Walt Disney World, Orlando, Florida

Hankin majapaikan ja liput DisneyWorldiin viimeisenä iltana Houstonissa, eli pari viikkoa aikaisemmin. Valitsin edullisimman vaihtoehdon, neljän yön majoitus ja kahden päivän teemapuistoliput maksoivat tarjouksessa yhteensä 338eur.

Olin majoittuneena All-Star Movie resortiin. Talossa oli kyllä enemmän urheilullista Mighty Ducks rekvisiittaa. Erillisiä kolmikerroksisia majoitusrakennuksia oli kymmenen ja kapasiteettia yhteensä vajaalle 2000 hengelle.
Lisäksi näitä All-Star resorteja löytyi vastaavankokoisena myös Sports- ja Music teemalla, joten kokonaisuudessa tilaa oli lähes 6000 hengelle!

Huone oli n.12 neliömetrin kokoinen + vessa, parisängyllä varustettu. Boordi oli Might Ducks aiheinen ja kun seinälle oli vielä lisätty Mighty Duck taulu, tulikin mieleen juniorikiekkoilijan huone.
Internet löytyi kaapelin päästä, toimi hyvin ja oli $10 hintainen per vuorokausi.

Rakennusten väliltä löytyi keskitetysti uima-altaita ja itsepalvelupesuloita.

All-Star Movie resortin bussiasemaa.

Mighty Ducksin huulen alta pääsi kulkemaan rakennuksen hisseille.

Aamiainen oli erikseen maksullinen ja sen sai keskusrakennuksesta. Vaihtoehtoja oli lukuisia. Olin luonnollisesti liikkeellä samaan aikaan kuin kaikki muutkin, joten kovin ruuhkaiselta tuntui.
Samasta rakennuksesta löytyi myös krääsämyymälä.
Katselin mielenkiinnolla Halloween tavaroita, mutta päätin ostaa ne myöhemmin. Luonnollisesti jo sunnuntaina Halloweenin mentyä tilalle olikin ilmestyneet joulupallot sun muut jouluroinat.
Sisään kirjaannuttuani käväisin saman tien katsomassa erästä tuliaislahjaa liikkeestä. Nuori myyjä tuli kysymään voiko auttaa ja samalla kysäisi jännittääkö minua?
Anteeksi, pääsi ihan tahaton nauru päin naamaa...

Pystyin käyttämään huoneeni magneettiraidallista avainta myös maksamiseen, joka oli varsin kätevää. Saisivat tärkeää tilastotietoa yksin matkaavan suomalaismiehen ostoskäyttäytymisestä :-)

All-Star Movie resortin ravintola aluetta.

Sisäänkirjaantuessani sain pikku nivaskan esitteitä mukaani joissa mm. lista eri teemapuistojen laitteista.
En ollut ehtinyt etukäteen tutustua tarjontaan, joten vihkosen listan perusteella valitsin kohteiksi Epcot Tulevaisuuden maailman ja Hollywood teemapuistot.

Maanantaina 2.marraskuuta oli sitten itse Disney puiston vuoro, edellisenä päivänähän kävin SeaWorldissa.
Aamiaisella oli hieman ruuhkaa, josta selvisi viiden minuutin jonotuksella ensin lämminruokatiskille ja sitten toinen jonotus kassalle.
Monessa pikaruokapaikassa muuten juomat hoidetaan siten, että myyjä antaa halutun kuppikoon, johon itse saa täyttää mitä juomaa haluaa, vaihtoehtoja toisinaan jopa vajaat 10kpl

Sukkulabussi saapui 15min odottelun jälkeen. Käväisin vielä kysymässä Epcotin lipputiskillä, toimiiko homma tosiaan siten, että näytän vain huoneeni korttia lukijaan ja pääsen sisään, eli omasta tyhmyydestä vielä 10min lisää jonotusta.
Ihmeellistä selvittelyä tuntui olevan sisäänpääsyportilla. Jostain kumman syystä sisään pääsi vasta annettuaan lukulaitteelle peukalon sormenjälkensä! Onko onnettomuustilanteessa helpompi tunnistaa ruumiit vai miksiköhän moinen käytäntö lienee, ei taitaisi ihan suomessa mennä läpi tuollainen.
Nyt siis sormenjälkeni on tallessa yhdysvaltain maahantuloviranomaisilla, vapaudenpatsaan tavaroidensäilyttäjällä ja Disneyllä.

