 9am. Kuljetus parkkipaikalta tukikohtaan hoidettiin ilmaisella linja-auto kyydillä.
Linja-autoja olikin odottamassa huomattava määrä tullessani heti 8 jälkeen paikalle. Eteeni ehti kertyä toistasataa metriä pitkä jono. Ennen busseihin pääsyä laukut tutkittiin ja kuljettiin metallinpaljastimien läpi, joita oli 8kpl rinnakkain. Jotain hämminkiä hommassa kuitenkin oli, koska välillä busseja lastattiin vain yksi kerrallaan. Samanaikaisesti alkuperäinen jono kävi niin pitkäksi, ettei siihen mahtunut enää ihmisiä, vaan avattiin toinen jono eri suuntaan, joka oli varmasti yli 400 metrinen päästessäni bussiin.

Sunnuntaina vastaavia ongelmia ei ollut, mutta ihmisiäkin oli huomattavasti vähemmän liikkeellä.

Ohessa "muutama" kuva viikonlopulta:

E-8 JSTARS, koneen pohjassa oleva kylpyamme on tutka, jolla etsitään ja seurataan maakohteita esim.pansareita ja kuorma-autoja.

No nyt vihdoin pääsin tutustumaan V-22 Ospreyhin, jota kaipailin jo Mirmarissa.
Konetta esittelevän sotilaan mukaan laitteessa on vielä huomattava määrä vikoja.

V-22 Ospreyn kuljetustila näyttää kovin viimeistelemättömältä.

On tuossa Raptorissa kyllä aika ruma nokka...

Harjoitusvihollisena toimivassa F-15 Eagle hävittäjässä oli poikkeuksellinen sininen maastokuviointi.
En yleensä osta hihamerkkejä, mutta nyt oli 65th aggresor squadron hihamerkkejä venäjän kielellä ( käyttävät casual fridayna), niin pakkohan se oli ottaa.

F-22 Raptorissa aseistus on sijoitettu koneen sisälle luukkujen taakse tutkaheijastuksen vähentämiseksi. Esitys oli yllättävän aikaisin. Valtavien jonojen vuoksi osalta yleisöä taisi esitys jäädä kokonaan näkemättä.

Erilaisia yhdistelmäohilentoja oli päivän aikana useita.
Tässä Nelliksen lentotukikohdassa olevien taistelukonemallien ohilento.
Vasemmalta A-10, F-22, F-15 ja F-16.

B-25 Mitchell koneet osallistuivat Doolittle raid esitykseen.
Japanin hyökättyä Pearl Harbouriin Havajilla II-maailmansodan aikana janosivat amerikkalaiset kostoa. Erikoisoperaatio Japania vastaan suoritettiin B-25 Mitchell koneilla, jotka lähetettiin lentotukialus Hornetilta johtajanaan Everstiluutnantti Doolittle.
Smithsonian museossa kuulin mielenkiintoisen tarinan liittyen iskuun.
Lehdistötilaisuudessa presidentti Roosevelt kertoi koneiden nousseen Shangri-La:sta, joka on kuvitteellinen paikka. Koska Japanilaisilla ei ollut minkäänlaista aavistusta mistä koneet olivat tulleet, ilmoittivat he iskeneensä Shangri-Lahan ja tuhonneensa tukikohdan.

The Horsemen ryhmä esiintyi kahdella P-51 Mustang hävittäjällä.
Mukava yllätys oli myös nähdä MiG-15 lennossa. Muokkailin kuvan näyttämään siltä kuin se mahdollisesti olisi näyttänyt koneen kulta-aikana 50-luvulla.

Vanhat viholliset MiG-15 ja F-86 Sabre.

A-1 Skyrider Korean sota esityksessä.

EA-1F ja Patriots ryhmä. Ikävästi kaiutin pukkasi oikealta kuvaan, joten raketit jäi kuvan leikkauksessa hieman puolittaiseksi.

