Grand Canyon

Kaikennäköisistä etukäteisvalmisteluista huolimatta aamu ei alkanutkaan niin hyvin kuin olin toivonut. Heräsin 5:45am ja huomasin huoneen oven olevan turvalukon varassa auki!
Sain huoneeseen kaksi korttiavainta, eikä toista tuntunut löytyvän mistään, olinko jättänyt sen lukkoon ulkopuolelle? Ei, ovea ei saanut ulkoa auki, jos avainkortti oli paikallaan ulkopuolella, joten sen pitäisi olla tallessa sisällä.
Olin illalla läimäyttänyt oven kiinni, mutta ovi ei mennytkään lukkoon, vaan työntämällä se aukesi. Ovea piti erikseen vielä vetäistä kiinni. Luonnollisesti korttiavain oli pöydällä muovipussin alla, mutta se löytyi vasta parinkymmenen minuutin etsinnän jälkeen.
En tiedä, oliko oven avannut tuuli vai kojootti.
Motellin mainostama lämmin aamiainen oli vastaavanlainen kuin New Yorkissa, täällä sai lisäksi lämmittää paahtoleipää ja vohvelirautoja oli kaksi kappaletta. Mitään leikkeitä ei ollut. Join pari kuppia teetä ja appelsiinimehua, ettei päivällä tulisi jano.

Olin suunnitelmastani tunnin jäljessä, kun pääsin takaisin Grand Canyonin eteläreunalle. Sain auton hyvin parkkiin aivan vaelluspolun lähettyville.
Maisema oli edelleen MAHTAVA, kuten ensi näkemällä. Vuori- ja kalliomaisemat kiehtoo minua suunnattomasti.

Valmistellessani matkaa lueskelin kansallispuiston sivuja. Useassa otteessa muistutettiin, että kyseessä on karu ympäristö äärimmäisellä lämpötilalla. Kuumimmillaan alhaalla kanjonissa kesällä lämpötila voi nousta yli 40 celsiuksen ja liikkumista klo10-16 pyydettiin välttämään kuumimpaan kesäaikaan.
Samoja ja muita varoituskylttejä näkyi myös matkan varrella,

Esim.
Pystytkö juoksemaan Bostonin maratonin? Margaret Bradley pystyi hieman yli kolmessa tunnissa. Hän oli hyvä yleisurheilija sekä lahjakas lääketieteenopiskelija.
Margaret Bradley kuoli Grand Canyonilla 9.Heinäkuuta 2004 nestehukkaan. Kartan puuttuessa 24kilometrin vaelluksesta tulikin 43kilometriä pitkä.
Hän oli varustautunut vaellukseen 1,5 litralla vettä, kahdella energiapatukalla ja omenalla. He eivät olleet valmistautuneet äärimmäiseen kuumuuteen joka tuona päivänä oli 41astetta.

Hänen ystävänsä selvisi hengissä. Heidän tekemänsä virheet olivat...

Alhaalla kanjonissa on leiripaikkoja joissa voi telttailla, sekä yksi majapaikka, mutta se oli jo hyvissä ajoin varattu täyteen, varauksia aletaan ottaa vastaan 13kk etukäteen!
Teltan malli kannattaa olla kupoli, jossa omat kantavat tukirakenteet. Kolmas vaihtoehto on nukkua taivasalla.
Alunperin oli haaveissa kulkea yhtenä päivänä alas, yöpyä kanjonissa ja seuraavana päivänä tulla ylös. Tuon yöpymisasian epäselvyyden vuoksi lyhensin vaelluksen päivän kestäväksi.

Lähdin liikkeelle 8:40. Alla olevasta kuvasarjasta hieman näkee korkeuseroa joka kanjonissa on. Kiinnitä huomiota yksittäiseen kallionharjaan jossa näyttää olevan lohkare päällä. Valitettavasti mitkään valokuvat joita tähän mennessä olen nähnyt, eivät ole tähän mennessä kuitenkaan onnistuneet tavoittamaan sitä suuruutta joka kanjonilla on. Minun matkani oli hieman yli kilometri alaspäin ja 20km matkaa, josta noin 5km oli suht tasaista maastoa.Näkymää alas kanjoniin Bright Angel polun alkupäästä klo 8:46.

