Kohti Grand Canyonia

Phoenixissa on suuren maailman meininki, autojen hakupaikka oli omassa "terminaalissaan", ainakin se näytti ihan terminaalilta. Lentoasemalta oli sukkulabussi vuokraamorakennukselle joka noin 10min ajomatkan päässä. Eri autovuokraamojen tiskit oli sisällä rinnatusten, eikä muuta toimintaa näyttänyt kahvilaa lukuun ottamatta olevan.
Vuokrasin auton e-autovuokraamon kautta, jossa oli huomattavasti edullisemmat hinnat kuin esim. Budgetilla. Itse vuokraamo josta auton hain oli nimeltään Dollar.

Sain tiskiltä liput ja laput ja ohjeen mennä pari kerrosta alemmaksi. Siellä neiti kertoi, että voin ottaa minkä auton tahansa alueelta 2, avaimet ovat auton ovessa. Tämäpä kummallista, en aikaisemmin tämmöiseen ole törmännytkään.
Olin varannut etukäteen Chevrolet Cobaltin tai vastaavan kokoisen auton, joka oli luettelossa kolmanneksi halvimpana. En halvinta eli pienintä halunnut ottaa, koska tiedossa kuitenkin pitkiä ajomatkoja eikä varmaankaan jaksaisi kokoajan apupolkimia käyttää. Ford Focus oli kuitenkin ainoa autoista, joissa ei näkynyt takakonttiin, muut olivat sellaisia farmarin tyylisiä ilman kontti peitettä.

Navigaattori tulille ja liikenteeseen. Ostin ennen matkaa Navigaattorin ja erikseen tilasin netin kautta Pohjois-Amerikan kartaston (tarjouksessa 44,90).
Ennen lähtöä virkailija vielä teki merkinnät minkä auton olin ottanut.
Suunnitelmana oli ehtiä käymään ensin majapaikassa Williamsin kaupungissa (280km), jättää tavarat ja jatkaa Grand Canyonille (90km) katsomaan paljon kehuttua auringon laskua ja valmistelemaan seuraavan päivän vaellusta alas kanjoniin.

Koneen laskeutumisesta siihen, että olin valtatiellä kaupungin ulkopuolella matkalla kohti Williamsia kului 1 1/2 tuntia. Tiellä oli vielä varsin pitkään 55 mailin rajoitus tietyön takia.
Matkalla kuuntelin mielenkiinnolla radiosta kristillistä kanavaa, jossa tuomittiin Euroopan muuttuvan muslimi uskontoiseksi 30 vuoden sisällä. Perusteena YouTubessa nähty video, jossa kerrottiin muslimiväestön syntyvyyden olevan 9.6 ja kantaväestöllä kahden tietämillä. Lisäksi meuhkattiin vaarasta yhdysvaltojen muuttumisesta kommunistiseksi ja Marxilaiseksi yhteiskunnaksi.
Parempaa musiikkia tuli kuitenkin Wolf kanavalta, jossa muuten illemmalla vanha ystäväni Alice Cooper toimi juontajana. Uskallan kutsua Mr. Cooperia vanhaksi ystäväkseni, koska hän käveli minua ruokatunnilla vastaan Aleksanterinkadulla vuosituhannen alussa ;-)

Kimppakyytikaista, kaksi eteenpäin, neljäs liittymälle 214C ja viides liittymille 214 A&B, kaistoja riittää.

Amerikassa kaikki on suurta, täällä ei tyydytä kuljettamaan polkupyörää tarakalla vaan pistetään koko auto hinaukseen vai miten tuollainen puomikiinnitys sitten ymmärretään. Työkollegat varmasti röyhistävät rintaa ajoneuvon takana olevasta tekstistä :-)

Navigaattoristani ei löytynyt majapaikkani Econo Lodgen osoitetta, mutta googlesta katsoin toisen läheisen kadun osoitteen jonka perusteella suunnistin perille, tai siis perille jossa ao. hotellia ei ollut! Googlekin valehteli, täppä oli väärässä paikassa.

Onneksi Williams on vain muutaman sadan asukkaan kylä/kaupunki ja turisti-infokin löytyi. Kaupunkia halkoo (se kuuluisa) route 66, jonka itään päin menevän kaistan (kulkusuunnat erotettu eripuolille kortteleita) varrella kaikki majapaikat olivat,
Nehän oli kuin elokuvista! Paitsi että paljon siistimpi! Jätin kiireen vilkkaa tavarat huoneeseen ja suuntasin kohti Gran Canyonia.

Matka sujui joutuisasti, aluksi oli kuivan heinikon ja hietikon sekaista maastoa ja tien noustessa pikku hiljaa ylemmäksi, tienvierustat muuttuivat mäntymetsäksi. Matkan varrella näkyi jokin ilmailumuseon tapainen, jonka pihalla oli nelimoottorinen Constellation potkurikone, mutta sitä ei ollut aikaa jäädä tutkimaan.

Grand Canyonin kansallispuiston portilla ei ollut kuin muutaman auton jono. Sisäänpääsy maksu oli $25, jolla pääsee alueelle 7pv ajan. Ajelin opasteiden mukaisesti eteläiselle reunalle ja jätin auton parkkiin.
Muutaman askeleen jälkeen olin Grand Canyonin reunalla! MIKÄ NÄKY! Pudotusta kanjoniin oli kymmeniä, ellei satoja metrejä. Kalliot hohtivat punaisena auringon viime säteistä. Tulin paikalle kuitenkin hieman liian myöhään kuvaamista silmälläpitäen, alkoi olla jo liian pimeää käsivaralta kuvaamiseen, joten istuuduin rauhassa alas katselemaan mahtavaa näkymää illan pimetessä.

Grand Canyonin kalliot hohkavat punaisena auringon viimeisten säteiden osuessa niihin.

Auringon laskettua lähdin autolla kohti länttä katsomaan, mistä Bright Angelen vaellusreitti alas kanjoniin lähtee. Löysin oikean parkkipaikan ja merkkasin sen suosikki merkinnällä navigaattoriin. Seuraavaksi lähdin katsomaan infopistettä. Tässä vaiheessa auringon viimeinenkin kajastus oli kadonnut ja alueella oli todella pimeää. Katuvalaistusta ei ollut. Parkkipaikalta löysin paalun, jossa oli kyltti parkkipaikan toiseen päähän. Kävelin eteenpäin erottaen hieman ääriviivoja. Edessä olevassa talossa oli jokin hälytinlaite päällä, jonka punainen valo toimi hyvänä oppaana. Info oli mennyt kiinni 5pm. Suuntasin takaisin autolle tähtikirkkaan taivaan alla. Keksin käyttää videokameran apuvaloa valaisimena, joka toimikin varsin tehokkaasti vain kahdesta LED lampusta huolimatta.

Navigaattori oli ihan sekaisin teistä tällä alueelle, mutta opasteiden avulla pääsi hyvin pois alueelta.
Suuntasin takaisin Williamsiin jossa kävin kaupassa ostamassa juotavaa ja purtavaa seuraavan päivän vaellusta varten. Suihkun jälkeen kävin syömässä maittavan pihviannoksen viereisessä Rod´s Stake Housessa majapaikkaani vastapäätä.