Patriots-taitolentoryhmän Tsekkiläisvalmisteiset L-39 koneet törmäyskurssilla.

Patriotsit timanttimuodostelmassa.

Yhdysvaltain laivaston F/A-18F Super Hornet.
Suomen ilmavoimilla on käytössä Hornetin F-18C ja D versioita. Superhornet on n.30% suurempi kone, vaikka näyttääkin varsin samalta. Paras tunnistusyksityiskohta on kantikkaat ilmanottoaukot.

Super Hornet ja toisen maailmansodan aikainen F4F Wildcat muodostelmalennossa.

F-4 Phantom II hävittäjä/pommittajalla on pitkä historia aina 60-luvulta saakka.
Kuvan kone on QF-4E mallia, jota käytetään ilmamaalien hinauksessa. Koneet tuhotaan lopulta mm. ohjusten miehittämättöminä ilmamaaleina.

Ilmavoimien reservin kiihdytysauto...

... ottaa kisaa MiG-17 hävittäjän kanssa.

Näytöksessä oli mukana myös Hollannin ilmavoimien F-16 hävittäjä.
Eivät eurooppalaiset näytökset kalpene amerikkalaisille, kuin räjähdetehosteiden käytössä:-) Operatiivisessa käytössä olevan konekaluston monipuolisuus on eurooppalaisissa näytöksissä suurempi, mutta museokonerintamalla saattaa tilanne olla 50-50.

Näin pitkästä aikaa A-10 panssarintuhoaja koneen esityksen, joka olikin varsin ...informatiivinen, koneen liikehtimiskyky tuotiin hyvin esiin.

Taivaan pilvettömyys pysäyttää koneet kuvissa, mutta taustan vuoret toivat mukavaa poikkeavuutta.

Ilmavoimien perinnelentueen koneita: Vasemmalta F-4, A-10, P-38 ja F-86

Viimeiseksi esiintyi Yhdysvaltain ilmavoimien Thunderbird taitolentoryhmä F-16 Fighting Falcon koneilla.

Vauhdikasta esitystä säesti joka ohilennon jälkeen vaihtuva musiikki.

Hidaslento-ominaisuuksia esittelevän koneen yläpinnasta sai varsin hyvän kuvan.

Lauantaina ehdin vain hätäisesti tutustua maanäyttelyn koneisiin, mutta sunnuntaina oli hieman enemmän aikaa.
Näytöksen lento-osuus oli mukavan tiivis ja kesti kuutisen tuntia.
Syksyllä myös Las Vegasissa aurinko on aika matalalla ja laskee puoli kuuden maissa, joten osasta kuvia saattaa tulla varsin punertavia.

Vuokra-autoksi otin Las Vegasissa Ford Focuksen.

Hooverin pato, Nevada

Olin majoittuneena Sahara kasinohotelliin Las Vegasissa.
Hotellihuoneen hintaan ei sisältynyt aamiaista. Kävin hakemassa leivoksen ja keskikokoisen teen hotellin pienestä aulakahvilasta ja menin nauttimaan sitä hotellin uima-altaalle.
Ilma ei ollut mikään järisyttävän lämmin vielä aamu yhdeksältä, mutta se nousi päivän aikana mukavaan 20 asteen lämpötilaan.

Lähdin käymään Hooverin padolla, jonne Las Vegasista on matkaa vajaat 50km.
Alkumatka sujui joutuisasti, mutta tien kaventuessa vuoristoalueelle tultaessa jonoa alkoi muodostumaan.
Hooverin pato on luokiteltu strategiseksi kohteeksi, joka on erikoisvartioinnissa.
93 tietä kulkevat ajoneuvot saatettiin tutkia. Tiesululla yksi vartija katseli korokkeelta pick-upien lavoille, tavallisilla henkilöautoilla ei ollut mitään tarkastusta pärstäkertoimien vilkaisua lukuun ottamatta.