Näkymää polulta tunti myöhemmin 9:57.

Sama kallio 10:30.
Ja Plateau pointilta vajaan kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen.

Olen ollut käsityksessä että amerikkalaisille kaikki pitää tehdä ja ohjeistaa yksinkertaiseksi jostain kumman syystä, "älä kuivaa kissaasi mikroaaltouunissa" jne jne. New Yorkissa kun katsoi sitä ihmismäärää, niin aloin ymmärtämään että jos halutaan asioiden toimivan, niiden pitää olla yksinkertaisia ja helppoja (toinen vaihtoehto ja todennäköisempi kuitenkin on, että joku nostaa sinua vastaan miljardi syytteen kun pistää sen kissan kuivumaan mikroaaltouuniin kun sitä ei erikseen kielletty). Näin ollen ihan oikeasti kuvittelin, että helpoimmaksi mainittu Bright Angelin vaelluspolku olisi korkeuserostaan huolimatta suunnilleen pyörätuolilla ajettavissa, siinähän kulkee muulikaravaanitkin ( joo, eikö ne aikanaan risteytettykin vaikeita olosuhteita varten hevosesta ja aasista)

Polku olikin yllättävän kivinen ja alemmaksi päästessä vain vaikeammaksi meni, ilmeisesti eroosion estoon asetettujen poikittaispölkkyjen vuoksi. Pölkkyjen välissä oli varsin syvät kuopat, joten helpommin pääsi kulkemaan astumalla pölkkyjen päälle, olivat sopivalla etäisyydellä toisistaan, mutta jokaista askelta täytyi katsoa erikseen.

Oho! Ei ollutkaan ihan niin tasaista polkua kuin olin kuvitellut. Korkeuserosta saa vähän käsitystä kun katsoo kuvan vasempaan yläkulmaan, siellä on tulossa pari vaeltajaa vastaan (kuvan saa suurempana klikkaamalla sitä).

Aurinko oli vielä lähtiessä sen verran alhaalla, että ensimmäinen tunti kului lähes kokonaan jyrkänteen varjossa kulkiessa. Ensimmäinen taukopaikka vessalla ja vedenotto paikalla on 1,7mailin (n.2.7km) kohdalla. En vielä lisännyt vettä pulloihin tässä kohtaa, koska minulla oli lähtiessä repussa 2L vettä ja 1L urheilujuomaa.
Vauhtini ei ollut kummoinen, koska pysähdyin aika usein ottamaan kuvia tai muuten vain ihastelemaan maisemaa ja kallionkolojen varjoja sekä kaikkea muuta yhtä tärkeää, naukkailin silloin tällöin myös vettä.

Sopivan ilman ja kuuman raja oli varsin selvä.

Normaaliin tapaan kaikenlainen luonnon tärveleminen ja kasvien sekä kivien keräily oli kiellettyä alueella. Roskansa sain kuskata takaisin mukanaan. Täydellistä harmoniaa alkoi kuitenkin pilaamaan kauhea kailotus, joka kimpoili vuorenseinämistä välillä kovempaa ja välillä vaimeampana. Aargh, joutuuko tätä kuuntelemaan nyt montakin tuntia...
Pienoisena yllätyksenä kyseisen äänen lähteenä oli puistovahti joka jutusteli kulkijoille.
Yllättävän paljon tuli porukkaa vastaan heti "aamu" tuimaan. Sitä ihmettelin, että vielä parin mailin kohdalla tuli porukkaa, joilla todella kevyet kantamukset, olivatko he tulleet ennen auringon nousua, kävelleet alas 3mailin taukopaikalle ja nyt tulossa ylös?

Puistovahti tarjoaa muulille herkkupaloja.

