Vapaudenpatsaalla

Ostin lipun etukäteen vapaudenpatsaalle Internet myymälän kautta keskiviikolle 23.syyskuuta, mukaan luettuna visiitin patsaan alustassa olevaan museoon. Samaan pakettiin kuuluu myös Ellis Islandin siirtolaismuseoon tutustuminen. Varasin samalla molempiin paikkoihin omatoimi kierroksen ääniopastimen (audioguide) kanssa. Lipun hinta oli $20, ilman ääniopastinta taisi olla $12.
Hotellin aamiainen alkaa vasta klo 8am, joten jätin sen väliin. Pääsin maanalaisella suoraan Bowling Greenin pysäkille Grand Centralin asemalta.

Yllätyksekseni satamassa ei ollut jonoista tietoakaan. Ennen laivalle pääsyä piti kulkea turvatarkastuksen läpi. Hieman ennen yhdeksää alkoi väkeä saapuman paikalle, mutta mahduimme hyvin kolmikerroksiseen alukseen. Yläkansi oli tietenkin suosituin.

Alus kulki aika läheltä Liberty Islandia ja uskoisin että tavallisella nykyaikaisella pokkarikamerallakin saisi vapaudenpatsaan sopimaan mukavasti kuvaan.
Joissain matkaoppaissa on kerrottu, että patsaan näkee myös Staten Islandin lautalta ilmaiseksi, mutta se myös tarkoittaa vain näkemistä. Itselleni fiilis voisi olla sama kuin mennä Pariisiin ja katsoa bussin ikkunasta kehätieltä Eifel tornia ;-)

Aluksen yläkansi oli lähes täynnä suunnatessamme Battery Parkista Liberty Islandille.

Kuva otettu normaalikameran n.110mm zoomausta vastaavalla asetuksella.

Kuvaamisen kannalta valitettavasti aamupäivä oli pilvinen, mutta onneksi se parani päivän kuluessa.
Kävin aluksi kiertämässä patsaan rantaa kulkevaa tietä pitkin ja sen jälkeen menin nauttimaan aamiaista kahvilaan. Kymmeneltä lähteneessä lautassa näytti olevan jo reilusti enemmän porukkaa kyydissä. Typeränä ajattelin, että antaa heidän nyt aluksi ryysätä ja minä nautiskelen lomapäivästä, nimittäin itse patsaan jalustassa olevaan museoon ja näköalatasanteelle joutui jonottamaan 40 minuuttia.
Mitään isokokoisia kantamuksia ei saanut olla mukana, joten jätin laukun viereiseen tavaransäilytykseen. Avaimen sijaan lukko aukeaisi sormenjäljellä, joka annettiin lukitessa kaappi. Itse asiassa aika kätevä systeemi, harvemmin sormen onnistuu kadottamaan.
Turvatarkastuksessa mentiin varsinaisen Linnanmäki laitteen läpi, joka puhalteli paineilmaa vaatteisiin. Ei tullut sanomista vaikka kaulapussukkani oli paidan alla hakaneulalla kiinni. Metallinpaljastin oli vielä erikseen.
Heti museon aulassa oli patsaan vanha soihtu, joka oli vaihdettu edellisen restauroinnin yhteydessä. Laitos oli sen verran huonokuntoinen ja vanhaa tekniikkaa.
Museokierroksen jälkeen oli 159 portaan nouseminen näköalatasanteelle, taisikin olla ihan hyvä, että kameralaukku jäi objektiivien kera säilytykseen.

Vapaudenpatsas sisältäpäin. Gustav Eifel suunnitteli tukirakenteen vapauden patsaan sisään. Siis se sama herra joka suunnitteli Eifel-tornin.

Palatessani museosta alkoi ilma kirkastumaan. Kiersin patsaan etuosan vielä pariin kertaan ensin lyhyen ja sitten pitemmän zoomin kera.
Aikaansaannoksia näkyy tässä kappaleessa olevien kuvien lisäksi myös skrollaamalla sivun alalaidassa olevaan "vapaudenpatsas kuvia".

N.450mm zoomauksella.

Pyöröpolarisaatiosuodattimen kera pilvet tulevat paremmin esiin.

Vielä viimeinen kuva myötävalossa aluksen suunnatessa Ellis Islandille.

