Näytetään tekstit, joissa on tunniste san francisco. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste san francisco. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. marraskuuta 2009

Matka Buffaloon ( US4480, US3619 )

Lentoni Washington D.C:stä Buffaloon lähti Baltimoren kentältä.
Auto tuli hakemaan minut kahdeksalta ja matkaan meni vajaa 50minuttia.

Matkalla kävin mielenkiintoista keskustelua kuljettajan kanssa joka oli Etelä-Afrikasta.
Kertoi olleensa kotimaassaan töissä hotellissa, jonne sijoittui ruotsalaisia rakennusinsinöörejä jotka mukana jossain projektissa. 120 insinööristä 100 oli ottanut naisen mukaan Ruotsiin ja seuraavastakin samansuuruisesta ryhmästä 80 oli tehnyt samoin.
Olivat kertoneet ettei pohjoismaiset naiset tee mitään, miehet saavat tehdä kaiken :-)
Kuljettaja kyseli onko tilanne tosiaan niin?

Lentokentällä kirjasin matkalaukun ja putkilaukun ruumaan ja pidin kameralaukun läppäreineen käsimatkatavarana.
Lennon lähtöön oli vielä pari tuntia. Päätin kävellä lähtöportille saakka, jossa voisi olla rauhallisempaa kirjoitella blogia.

Portilla yksi rouva kävi läpi työasioita matkapuhelimessa. Myöhemmin alkoi kertomaan siskonsa henkilökohtaisesta vararikosta isoäidilleen, päätin siirtyä toiseen paikkaan.
En halunnut kuulla sitä selkäänpuukotusta.
Kännykänkäytöstä yleisillä paikoilla täällä ollaan paljon "suvaitsemattomampia" kuin Suomessa. Monissa ravintoloissa on matkapuhelinten käyttö "kielletty". Erään rouvan kännykkä alkoi soimaan San Franciscolaisessa raitiovaunussa, hän pyysi kanssamatkustajilta anteeksi?

US Airways Expressin Dash-8 oli aika loppuunkäytetyn oloinen sisätiloiltaan.
Jätin kameralaukkuni kenttähenkilökunnan hoteisiin erityishuomautuksella herkästä sisällöstä. Eipä viesti mennyt tietenkään perille välilaskun toisessa päässä jossa näin laukkuani retuutettavan, kaikki kuitenkin kunnossa.

Tämä oli ainoa lento, jossa minulla oli välilasku koneenvaihdolla. Lento kulki New Yorkin La Guardianin kentän kautta. Positiivisena yllätyksenä kone kulki aivan Manhattanin yli, jolloin sain pari melko kelpo kuvaa siitä. Olisi pitänyt huhuilla pilotille että kallistaisi konetta niin olisin saanut vielä parempia kuvia... niin ja ikkuna oli aika naarmuinen, olisivat sen vaihtaneet samalla.

Manhattanin eteläkärkeä, East River, Brooklyn- ja Manhattan sillat.

Empire State Building lentokoneesta kuvattuna.

Välilaskun kesto oli vajaa tunti ja onneksi jatkolento lähti samasta terminaalinsiivestä.
Matka jatkui suihkukoneella kohti Buffaloa. Jätin tälläkin kertaa kameralaukkuni erikseen sijoitettavaksi tavaratilaan matkustamon pienten säilytystilojen vuoksi.

Paikallani istui joku ukko, mutta istuin sitten viereiseen penkkiin. Edessä alkoi jonkinmoinen paikkasoppa ja lentoemäntä tuli kysymään minultakin antoivatko tosiaan minulle tämän paikan kun se on vialla?
Vasta silloin kiinnitin huomiota suuriin "Do not occupy" merkkeihin. Samalla kysyi paikallani istuvalta mieheltä hänen lippuaan. Herra istui kokonaan väärällä rivillä ja eri puolella konettakin, oli tainneet silmälasit jäädä kotiin.

US Airways Expressin Bombardier CRJ-200.

Hämmentyneeltä turistilta saattaa jäädä kämmenenkokoiset kieltomerkit näkemättä.