Padon yhteyteen on rakennettu informaatiokeskus ja viisikerroksinen parkkihalli. Parkkipaikka maksoi $10. Otin aluksi mukaan kameralaukkuni, mutta hissin ovenpielessä ollut maininta tavaroiden koosta sai minut palauttamaan sen autoon.

Hyvät matkalaiset, vain käsimatkatavarat ovat sallittuja.

Kävin ensin katselemassa patoa molemmilta puolin ja molemmissa päissä kanjonia.
Padon toinen pää on Nevadassa ja toinen Arizonassa, myös kelloa pitää siirtää tunnilla kulkiessaan padon ja aikarajan yli :-)

Arizonan puolen vedenottotorneja. Veden korkeus saattaa vaihdella useita metrejä vuosittain, huomaa vaalea alue kalliossa ja taustalla kulkeva turistilaiva.

Padolle rakennetaan ohitustietä. Huomaa valkoiset ajoneuvot alhaalla turbiinihallin laiturilla. (näet kuvan suurempana klikkaamalla sitä)

Ostin lipun turbiinihallikierrokselle. Aluksi katsottiin elokuva, jossa kerrottiin padon historiasta.
Sitten pakattiin ihmiset suuriin hisseihin todella ahtaasti. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun olen hississä, jossa on saman verran ihmisiä, kuin on sallittua ohjetaulun mukaan.
Hyvä etten ottanut kameralaukkua mukaan.

Hissi pysähtyi jonkin ajan kuluttua ja jatkoimme tunnelia pitkin esittelytilaan, jonka ali turbiineille menevä putki kulki. Meille esiteltiin lyhyesti padon toimintaa sopivalla huumorilla höystettynä.

Kiinnostuneet voivat tutustua esittelytauluun paremmin klikkaamalla kuvaa.

Jatkoimme hissillä turbiinihalliin, jossa oli suurikokoisia turbiineja rivissä 8 kappaletta.
Palasimme vierailijakeskukseen, jossa sai omaan tahtiin tutustua patonäyttelyyn.
Rakennuksen katolta oli hyvä näkymä patorakennelmalle.

Hyvänä mittana toimii neljännen turbiinin kohdalla kulkeva huoltomies.

Pato on 221metriä korkea, 379 metriä leveä, 200 metriä paksu alhaalta- ja 14 metriä ylhäältä. Laajakulmalinssin käyttö vääristää kuvaa.

Ennen paluuta Las Vegasiin kävin syömässä Dam Burgerin vierailijakeskuksen pikaruokaravintolassa.

Palatessa Las Vegasiin huomasin, että autiomaa voi tosissaan juksata silmää.
Stratosphere torni näkyi jo pitkältä, mutta ei tuntunut sitten lähestyvän millään.
Las Vegas on vuorten ympäröimässä laaksossa, jonka halkaisija on n.45km suuntaansa.
Las Vegas Bulevardin kasinoiden lisäksi korkeita taloja löytyy downtownista, jossa en viikon aikana ehtinytkään käymään :o

Matka Las Vegasiin (AC593)

Torontossa matkustin maanalaisen vihreällä linjalla päätepysäkille Kiplingin asemalle, josta siirryttiin bussilla lentoasemalle.
Kiplingin joukkoliikenneasema vaikutti aika tylyltä, yllättävän heikko valaistus, jonka vuoksi aikataulua joutui tihrustamaan muutaman sentin päästä.
Bussien odottelun sen sijaan voi tehdä mukavasti sisätiloissa. Jokaisella pysäkillä oma oviaukko rakennuksessa, jonka kautta pysäkille siirrytään. Talvikelillä varmasti huomattavasti mukavampaa, kuin meillä Helsingissä metron liityntäliikenneasemilla.