Katsoin että Epcotin maamerkissä, suuressa "golfpallossa" näytti olevan sen verran pitkät jonot, että suuntasin aluksi Mission:Spaceen. Jonoja ei ollut nimeksikään. Jonottajien iloksi odotustilat on mukavasti sisustettu, katseltavaa riittää ajankuluksi. Kävellessä itse laitteelle löytyy kylttejä "odotus tästä 45min", joten pitkiinkin jonoihin on varauduttu.

Seuraavassa kertoilen laitteiden juonesta, jotka saattaa pilata mukavat yllätykset mikäli olet itse suunnitellut matkaavasi tänne.

Mission:Spacen odotustiloista löytyy mm. tekopainovoiman antava pyörivä avaruusalus, Mars lennon raketin pienoismalli ja hall of fame avaruuden pioneereista.

Mission:Spacessa lennettiin Marsiin. Neljän hengen miehistöinä mentiin kapseliin. Jokaiselle annettiin kaksi tehtävää painaa nappulaa (joka ei vaikuttanut oikeasti laitteen kulkuun ollenkaan). Jälleen saatiin mahtavasti lähtökiihdytyksen painovoima aikaiseksi, jossain vaiheessa myös käsien liikuttelu tuntui raskaalta, olisi mielenkiintoista nähdä, missä asennossa kapseli oikeasti oli.

Test Track oli myös hyvä laite. Yksin kulkeville oli oma jono, joten näyttötaulun lupaama 30min jono oli paljon lyhyempi. Luonnollisesti taas jäin mielenkiinnolla katselemaan mitä kaikenlaisia lavasteita kävelyreitin varrelta löytyy, joten saattaa olla etten huomannut ajan kulumista :-)
Radalla mentiin testiauton kyytiin, jolla testattiin jarrujen toimintaa (Hui, ei toiminut, ajettiin ulos radalta) jousitusta, kuumuutta, kylmyyttä ja todella kovaa vauhtia.
Radan jälkeen poistuttaessa kuljettiin uusien GM:n automallien esittelyn läpi ja tarvittaessa kauppaakin olisi kai voinut käydä!

Siinä taisikin olla "hurjimmat" laitteet. Loput oli enemmän radalla hitaasti kulkevassa laitteessa olemista lukuun ottamatta Soarinia.

Universe of energy oli yhdistetty elokuva ja ajelu. Yllättävintä oli, että kokonaiset, varmaan kaksisataa katsojaa sisältävät istumakatsomot lähtivät liikkeelle.
Muuten ei mikään kummallinen, kovati tykkäävät nukkeja käyttää joka laitteessa. Vähän oli vanhahtavan oloinen laite.

Spacsship Earthin "golfpallon" sisältä löytyi myös hitaasti kulkeva vaunuajelu kivikaudesta avaruusaikaan.

Turtle Talk with Crush oli lapsille suunnattu interaktiivinen esitys.
Nemo elokuvasta tuttu kilpikonna uiskenteli "ikkunan" takana meressä ja jutusteli katsojille.
En ymmärrä miten saivat piirretyn hahmon vastaamaan katsojille oikeilla suunliikkeillä ja kyselemään että mitäs sinä vihreäpaitainen siinä edessä heiluttelet.

Epcotin yhteydessä oli myös World Showcase alue, jossa rakennustyylejä ja rakennuksia kymmenestä eri maasta. Käväisin kahvilla marokkolaisessa kahvilassa, ostamassa levyn japanilaisten rummuttajien innoittamana ja veneajelulla norjan rakennuksessa viikinkien jalanjäljissä. Ajelun jälkeen oli n. 5min kestävä mainosvideo norjasta.

Kiertelen ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan...
Kun sanon päivää, hän sanoo alaam aleikum


...vai oliko se Konnichi wa?

...tai ehkä pienoisrautatien varrella tyytyväinen emäntä toteaa laskettuaan kaikki porsaat
Guten tag.

Käytyäni uudelleen Mars lennolla Mission:Spacessa, viimeisenä kävin jonottamassa 40min Soariniin, lentoon läpi Yhdysvaltojen. Kannatti jonottaa.
Laitteessa katsojat nostettiin useaan tasoon puolipallon muotoisen valkokankaan eteen.
Oltiin kuin helikopterin kyydissä kiidettäessä eri kaupunkien ja tuttujen Grand Canyonin maisemien lävitse.

Epcot Tulevaisuuden maailman maamerkkinä toimii jättimäinen "golfpallo".