Saarelta lähtevät alukset kiertävät Ellis Islandin kautta, jossa ei tarvitse jäädä pois mikäli ei halua.
Saarella toimii nykyään siirtolaisista kertova museo samassa rakennuksessa, jonka kautta kaikki laivoilla III-luokassa matkustavat tulijat kierrätettiin.
I- ja II luokan matkustajille rekisteröityminen suoritettiin jo laivalla.
Kiersin museon ääniopastimen kanssa ja kävin katsomassa puolen tunnin pituisen elokuvan.
Mikäli matkustajaa ei sairauden, taikka "kykenemättömyyden pitää huolta itsestään" vuoksi passitettiin takaisin vanhalle mantereelle, laivayhtiö joutui kustantamaan matkan. Tästä syystä jo lähtösatamissa tehtiin pientä karsintaa. Tämähän alkaa kuulostamaan tutulta. Jos lentoyhtiö kuskaa nykyään matkustajan jolla ei ole edellytyksiä saapaua maahan, olen ymmärtänyt että lentoyhtiön homma on hoitaa asiakas takaisin lähtöpisteeseen...

Näkymää Ellis Islandilta Manhattanille.

Palatessani hotellille 6pm olin sen verran poikki, että alkuperäis-suunnitelmista poiketen en lähtenytkään vierailemaan Empire State Buildingin näköalatasanteella, vaan suihkun jälkeen käväisin syömässä lähikuppilassa ja tutkiskelin päivän kuva saalista joka oli varsin runsas.

Ensimmäiset 12h New Yorkissa

Olen majoittuneena Seton hotelliin East 40th kadulle.
82€ hintaan on laskettu alv ja turistivero. Hotelli on hinnan mukainen. Ensivaikutelmana oli, että SWAT tekee hyökkäyksen kerrokseen millä hetkellä hyvänsä. Yhteiset suihkut ja vessat. Aamiainen ei ole kummoinen ja ilmainen wlan lopettaa toimintansa huoneessa n.3min käyttöönoton jälkeen.

Hotellin sijainti on kuitenkin erinomainen ja pyyhkeet vaihdetaan päivittäin.
Ilmastointi toimii, mihinköhän ne vievät avatut saippuat, kun sekin tulee päivittäin uutena. Huone on myös suht tilava. Vetäisivät seinille vielä toisen kerroksen maalia ja dumppaisivat rikkoutuneen lipaston jonnekin niin paranisi yleisnäkymä huomattavasti. Aulatilassa wlan toimii moitteetta.

Näkymä hotellini ikkunasta... eiku hotellin vierestä E 40th ja Lexingtonin kulmasta. Chrysler Building.

Tulin suoralla tai siis bussi kävi noutamassa porukat kaikilta muilta terminaaleilta Grand Centralin kulmalle, josta kävelymatkaa hotellille oli vain 4 korttelia.
Pilvenpiirtäjät eivät tehneetkään niin sykähdyttävää fiilistä kuin olin odottanut, mutta illanhämärässä tunnelma on aivan toisenlainen kun ikkunoissa tuikkii valot taivaissa asti.

Vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan karttaa Grand Centralin turisti infosta.
Päätin saman tien poiketa Manhattanin eteläkärkeen katsomaan, josko Vapaudenpatsas näkyisi Battery parkista.

Menin ostamaan maanalaisen lippua luukulta, jossa luki metro ja pohjoiset linjat, virkailija opasti jos haluan subwayn lipun, sen saa subwayn lippuautomaatista. Tämäpä mielenkiintoista, mikä näiden metro sitten on?
Ostin 7pv lipun, jolla voi kulkea subwayllä ja busseilla. Hinta $ 27.
Huom. automaatti antaa vain $6 palautusrahaa, joten ostoksia ei kannata maksaa liian isoilla seteleillä. Muutenkin täällä tuntuu olevan vaihtokassat aika pieniä.

Kyllä oli subwayn asemalla vilskettä ja vipinää. Hyvä että välistä kerkesi poikittain kulkemaan. Poliisit näyttivät tekevän satunnaisia pistokokeita tutkien kasseja ja käsilaukkuja.
Hyppäsin metroon nro 4, joka näytti menevän Downtownin suuntaan. Pysäkkejä oli vain niin harvakseltaan, että päätin hypätä kesken pois ja paikallistaa sijaintini. Hyvältä näytti, 4-linja ilmeisesti express-linja, joka ei pysähdy kaikilla asemilla. Jatkoin matkaa edelleen samalla vihreällä 4 linjalla Bowling Green pysäkille, joka Battery parkin kulmalla. Lyhyt kävely rantaan ja siellähän hän oli!