Postitiivisena yllätyksenä Air Canadan lennolla ei tarvinnut maksaa matkalaukuista erillismaksua. Otin kuitenkin matkustamoon kameralaukun lisäksi koulurepun, jossa lähinnä lenkkarit ja vaihtovaatteet, jos sattuu vaikka matkatavarat katoamaan.
Poikkeuksellisesti matkatavarat kuskattiin mukana ja nurkan takana olikin Yhdysvaltojen rajaviranomaiset odottamassa sormenjälkiskannereineen. Jonotus sujui kuitenkin nopeammin kuin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin tullessa New Yorkiin.
Kun olin sormenjälkeni antanut, sekä normaaleihin kysymyksiin vastannut ja poistumassa tiskiltä, alkoi virkailijan puhelin soimaan. Hassusti heti ajattelin, että puhelu koskee minua, kuten elokuvissa, viime hetkellä virkailija saa hälytettyä erikoisjoukot ympäröimään... minut!
...Liikaa agenttielokuvia...

Jonotellessa tuli myös mieleen, etten muistanut tarkistaa eautovuokraamon lähettämästä kuittauksesta, mistä vuokraamosta auton hakisin Las Vegasin kentällä. Koska varmuutta nettiin pääsystä kentällä ei ollut, uskaltauduin lähettämään tekstarin Leenalle, jotta hän tarkistaisi asian, vaikka kello oli jo suomessa 2am. Oli onneksi vielä (joten kuten) hereillä.

Air Canadan lennolla Las Vegasiin oli koneena joku Airbusin A32? sarjan kone, näin siinä käy kun pari viikkoa myöhemmin näitä kirjoittelee :-(
Lento kesti vajaat neljä tuntia, mutta aika kului ahtaasti kuvia muokkaillessa läppärillä sekä leffaa katsoessa lentokoneen omasta viihdekeskuksesta, joka sijoitettuna edellisen penkin selkänojaan.

Viihdekeskuksen näyttö edellä istuvan penkin selkänojassa.

Air Canadan näkemys Suomesta: Helsinki, Capital city of Finland, near Turku.

Koneen lähestyessä Las Vegasia tasainen valomatto näytti jatkuvan todella pitkälle.
Erillisiä korkeita taloja alkoi kuitenkin näkyä vasta ihan loppulaskussa.

"Jaa, mistä päättelet että olemme saapuneet Las Vegasiin?"

Autovuokraamojen rakennukselle pääsi linja-auton kyydissä, joka kyllä jostain syystä ensin kiersi pysäkkimme kaukaa. Huhuili kadun toiselta puolen saattaisimmeko haluta vuokraamolle.
Eikun muuten vain 11pm liuta ihmisiä seisoi huvikseen bussipysäkki kyltin alla :-)

Jonottelin parikymmentä minuuttia vuokraamon jonossa. Natinaa ja syystä, aiheutti kahden virkailijan poistuminen viidestä jonnekin, vaikka jonossa oli toistakymmentä henkeä.

Omaan piikkiin voi taas pistää sen, etten ollut tulostanut auton varaustodistusta. Jostain syystä virkailijan piti välttämättä nähdä se. Onneksi osasi kertoa, että Aviksen toimistolla on tulostava nettipiste.
Kävinkin tulostamassa autonvarauspaperin syöttämällä dollarin seteleitä koneeseen neljä kappaletta.

Dodge Caliber oli sen verran huono kokemus Floridassa, että päätin ottaa Ford Focuksen tarjolla olevista vapaavalintaisista autoista.
Sain vuokraamosta helpot ohjeet Las Vegas Bulevardille, käänny 3 kertaa oikealle ja näin se tosiaan kävikin.
Liikennettä oli todella vähän puolenyön jälkeen torstai yönä. Sai rauhassa hämmästellä Vegasin valomäärää.

Maailmankuulu (?) Vegas kyltti on kuulemma pakkonähtävyys. Jäi kokonaan näkemättä kun tulin kaupunkiin, mutta auto palauttaessa kuittasin senkin.