Disney's Hollywood Studios

3.marraskuuta suuntasin Disney's Hollywood studios teemapuistoon.
Päätin jättää aamupalan ruuhkat väliin ja suunnata suoraan teemapuistoon jossa ottaisin aamiaista jossain kahvilassa. Huono idea, pikaruokalat eivät olleet auki heti aamusta ja ravintolaan oli jonoa.
Kokis ja zurro sai toimia aamupalana.

High School Musical 3 esityksiä pyöri pääkadulla päivänaikaan useammankin kerran.

Aluksi kävin The Great Movie Ride ajelulla, jossa liikkuvat nuket esittivät eri kohtauksia tunnetuista elokuvista.
Ajelulla oli myös pari toiminnallista kohtausta jossa juontaja lähti ajoneuvosta pois taistelemaan tai muuta mukavaa.

Ellen Ripley odottaa Alienin hyökkäystä The Great Movie Ridessa.

Star Tourissa päästiin ajelulle tähtien sodasta tutulla huoltosukkulalla.
Tämä sama ajelu löytyy myös Pariisin EuroDisneylandista.

Joku pahis tuli keskeyttämään jedioppilaiden harjoitukset.

Indiana Jones Epic Stunt Spectacularissa päästiin seuraamaan elokuvan tekoa tuttuine Indy kohtauksineen, SUURI pyörivä kivi Amazoniassa, neidin kaappaus kairolaisella torilla ja loppuhuipennuksena taistelua lentokentällä räjähdyksineen.
Vauhdikas show erikoistehosteineen.

Indy pistää pahaa natsia lättyyn...

Myös Light, Motor, Action! Show on tuttu EuroDisneysta, itse asiassa show on kehitetty siellä.

Myös täältä löytyi vain pari hurjempaa laitetta:
The Twilight Zone Tower of Terror pääsi todella yllättämään.
Mentiin hissiin joka lähtikin liikkeelle ylös noustuaan vaakasuunnassa.
Matkalla näkyi oikeita haamuja, ei ne muuten voineet leijailla ilmassa siten.
Yht'äkkiä huomasinkin laukkuni leijailevan ilmassa sylissäni kun olemme menossa alaspäin, pimeyttä, ylöspäin, pilkahdus valoa, olemme todella korkealla, puisto näkyy alla, pimeyttä, alaspäin...
tällaista renkutusta jatkui muutaman minuutin. Oikein onnistunut laite!

Rock 'n' Roller Coasterissa vaunu oli muotoiltu amerikanraudaksi. Ajettiin kovin mäkistä maastoa, kun välillä taidettiin tehdä silmukoitakin.

The Twilight Zone Tower of Terror pääsi yllättämään

Rock 'n' Roller Coaster Starring Aerosmithissä päästiin ajelulle talon sisällä olevaan vuoristorataan.

Hollywood studiolta lähdin neljän maissa pois ja suuntasin Downtown Disney alueelle, jonne ei tarvinnut erillistä lippua. Alueelta löytyi kahviloita, ravintoloita ja kauppoja.
Tämän jälkeen suuntasinkin jo majapaikkaan ja valmistautumaan seuraavan päivän Washington D.C.n matkaan.

Miami, Florida

Ajoin autolla maanantai päivän päätteeksi Kennedyn avaruuskeskuksesta Miamiin. Käytin maksullista moottoritietä, koska säästin matka-ajassa ainakin navigaattorin laskelmien mukaan tunnin. Päivän kokonaismatkaksi tuli 386 kilometriä.

Olin varannut etukäteen Eva hotellin Miami Beachilta, jonne saavuin auringon laskettua.
Miami Beach on pitkulainen saari Atlantin valtameressä Miamin edustalla.
Täällähän näytti olevan elämää ja liikennettä. Parkkipaikkoja ei hotellin vieressä ollut vapaana. Hotellilla oli oma pieni parkkihalli hotellin alla, jonka huomasin vasta kolmannella kierroksella korttelin ympäri. Samoilla kierroksilla bongasin myös poliisitoimintaa korttelin toisella puolen. Ensimmäisellä kierroksella oli yksi poliisi selvittämässä tilannetta, toisella viisi ja kolmannella kahdeksan, teki mieli pysäyttää auto siihen jatkoksi ja jäädä tuijottelemaan :-)

Vuokra-autoni Collins Avenuella Miami Beachilla hotellini edessä... tai ainakin toi auto on suunnilleen saman värinen kuin vuokra-autoni...