Näkymä Battery Parkista Vapaudenpatsaalle iltapäivän auringossa.

Intoa oli sen verran, että päätin lähteä katsomaan saman tien myös Brooklyn Bridgeä, joka olisi melko lähellä. Poikkesin syömässä Burger Kingissä ja hain lähikaupasta vettä.
Katukyltissä oli opaste Pörssille, joka olikin aivan vieressä.

Pörssi sattui matkan varrelle ensimmäisen päivän kävelylenkillä.

Kummassahan on enemmän hevosvoimia?

Jatkoin matkaa Wall Streetiä East Riverin suuntaan. Ranta oli työmaana kadun päässä, mutta South street seaportin luolta sillan näki jo hyvin. Iltapäivän valo oli sopivasti myötäinen.

Brooklyn Bridgen vieressä Manhattan Bridge jota ei elokuvissa paljon näy. Yleensä elokuvien kohtaukset kuvattu vastarannalta Manhattanille päin.

Jatkoin rantaa pitkin vielä hieman ylävirtaan ja käännyin vasemmalle takaisin niemen keskiakselin suuntaan. Löysinkin itseni Chinatownista, joka ei näyttänytkään olevan vain parin korttelin kokoinen näyteikkuna, vaan läpikulkeminen kesti hieman pidempään. Hyppäsin täpötäyteen metroon Canal Streetin pysäkillä ja jatkoin 33th kadulle. Tuumin että hyvä lähestyä majapaikkaa eri suunnista, niin näkee ympäröivääkin aluetta.
Poliiseja oli ohjailemassa liikennettä vaikka valot olivat käytössä. Yhdessäkin risteyksessä heitä oli viisi, paljonkohan niitä on täällä duunissa?

Auringon laskiessa Grand Centralin asema näytti upealta. Viimeiset säteet muuttivat sen punertavaksi joka vain korostui kylmän sinisten konttorirakennusten ympäröidessä sitä, tai siis tämä oli minun runollinen kuvitelmani tilanteesta, totuus olikin kellertävät maisemavalaisulamput :-)

Grand Centralin asema auringon laskiessa. Hohtavan kellertävä valo johtuu valaistuksesta.

Hotellille päästyäni kävin suihkussa ja totesin illan olevan vielä nuori. Times Square pitää ehdottomasti nähdä pimeään aikaan, joten lähdin vielä pienen lepäilyn jälkeen sinne.
VAU! Vaikuttavan näköinen paikka, vaikkakin osa mainoksista olikin julisteita toisin kuin olin kuvitellut. Pienen ajatusvirheen vuoksi lähdin väärään suuntaan palatessani hotellille. Lyhyen iltakävelyn pituudeksi tulikin 6 kilometriä.

Hotellilta lähtiessä viereisessä korttelissa oli syntymässä jonon poikasta johonkin tapahtumaan. Afrikkalaista syntyperää olevaa porukkaa tuli värikkäissä juhlavaatteissaan kiirehtien vastaan lapsineen vielä muutaman korttelin päästä.
Palatessani hotellille oli jono kasvanut entisestään jatkuen jo korttelin kulman taakse, väkeä oli satoja. Paikalla oli useita poliisipartiota pitämässä järjestystä. Tarkistin myöhemmin että talon seinässä oli Togon lippu, mutta mitään muuta uutista asiaan liittyen en löytänyt.

Olin valvonut yhteen putkeen (pikku torkut koneessa) 22h, joten olisi voinut luulla unen maittavan mutta aika koiran unta se kuitenkin oli.


*** Paluusuunnan pikaisesta New Yorkin visiitistä löydät tarinointia tästä ***

AA171 New Yorkiin

Atlantin ylitys tapahtui Boeing 757 koneella.