Olin varannut hotellihuoneen Sahara hotellista, joka oli Las Vegas Bulevardin eli Stripin toisessa päässä, hieman erillään muista suurista hotellikasinoista.
Ajoin auton parkkitaloon ja tulin sivuoven kautta sisään. Hotellin aula ei kovin juhlalliselta näyttänyt.
Sain huoneen nopeasti ja se oli 16:sta kerroksesta. Olin olettanut saavani halvimmillaan $22 yö huonehinnalla jonkun kopin autotallin takaa, mutta ikkunasta näkyikin Stratosphere hotelli ja sen vetonaulaksi rakennettu torni, jonka huipulta löytyy kolme huvilaitetta, mm. tornin huipulla oleva masto olikin katapultti (Space Shot).

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta Stratosphere hotellikasinolle.

Toronto, Kanada.

Alunperin olin suunnitellut matkustavani Buffalosta Niagaran putouksille, ylittäväni rajan Sateenkaarisiltaa käyttäen ja illan tullen matkustavani bussilla Torontoon, joka vajaan 130kilometrin päässä.
Turistineuvonnan mukaan ei alueelta kuitenkaan 9-11-tapahtumien jälkeen kuitenkaan löydy matkatavaran säilytystä, joten tein Niagaran matkan erikseen (kts. edellinen artikkeli).

Toronton siluettia Ontario järven suunnasta.

Bussilippu Buffalosta Torontoon maksoi $20 ja matka kesti kolmisen tuntia.
Rajanylityksessä meni parisenkymmentä minuuttia bussilastilliselta, jossa matkustajia oli 15henkilöä. Matkustajien piti kulkea matkatavaroineen erikseen Kanadan rajavartiolaitoksen rakennuksen läpi. Rajatarkastajat kyselivät muutamia kysymyksiä.
Kotipaikakseni ilmoitin aluksi Helsinki, Finland, mutta kun pyysi toistamaan siirryin perusvastaukseen Finland, Europe :-)
Rajanylityksen jälkeen bussilinja muuttui pikalinjasta tavalliseksi, jonka aikana pysähdyttiin kolme kertaa. Aikatauluntasaus pysäkkinä taisi toimia Niagara Falls, Kanadan puolella, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan.

Matkan aikana katselin maisemia. kulkiessamme korkean mäen päällä, Toronton pilvenpiirtäjät näkyivät Ontario-järven toiselta puolen 50km päästä.
Kirjoittelin myös blogia ja nukuin lyhyet päiväunet.

Saapuessamme Toronton linja-autoasemalle ei minulla ollut mitään hajua mihin päin lähteä.
Bussin ikkunasta näin metron sisäänkäyntejä, mutta terminaalilta poistuessani niitä ei osunut silmään. Hotellini Howard Johnsson oli lähellä keltaisen linjan Museum pysäkkiä.
Otin kuitenkin taksin alle. Taksimatka maksoi €10euroa tippeineen.

Hotellin vastaanotossa virkailija yritti kovasti tyrkyttää kanta-asiakaskorttia. Kerroin, että tässä vaiheessa matkaa se oli aika turhaa, enkä Euroopassa ollut koskaan törmännyt heidän ketjuunsa.

Hotellihuone oli ihan o.k. alkoi muistuttaa enemmän Euroopassa käyttämiäni hotellihuoneita eli oli pieni verrattuna amerikkalaisiin motellihuoneisiin.

Wifi tuntui toimivan hyvin ja Skype soittelun jälkeen päätin lähteä kaupungille.
Toronto on Ontario-järven rannalla. Kaupungin edustalla on Toronton saaret, josta tuumin saavani hienon kuvan kaupungin siluetista auringon laskiessa.
En kävellyt lähimmälle Museumin metropysäkille vaan toiselle lähettyvillä olevalle St.Georgen asemalle, josta pääsisin vihreällä linjalla seuraavana päivänä lentoaseman suuntaan.
Muuten hyvä, mutta asemaa ei vain löytynyt hotellista saamani kartan perusteella. Kävelin Bloor Streetiä pari korttelia edes takaisin, olisikohan asema suljettu kun vieressä rakennettiin uutta taloa?
Kysäisin nurkalla tupakalla seisoskelevalta jannulta, mistä metroasema mahtaisi löytyä. Katsoi minua hölmistyneenä, tuossahan se on muutaman askeleen päässä! Näytti aika vaatimattomalta tiilirakennukselta, mutta olisihan se kyltti sentään pitänyt huomata...

