Atlantin ylitys tapahtui Boeing 757 koneella.Ei kai sitä yleensä blogeja kirjoitella lentomatkoista, mutta kun se on niin lähellä sydäntä niin pitänee muutama sananen kertoa.
Varatessani lentoja pohdin lentoa Lontoon kautta, jolloin olisin ensimmäistä kertaa pääsyt oikean jumbojetin, Boeing 747 koneen kyytiin. Kuitenkin pyöritellessä lähtöaikoja ja hintoja ilmeni, että suora lento Brysselistä New Yorkiin oli yllätyksellisesti halvempi (jostain syystä lentojen varausjärjestelmä halusi aina tarjota välilaskullisia lentoja edullisimpina). 80eur säästö oli kuitenkin vaakakupissani tärkeämpi kuin jumbojetin kyyti ja mikä parasta, matka oli 2h lyhyempi.
Otin hotellilta bussikyydin kentälle ja suuntasin lähtöselvitys tiskille. Ennen lähtöselvitykseen pääsyä oli turvallisuuskysely, joka ilmeni varsin tiukaksi. Typeränä olin laittanut kaikki muut valmiiksi tulostamani matkatositteet matkalaukkuun tarvittavaa lentolippua ja Nykin hotellitulostetta lukuun ottamatta. Virkailija halusi nähdä ne, olisinko mahdollisesti pyrkimässä salaa duuniin jenkkeihin?
Itse lähtöselvitys sujui nopeasti.
Seuraavaksi turvatarkastukseen jonka jono oli pitkä, mutta liikkui kuitenkin jatkuvasti. Laskeskelin jonon pituuden olleen 150metrin tietämillä, jonotus kesti 20minuttia.
Myös kengät piti laittaa läpivalaisuun. Erillisessä kyltissä oli huomautus, ettei hihnalle saanut itse mennä makaamaan. No höh, sehän olisi paljon nopeampaa, kuin alkaa poistamaan vyötä ja tyhjentämään taskuja ja...
Seuratessani Boeing 757 koneen lastausta terminaalista huomasin, että vartiomies tarkisti konetta lähestyvän maahenkilökunnan, muuta tekemistä hänellä ei siinä ollutkaan.
Tuo järjestely on kuitenkin aika pientä Israelilaiskoneiden saapumiseen verrattuna. Berliinissä ollessani huomasin kentällä poliisin aseistetun miehistönkuljetusajoneuvon kulkevan koneen vierellä. Bukarestissa jotkut rynnäkkökivääreillä varustetut spesiaalimiehet ympäröivät koneen sen saapuessa.
Koneeni oli jo lähes täyteen varattu ostaessani lippuja, joten päädyin ottamaan paikan koneen perästä, riviltä 35. Se oli huono idea, sillä vessaan kulkevat ihmiset tönivät minua toisinaan. Viereiset penkkirivit 35 ja 36 käytävän toisella puolen näyttivät toimivan jonkinmoisena peittojen ja tyynyjen varastona. Myöhemmin lennon aikana ilmeni, että siihen rakennettiin miehistön lepotila joka eristettiin verholla.
Matkan aikana tuli pari elokuvaa ja muutama lyhyempi TV-komedia sarjan jakso. Muokkailin kuvia, mutta MacBookini akku on jo sen verran kulahtanut, että sähköä riitti vain tunniksi.
Ennen koneen laskeutumista matkustajille jaettiin tullin kaavake johon täytettiin yhteystiedot sekä vihreä I-94W kaavake, jossa samat kysymykset kuin netissä ennakkoon täytettävässä ESTA kaavakkeessa. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, jonka muutamat matkustajat saivat karvaasti kokea odotellessaan maahantulotarkastusta terminaalissa. He eivät olleet täyttäneet I-94:sta ja passitus oli rivin päähän. Myöhemmin etukäteistarkastusta jonossa tuli suorittamaan hieman ymmärtäväisempi rouva, joka salli jonoon palaamisen.
Ajankulukseni laskeskelin edessäni olevia ihmisiä, 140 ja jono piteni minun jälkeeni huomattavasti. Koko show kesti 50min.
Nyt on sitten sormenjäljet ja naamakuva tallessa viranomaisilla. Jos satun katoamaan niin Yhdysvaltojen rajaviranomaisilta voi sitten pyytää sormenjälkitietoja tarvittaessa. Minulta ei kyselty Amerikan päässä mitään matkan tarkoituksesta taikka sen pituudesta, eikä muistakaan yksityiskohdista joita jouduin kertomaan Brysselin päässä.