Ei kai sitä yleensä blogeja kirjoitella lentomatkoista, mutta kun se on niin lähellä sydäntä niin pitänee muutama sananen kertoa.
Varatessani lentoja pohdin lentoa Lontoon kautta, jolloin olisin ensimmäistä kertaa pääsyt oikean jumbojetin, Boeing 747 koneen kyytiin. Kuitenkin pyöritellessä lähtöaikoja ja hintoja ilmeni, että suora lento Brysselistä New Yorkiin oli yllätyksellisesti halvempi (jostain syystä lentojen varausjärjestelmä halusi aina tarjota välilaskullisia lentoja edullisimpina). 80eur säästö oli kuitenkin vaakakupissani tärkeämpi kuin jumbojetin kyyti ja mikä parasta, matka oli 2h lyhyempi.

Otin hotellilta bussikyydin kentälle ja suuntasin lähtöselvitys tiskille. Ennen lähtöselvitykseen pääsyä oli turvallisuuskysely, joka ilmeni varsin tiukaksi. Typeränä olin laittanut kaikki muut valmiiksi tulostamani matkatositteet matkalaukkuun tarvittavaa lentolippua ja Nykin hotellitulostetta lukuun ottamatta. Virkailija halusi nähdä ne, olisinko mahdollisesti pyrkimässä salaa duuniin jenkkeihin?
Itse lähtöselvitys sujui nopeasti.
Seuraavaksi turvatarkastukseen jonka jono oli pitkä, mutta liikkui kuitenkin jatkuvasti. Laskeskelin jonon pituuden olleen 150metrin tietämillä, jonotus kesti 20minuttia.
Myös kengät piti laittaa läpivalaisuun. Erillisessä kyltissä oli huomautus, ettei hihnalle saanut itse mennä makaamaan. No höh, sehän olisi paljon nopeampaa, kuin alkaa poistamaan vyötä ja tyhjentämään taskuja ja...

Seuratessani Boeing 757 koneen lastausta terminaalista huomasin, että vartiomies tarkisti konetta lähestyvän maahenkilökunnan, muuta tekemistä hänellä ei siinä ollutkaan.
Tuo järjestely on kuitenkin aika pientä Israelilaiskoneiden saapumiseen verrattuna. Berliinissä ollessani huomasin kentällä poliisin aseistetun miehistönkuljetusajoneuvon kulkevan koneen vierellä. Bukarestissa jotkut rynnäkkökivääreillä varustetut spesiaalimiehet ympäröivät koneen sen saapuessa.

Koneeni oli jo lähes täyteen varattu ostaessani lippuja, joten päädyin ottamaan paikan koneen perästä, riviltä 35. Se oli huono idea, sillä vessaan kulkevat ihmiset tönivät minua toisinaan. Viereiset penkkirivit 35 ja 36 käytävän toisella puolen näyttivät toimivan jonkinmoisena peittojen ja tyynyjen varastona. Myöhemmin lennon aikana ilmeni, että siihen rakennettiin miehistön lepotila joka eristettiin verholla.

Matkan aikana tuli pari elokuvaa ja muutama lyhyempi TV-komedia sarjan jakso. Muokkailin kuvia, mutta MacBookini akku on jo sen verran kulahtanut, että sähköä riitti vain tunniksi.

Ennen koneen laskeutumista matkustajille jaettiin tullin kaavake johon täytettiin yhteystiedot sekä vihreä I-94W kaavake, jossa samat kysymykset kuin netissä ennakkoon täytettävässä ESTA kaavakkeessa. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, jonka muutamat matkustajat saivat karvaasti kokea odotellessaan maahantulotarkastusta terminaalissa. He eivät olleet täyttäneet I-94:sta ja passitus oli rivin päähän. Myöhemmin etukäteistarkastusta jonossa tuli suorittamaan hieman ymmärtäväisempi rouva, joka salli jonoon palaamisen.
Ajankulukseni laskeskelin edessäni olevia ihmisiä, 140 ja jono piteni minun jälkeeni huomattavasti. Koko show kesti 50min.

Nyt on sitten sormenjäljet ja naamakuva tallessa viranomaisilla. Jos satun katoamaan niin Yhdysvaltojen rajaviranomaisilta voi sitten pyytää sormenjälkitietoja tarvittaessa. Minulta ei kyselty Amerikan päässä mitään matkan tarkoituksesta taikka sen pituudesta, eikä muistakaan yksityiskohdista joita jouduin kertomaan Brysselin päässä.