Mahdollisuutena on myös lähteä muulikaravaanin mukana kulkemaan kanjoniin.
Hyvin näytti elikot kulkevan kivikkoisessa maastossa.

3mailin (4,8km) taukopaikalla täytin ensimmäisen tyhjentyneen vesipulloni ja asetuin varjoon lepäilemään ja ihastelemaan maisemaa. Samalla söin pari ostamaani myslihunaja patukkaa ja sipsejä... joo, en keksinyt muuta suolaista tuotetta :-)

Saavuin Indian Gardeniin, joka muistuttaa puutarhaa rehevien lehtipuidensa ansiosta muuten niin kuiva ympäristön keskellä, 4,5 mailin (n. 7,2km) klo 11:40.

Indian Gardenissa on ensimmäinen leiripaikka. Kassit laitettu roikkumaan, ettei ylimääräiset vieraat pääse tutkimaan niitä.

Lepäiltyäni puolisen tuntia ja täytettyäni tyhjäksi käyneen vesipullon lähdin vielä viimeiselle etapille Plateau Pointille, josta on näkymä alas Colorado joelle.

Tämä oli helpoin osuus. Lähes tasaista koko matka. Polku oli lähes irtohiekkaa, jossa aika raskasta kävellä, tästä syystä viereen oli syntynyt toinen polku.
Vastaan tuli raskaana oleva nainen. Olin hieman hämmästynyt, jos maratoonari ei täällä selviä niin miten sitten... Oli hyväkuntoisen oloinen nainen, mutta kuumuus ja tuleva ylöskiipeäminen kyllä voi olla tosi rankka homma. Ehkä hän oli muuli kyydillä liikenteessä, pelastushelikopterin ääntä en päivän aikana kuullut.

Elän täällä unelmaani! Plateau Pointilta aukeni toinen tajunnan räjäyttävä maisema! Toinen jyrkänne, jonka pohjalla kohisi Colorado joki. Joessa kulkevat kumiveneet toimivat hyvänä mittapisteenä, ne olivat pienen pieniä. Palatessani näin kyltin jossa mainittiin korkeuseron olevan lähes 400 metriä. Kokonaisuudessaan siis joelta ylös Kanjonin reunalle tulee eroa 1400metriä!

Hieman väsynyt mutta todella onnellinen! Kaksi huippumaisemaa yhdellä kertaa.
Pidin ohutta pitkähihaista paitaa jottei kädet palaisi auringossa. Jatkolahkeet riisuin jossain vaiheessa. Kunnon hiekkapölykerros ei näemmä suojannut liialta auringolta, vaan takapohkeet hieman punotti illalla.

Näkymää alas Colorado joelle, pienet pisteet ovat kumiveneitä.

Enempään ei kameran zoomi, eikä kuvaajan taiteellinen näkemys pystynyt.

Minulle suositeltiin jo kotipuolessa koskenlaskua Colorado joessa ja nyt voin vain kuvitella minkälaiset maisemat ovat veneestä nähtynä on ylös jyrkänteille, palaan varmasti kun saan kauan odottamani loton jättipotin :-)

Laukkujen ripustukseen laittaminen tosiaan kannattaa. Parikin oravaa kävi tekemässä tuttavuutta, ei minun vaan kassini kanssa. Tiedä vaikka yöpyessä kojoottikin tulisi rapistelemaan... tai käärme!

Lähdin takaisinpäin kolmen vartin lepäilyn jälkeen. Tasangolla kävi koviakin tuulenpuuskia, jotka nostatti ilmaan suuria hiekkapilviä. Indian Gardenissa lämpömittari näytti varjossa 30astetta celsiusta.
Päätin jäädä odottelemaan paahteen hieman laskemista. Viihdykettä minulle tarjosi taas pari oravaa, joita valitettavasti muutama nuori mies syötti "katso, niillä on kuin ihmisen sormet".