Ostin vuorokauden lipun, jonka hinta oli €6,3.
Lipussa raaputettiin kyseisen päivän ja kuukauden kohdalta pinta rikki samoin kuin raaputusarvoissa.
Matkasin keltaisella linjalla Unionin asemalle, jossa vaihdoin raitiovaunuun. Se oli taas oma etsimisensä, eikä ohikulkijatkaan osanneet neuvoa. Lopulta löysin kylteistä ratikan merkin, joita seuraamalla löysin perille.

Ajelin pari pysäkin väliä lähelle järven rantaa, josta kävelin lauttaterminaalille.
Ajankulukseni kyselin parhaita kuvauspaikkoja lipunmyyjältä. Hän kertoi, ettei tähän aikaan vuodesta saarilla muuta oikein voikaan tehdä, kuin ottaa loistavia kuvia kaupungin siluetista :-)

Lautta kulki Ward'sin saarelle 45min välein. Ilmeisesti saarissa asuu jonkun verran porukkaa, suurimmalla osalla oli oma polkupyörä mukana, saarilla on autolla ajokielto. Samalla lautalla tuli mukana myös jonkunmoinen kamerakerho, jonka jäsenet kuvasivat aivan kaiken.

Pienoinen tuulenvire kävi lauttamatkalla, muttei kuitenkaan tehnyt nollan tietämillä olevaa keliä sietämättömäksi. Olin varustautunut tällä kertaa myös hansikkailla kylmää vastaan.

Toronton siluettia Ward'sin saarelta Ontario-järvellä.

Jäin odottelemaan auringonlaskua laiturin pieleen. Olin unohtanut pienen tripodini hotellille, joten piti turvautua kameran tukemisessa vanhaan kikkaan, linssisuojasta ja kolikoista rakenneltuun tukeen. Taisi homma näyttää niin säälittävältä, että kamerakerholaiset kyselivät haluaisinko kokeilla kuvaamista heidän kameranjalustoillaan.

Palasin kaupunkiin parin lauttavuoron jälkeen.
Kävelin keskustaan päin ja kävin syömässä. Tarjoilija heti ensitöikseen kertoi missä voin pestä käteni. Myöhemmin huomasin myös, että hissien näppäimiä painellaan sormi hihansuojassa. Nythän on paljon puhetta sikainfluenssasta, mutta Torontoa on koiteltu aiemminkin.
2003 WHO suositteli välttämään matkustamasta SARS (äkillinen vakava keuhkotieoireyhtymä)
epidemian vuoksi Torontoon.


Torstai 12.marraskuuta.

Lento Las Vegasiin lähtisi vasta illalla, joten jätin tavarat hotellille säilytykseen ja suuntasin kaupungille.
Ostin koko päivän voimassa olevan lipun, josta myyjä ystävällisesti raaputti päivämäärän esiin ja kirjoitti vielä tussilla isolla päivämäärän siihen.
Subwayn laiturilla huomasin, virkailijan kirjoittaneen lippuun OCT. 12, eli väärän kuukauden. Kävelin takaisin lippuluukulle. Kovasti pahoitteli tapahtunutta ja korjasi kirjoittamalla päälle NOV. Sotkuhan siitä syntyi. Varmisti kirjoituksen tekemällä omalla rei'ittäjällään reiän lippuun.

Chinatownin herkkuja.