Sumuinen Sanicolen lentonäytös

Sanicolen lentonäytös järjestettiin pienkoneiden lentokentällä, joten suurin osa esiintyjistä lensi Kleine-Brogelin tukikohdasta.
Vastavalo ja sumu tekivät koneiden kuvaamisesta tuskaisaa, joten poikkeuksellisesti pääosin seurasinkin näytöstä nurmikolla istuskellen enkä kameran etsimen kautta, kuten normaalisti tapana. Sumusta huolimatta päivä oli lämmin. Ostamani limut ja kivennäisvedet tulivat tarpeeseen.

Minulle näytöksessä oli kaksi varsinaista kohdetta, B-17 Lentävä linnoitus ja kylmänsodan aikainen nelimoottorinen pommikone Vulcan. Lisäksi luvassa oli Tiikerilaivuiden ohilentoja.

Legendaarinen B-17 Lentävä linnoitus on minulle tullut erityisen rakkaaksi pikkupoikana tehtyjen pienoismallien ja nykyään sen lennossa kuvaamisen vaikeuden vuoksi. Kone esiintyy kyllä useissa näytöksissä vuosittain, mutta minulla vain on käynyt huono tuuri.
-2001 olin seuraamassa ensimmäistä kertaa Englannissa Duxfordin mahtavassa ilmailumuseossa Flying Legends näytöstä, kun kone oli esiintymässä. Olin pihdannut paristonvaihtoa silloisessa järjestelmäkamerassa niin pitkään, että kun Lentävän linnoituksen vuoro tuli, ensimmäinen kuva ja sitten patteri loppui :-(
Uuden pariston hankita englannin hinnoilla ja varsinkaan näytösalueella ei muuten tullut kovinkaan edulliseksi, kylläpä taas säästin.
-2003 olin seuraamassa Biggin Hillin lentonäytöstä Lontoossa, kun hirvittävä ukkosmyrsky keskeytti koko näytöksen.
-Keväällä 2009 Duxfordissa piti lähteä jelppimään kaveria kun joutui sairaalaan.
-Tällä kertaa hirvittävä sumu.

Extra muokattu kuva Vulcan pommikoneesta Sanicolen lentonäytöksessä.
Huomaan naamiomaalaus myös pohjapuolella.

Vulcan oli tärkeänä osana Britannian ydinpelotetta kylmän sodan alkuaikoina, jonka jälkeen Kuninkaallinen laivasto otti asian tehtäväkseen. Suurimpana saavutuksena koneelle Britit hehkuttavat Faklandin sodan aikana tehtyä pommituslentoa Brittien saarilta lähes toiselle puolen maapalloa Faklandin saarille lähellä Argentiinan eteläkärkeä.
Koneet poistettiin käytöstä 80-luvulla. Kyseinen yksilö kuitenkin haluttiin saattaa lentokuntoiseksi. Työ oli varsinainen painajainen, eikä hinnatkaan ole mitään pieniä. Kaikenlaisten keräysten ja lopulta myös valtakunnallisen loton myönnettyä avustusta 10 miljoonan punnan! (jos lasketaan markka ajassa 100 miljoonan markan) hanke lopulta onnistui. Koneen ylläpito vuosittain maksaa 2 miljoonaa puntaa. Itse olen osallistunut 5 punnan lahjoituksella :-)

Lähdin Brysselin lentokentän Ibis hotellia kohden jo ennen näytöksen loppua, liikenteestä tulisi totaalinen kaaos, kun varmasti yli 30 000 päinen yleisö lähtisi samanaikaisesti pois.

Auton palautus sujui lähes ongelmitta, vasta kun kaveri oli jo kirjoittamassa laskua, muistin jättäneeni auton tankkaamatta. Hinnaksi olisi tullut 43eur/ 330km diesel kuluja. Kysyin paljon maksaisi jos itse tankkaisin, ei ollut ihan varma. Kävin tankkaamassa ja hinnaksi tuli vajaa 14 euroa.