Täähän on tuttu juttu jo Brysselistä, mutta lankaan menin taas! Toinen kiinnittää huomion ja toinen koittaa kähveltää laukun sillä aikaa :-)

Vielä yksi kuva pohjois-reunan suuntaan. Olikohan se 234km joka pitää kiertää, taikka kävellen kanjonin poikki 30km(?)

Lämpömittari näytti varjossa 30 astetta Celsiusta Indian Gardenissa.

Aluksi suunnitelmanani oli kävellä viidentoista minuutin pätkiä ja pitää tauko, mutta huomasin että ylöspäin kulkiessa se oli aivan liian utopistinen tavoite. Päätinkin jättää kellon ajattelun sikseen ja kävellä eteenpäin kunnes alkaa ottaa voimille ja jatkaa seuraavaan varjoon. Hyvänä "tupakka"tauon mittarina toimi toffeekarkki jonka imeskelin loppuun. 15:30 tuntui ilma viilenevän selvästi.
Tehot alkoi olemaan tosiaan vähissä, enää ei paljoa tullut kameran kanssa zoomailtua, katsoi vain mihin astuu.
Muutaman retkeilijän kanssa tuli vaihdettua kuulumisia. Yksi setä oikein innostui kun kerroin olevani suomesta, hänen poikansa oli mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja he olivat saaneet juuri lapsen.

Aluksi tavoitteena oli ehtiä ylös hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, jotta saisin komeat kuvat punaisina hehkuvista kallioista. Sainkin hyvän tekosyyn jäädä ihastelemaan maisemaa, kun edessä polulla oli useampikin kauris tai mikälienee sorkkaeläin. Uroksella näytti olevan sen verran suuret sarvet, että annoin muiden tuumia kuinka ne ohittaa itse katsellessani komeaa maisemaa. Pakko oli heittää läppänä oravia syöttäneille jätkille "anna ne loput donitsisi noille", kaveri hieman katsoi pitkään :-)

Auringonlaskun varjoja Grand Canyonilla.

Ylhäällä kuvan keskellä näkyy Plateau pointille menevä vaelluspolku.

Kumpi voittaa tuijotuskisan? Elikkolauma siirtyi ystävällisesti polulta seuraavalle tasolle, josta oli hyvä seurata hämmentyneitä turisteja.

Olin takaisin ylhäällä hieman ennen kuutta. Indian Gardenista 7kilometrin kävely vuoristoreittiä ylös kesti hieman päälle 3 tuntia.

Tämä oli mahtava kokemus, jota voin suositella kaikille, jotka tykkäävät luonnossa liikkumisesta.
Väkeä ei ollut reitillä liikaa ainakaan näin syyskuun lopussa ja kelit oli vielä lämpimät (seuraavana aamuna jo alle 5c).
Suosittelen sisäänajettuja kenkiä, jotka tukevat nilkkoja.
Ruokapuoleen kannattaa kiinnittää huomiota, minun kohdalleni ei montaa kauppaa ole sattunut, jossa olisi ollut esim. hedelmiä myynnissä, nyt kun miettii, niin hedelmäiset vauvanruoathan olisi ollut tosi hyvä olla mukana. Mitään keittimiä ei tullut edes mieleen alkaa raahaaman päivän matkalle.
Uskoin ohjeistusta, painavinta mitä kannat mukana on vesi, joten otin järjetelmäkameran yhdellä linssillä mukaan (Canonin G11 pokkrikamera ei ennakkotiedoista huolimatta ollut vielä ilmestynyt kauppoihin joka oli tarkoitus ostaa).

Veyttelin vielä urakan päätteeksi ja vaihdoin paidan ennen autoon istumista, paidan selkäpuoli oli ehtinyt kastua ja kuivua hiestä monta kertaa kassin alla. Jalat menivät jokseenki lukkoon automatkan aikana. kantapäihin oli tullut pienet rakot päivän ikana.
Suihkun jälkeen köpöttelin vaivaisena samaan Steak houseen kuin edellisiltana, pitemmälle en jaksanut suunnistaa.