Aluksi suuntasin Toronton Chinatowniin, jossa tein LÖYDÖN!
Olen todennut, ettei geokätkennässä muovirasiat kestä pitemmän päälle kätkörasioina, joten metallinen kynäpenaali on ollut jo pitempään ostoslistalla.
NYT kun LÖYTYI, ostin saman tien kaksi :-)
Jenkkipistotulpan muunninta europistotulpaksi ei kuitenkaan löytynyt edes chinatownista.

Chinatownin katukylttejä ja ratikka.

CN-Tower oli seuraavana kohteena.
553 metristä tornia tituuleerataan maailman korkeimpana tornina ja toisinaan myös korkeimpana vapaasti seisovana rakennelmana, mutta ota noista "maailman suurin" jutuista nyt sitten selvää, kun mittaustapoja on niin monia.
Katselutasanne on 342 metrin- ja ylempi "Sky pod" tasanne 447 metrin korkeudessa.
Aamupäivästä tornin huippu oli pilvien peitossa, mutta keskipäivällä vieraillessa tornista näki jo hyvin ulos.

CN-Tower kurkistelee talojen takaa.
Tämä onkin näemmä ainoa päiväkuva jonka tornista olin ottanut, jotain sepustusta sain kyllä erikseen videolle aikaiseksi.

Näkymää CN-Towerista Toronton downtowniin.

Näkymää 447 metrin korkeudelta Ontario-järvelle. Etualalla Toronton saaret, jolta edellisiltana kävin ottamassa kaupungista siluettikuvia.

CN-Towerin 1760 porrasta on innostanut mitä kummallisimpiin ennätyksiin:
Juoksemalla 7min 56sek.
Hyppykepillä 57min 15sek.
Eniten noustu portaita yhden päivän aikana, 17 kertaa.
Piano kuskattu portaita ylös 7 1/2 tunnissa.
90kg kurpitsa ylös portaita.
Jääkaappi,liesi ja astianpesukone ylös portaita.
Erikoismoottoripyörällä ylös portaita alle tunnissa.

...ja stuntman Roger Brown tuli alas portaita kaatuillen 1h 57min, tarkoituksella.

Tornin lasilattia 342 metrin korkeudella. Aika pieneltä näyttää kaivinkone kenkien välissä.

Poistuessani tornilta huomasin vanhan junavarikon, jonka päädyssä oli Steam whistle panimon sisäänkäynti. Ajattelin ostaa maistiaisoluen, mutta 2,5dl lasillisen sai ilmaiseksi, jätin kuitenkin kiertokäynnin väliin.

Toronton alla risteilee 27 kilometriä pitkä maanalainen kävelyverkosto PATH, joka yhdistelee korkeita toimistotaloja, kauppoja ja kahviloita. Sen varrelta löytyy 1200 kauppaa ja palveluntarjoajaa.
Kartan mukaan olisi mahdollista kulkea kävellen useiden metroasemien pituudelta, joten päätin kokeilla päästä Unionilta Osgooden aseman lähettyville (kuvakartassa oikean reunan keskeltä keskimmäiselle keltaiselle palkille) .

PATH kävelytunneliverkon karttaa.

Vaikka kartassa reitti näytti varsin selvältä, onnistuin jatkuvasti valitsemaan väärän reitin. Kyllästyin kokeiluuni varsin nopeasti, olin päässyt parin korttelin päähän lähtöpaikasta.

Innostuin kuvaamaan Museum metroaseman eri kulttuureja edustavia pylväikköjä enemmänkin, tein siitä myös YouTubeen videon.



Museum aseman Egyptiläinen pylväs.

Tolteekkilainen soturipatsas Museumin asemalla.

Kello alkoikin lähestymään 5pm kun palasin hotellille. Matkatavarat messiin ja St. Georgen asemalle. Metrossa olikin varsin paljon väkeä, joten en hypännyt ensimmäiseen metroon vaan katsoin missä vaunussa on vähemmän väkeä ja menin seuraavalla. Metro kulki 2minutin välein, joten suurta odotusta ei tullut.