Pikavisiitti Maastrichtiin

Lauantai siis muuttui "vapaapäiväksi" lentokonekuvausten osalta. Suuntasin Genkistä muutaman kymmenen kilometrin päähän Maastrichtiin. Otin auto vuokrauksen yhteydessä Avikselta kartan, jossa yleisluontoinen maantiekartta Belgiasta ja Luxemburgista jossa kaupunkia ei näkynyt. Tuli oikosulku syöttäessäni hakua navigaattoriin, oliko se nyt Ranskassa, Hollannissa vai Belgiassa, no Saksassa se ei ainakaan ollut.
Lähdin sulkemaan vaihtoehtoja, Brysseliin menee jo niin paljon fyrkkaa EU:n kautta, että kyllä se täytyi olla sitten Ranska tai Hollanti :-)

Ajellessa sitten Hollannin Maastrichtiin täytyi todeta, että EU on täällä ainakin toiminut vieläkin pitemmälle viime visiitistäni. Aiemminkaan ei oikein erottanut Benelux maissa, milloin siirrytään maasta toiseen, mutta nyt edes liikennemerkit eivät tuntuneet antavan osviittaa. Autojen kilvistä saattoi päätellä kummalla puolella rajaa olin.

Belgian kyläteillä tuntui olevan suomalaisittain hurjat nopeusrajoitukset. Kylien läpi kulkevilla teillä 70km/h ja navigaattori vielä ehdotteli 90km/h, olisiko joskus ollut jopa sellainen vauhti sallittuna. Turvaväli autoilijoilla tuntui olevan tuntematon käsite, vaikka yllättävän huonokuntoisilla päällystepinnoilla varustetuilla moottoriteillä muistutuksia siitä olikin.

Maastrichtin keskustaan päästessä en luottanut viime metreillä enää navigaattoriin, lähdin ajamaan P-Centrum kylttien mukaan, jotka johdattivatkin minua poispäin keskustasta muuttuen P-Centrum Itä / Länsi parkkialueiksi. Kaupungin pohjakuvasta ei ollut mitään havaintoa, joten en uskaltanut jättää autoa pitemmälle keskustasta kun en olisi tiennyt mihin suuntaan lähteä. Palasinkin navigaattorin opastuksella suoraan kaupungin ytimeen Vrijthofin torin parkkihalliin.

Kiertelin vanhankaupungin katuja oikein ostosmielellä, tarvitsin hakaneuloja, jotta saisi etutaskutkin varmasti suljettua. Minultahan pari vuotta sitten kähvellettiin Pietarin metrossa myöskin legendaarisella sumpputaktiikalla etutaskusta lompakko. Huomasin katoamisen lähes heti ja olisin voinut loikata vielä kaukasuslaisten perään, mutta mitä venäjän kieltä osaamaton turisti metroasemalla olisi voinut tehdä, lompakkoni oli jo varmasti kolmannen osapuolen hallussa siinä vaiheessa? Menetykset olivat vajaat 50eur ja ajokortti.

Päivästä tuli todella lämmin ja kostea. Kävin kolmella terassilla nauttimassa jääteetä kierrellessäni kaupunkia ja sitä ympäröiviä muureja. Maas joen ylittävä silta oli "muka" rakennettu 1290-luvulla, siis sehän on ihan käsittämätöntä kun nykyrakentamista ajattelee. Isompikin linnoitus löytyi kaupungin länsipuolelta, mutta jokin turistilauma oli valloittanut sisäänpääsyn niin pahasti, että palasin takaisin keskustaan syömään. Oikein hyvä, ohuenohut pizzanpohja löytyi Pizzeria Napolista, Kauppatorin kupeesta.

Lähdin etsimään lähistöltä Geokätköä huonolla tuloksella. Albert kanaalin ylittävää siltaa oli yrittänyt tuhota kolmen Brittiläistä hävittäjäpommittajaa toisen maailmansodan alussa estääkseen saksalaisjoukkojen vyörymisen Belgiaan. Sillan kupeesta löytyi muistomerkki, mutta mikrokokoista geokätköä, eli normaalisti filmipurkkia en löytänyt.

Palasin Genkiin ennen kuutta, jotta ehtisin käymään ruokamarketissa. Löysinkin ostoskeskuksesta Carrefourin marketin. Ostoskoriin päätyi testailumielessä Hoegardenin sitruunaolutta ja pari muuta tölkkiä, lisäksi hieman hedelmiä. Loppuilta kului pakkaillessa matkalaukkua ja kirjoitellessa näitä blogikirjoituksia. Hotellin ilmaista wlania en saanut toimimaan.