M
atkalla Buffaloon näkyi koneesta suuri tuulipuisto, jossa varsin paljon tuulivoimaloita, lopetin laskemisen sadan jälkeen.
Olin suorastaan yllättynyt, kuinka vähän näin aurinkopaneeleita kuumissa Arizonan ja Kalifornian osavaltioissa. Radiossa mainostivat nyt kovasti aurinkopaneeleita perusteena energia omavaraisuus ja valtion tuki omakotitaloasujille aurinkopaneeli hankkeissa.

Buffalon lentokenttä oli varsin hiljainen, vain yksi kone oli terminaalilla meidän lisäksemme.
Matkatavarat tulivat varsin nopeasti.
Kävin infotiskiltä kyselemässä kuinka pääsen kaupunkiin ja myöhemmin Niagaran putouksille.
Kertoi millä bussilla pääsee kaupunkiin ja kiireinen matkailija olisi voinut ottaa suoraan bussin myös putouksille. Pyysi käymään Buffalon keskustassa olevassa turisti-infossa lisätietoja varten yhteyksistä Buffalon ja Niagaran putousten välillä.

Luonnollisesti bussi Buffalon keskustaan oli juuri lähtenyt ja seuraavan lähtöön tunti.
Hinta olisi ollut vain $2,5 mutta päätin kuitenkin mennä taksilla odottelun sijaan, hinta $50.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Lentoliput ostettu

16.9.2009 Helsinki- Bryssel
(Bryssel, Kleine-Brogel Spottersday, Sanicole airshow)

21.9.2009 Bryssel- New York
(tähän tuskin tarvitsee laittaa tarkennetta ;-)

28.9.2009 New York- Phoenix
(Grand Canyon, Monument Valley)

01.10.2009 Phoenix- Los Angeles
(Kaliforniaa)

13.10.2009 San Francisco- Houston
(U2 keikka, New Orleans, Memphis, NASA systeemeitä)

22.10.2009 Houston- Orlando
(St. Petersburg lentonäytös, Miami, Lisää NASAa, Disney World)

04.11.2009 Orlando- Washington D.C.
(Pakolliset nähtävyydet ja Smithsonian ilmailumuseot)

09.11.2009 Baltimore- Buffalo
(Metallican keikka, bussilla Niagaran putoukselle ja Torontoon)

12.11.2009 Toronto- Las Vegas
(Aviation Nation lentonäytös, Hooverin pato, pelaamista)

18.11.2009 Las Vegas- New York
(pari päivää vielä palloilua N.Y.ssa)

21.11.2009 New York- (Lontoo)- 22.11. 2009 Helsinki

Ostin lentoliput käyttäen Kaleva Travelin lentojenvarausjärjestelmää. Se mahdollistaa kolmen yhdensuuntaisen lennon varaamisen yhdellä 15eur varausmaksulla varsin edullisesti,
esim. San Francisco-Houston- Orlando- Washington D.C. lennot maksoivat varauskustannuksineen 222eur.
Koitin suosia välilaskuttomia lentoja nopeuden ja matkatavaroiden katoamisriskin vähentämiseksi. Luonnollisesti mikäli hinta alkoi menemään naurettavalle tasolle, täytyi hieman ehdoista joustaa.
Kameralaukku läppäreineen olisi tarkoitus saada mukaan matkustamoon ja keskikokoinen Samsoniten matkalaukku ruumaan. Vasta varattuani lennot huomasin, että matkatavaroissa voi olla kummia ehtoja, ihan Ryanair meininkiä, eli matkalaukusta joutuu maksamaan erikseen. Koska suurimmassa osassa 11 varauksiani matkatavara kohdassa luki kuitenkin "information not available" päätin soittaa matkatoimistoon kyselläkseni mikä politiikka on. Kertoivat tarkistavansa asian ja päätyivät siihen lopputulokseen, ettei muilla kuin Houston-Orlando välillä ole lisämaksun vaaraa... anteeksi, olen hieman skeptinen kuitenkin tämän suhteen. Pitänee mennä kentälle kuitenkin tarpeeksi ajoissa jos tulee jotain säätöä tuon asian kanssa.

Washingtoniin saakka kuljen lentojen välillä vuokra-autolla, jotka varasin eautovuokraamon kautta. Keskimääräiseksi päivähinnaksi muodostui vakuutuksineen 21eur.