Hotellihuone oli jälleen tilava ja kaikki tuntui toimivan. Näkymät nyt eivät olleet kummoiset, suoraan 3m päässä olevan talon seinään. Suihkun jälkeen poikkesin kulmakuppilaan, joka oli niin amerikkalaisen kuppilan näköinen, kuin elokuvista saattaakin ymmärtää punaisesta nahkasta tehtyine loosseineen. Luonnollisesti tästä silmänilosta sai maksaa annosten hinnassa hieman extraa.

Hotellissa ei tarjottu aamiaista, mutta käytin alakerrassa olevan pienen ravintolan palveluita hyväkseni. Varasin sisäänkirjaantumisen yhteydessä valmiiksi kiertoajelun, mutta kaveria ei kuulunut sovittuna aikana tiistai aamuna, eikä seuraavaan 45 minuuttiin. Lopulta myös hotellin vastaanottovirkailija, jolta kierroksen olin ostanut, alkoi uskomaan jonkun olevan vialla. Ruuhkaisen liikenteen vuoksi eivät olleet ehtineet poimimaan minua... Eivät vain muistaneet siitä kenellekään ilmoittamaan.
Sovittiin uusi kierros klo 1:45 lähdölle.

Menin ostamaan PowerShot G11 kameralle laturia, joka toimisi myös Euroopassa. En halua mitään erillistä isoa sovitin palaa, koska ne eivät ole käytännöllisiä. Myyjä koitti tyrkyttää vaikka mitä lisäosia kameraan, mutta tyydyin vain laturiin. Myyjä yritti saada minut maksamaan luottokortilla niin intohimoisesti, että rupesi oikein pelottamaan, "minulla on liikaa käteistä" oli selitys, olisikohan kortti mennyt kopiolaitteen läpi...
Myöhemmin alkuperäistä laturia katsellessa huomasin, että se kestää 110-240v. Jostain pitää hankkia yksinkertainen pistotulppa sovitin, jossa toisessa päässä euro- ja toisessa päässä naaras jenkkiliitin.

Jatkoin matkaa 5th avenuelle, jossa oli pyörävuokraamo. Kävin kyselemässä hintoja ja seuraavana päivänä kävinkin hakemassa fillarin alle. Siinä tuli tepasteltua 6km kävelylenkki varsin hiostavassa helteessä. Ennen kiertoajelua olikin päivän toisen suihkun vuoro.

Kiertoajelu suoritettiin pikkubussilla. Käytiin aluksi katsomassa Ocean Driven Art-Deco taloja ja sen jälkeen mantereelle Little Havannaan. Lyhyt pysähdys Maximo Gomezin puiston tietämillä, jossa kokoontuu Domino club. Eläkeläiset olivat viettämässä aikaa dominoa- ja shakkia pelaten odotellessa Kuuban uutta vallankumousta.
Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen saavuttiin Coral Gablesin kaupunkiin, joka on oma kaupunkinsa Miamin ympäröimänä.
Siellä pysähdyttiin Venetsialaiseen uimalaan.

Coral Gablesin Venetsialainen uimala.

Jatkoimme Miamin downtowniin Bayside ostoskeskukselle, josta kierrokseen kuuluva veneajelu lähti. Valitettavasti siihen aikaan päivästä oli jo merelle päin vastavalo, joten kaupungin siluettikuvista ei tullut oikein mitään.

Veneajelu olikin rikkaiden ja kuuluisten asuntojen bongauspurjehdus. Kiersimme Star Islandin jossa oli mm. talo, jossa arpinaaman loppukohtaus oli kuvattu. Selostaja piti pienimuotoista Stand Up esitystä selostaessaan asuntoja, mutta ilmeisesti Will Smith on niin kova jätkä, ettei keksinyt mitään ilkeää hänen kämppänsä kohdalla...

Tämä talo ei ollut Starojen saarelta vaan pelkästään rikkaiden, mutta torni oli niin kiva, että se pääsi edustamaan koko populaatiota.

Asuntoesittelyjen jälkeen palasimmekin jo satamaan ja satamasta takasin hotellille. Eipä ollut kummoinen kierros, ilmeisesti Miamin keskusta-alueella vain ei sitten ollut mitään nähtävää.

Illan päätteeksi menin syömään läheisen Espanola wayn espanjalaiseen ravintolaan.
Ennen annosten tilaamista varmistin että ovatko annokset normaaleita vai amerikkalaiseen tapaan, ihmetteli hieman kysymystä. Kertoi että kaksi annosta riittää per asiakas. Ihan maistelu mielessä otin vielä yhden annoksen lisää kaksi syötyäni ja se tosiaan oli riittävästi. Normaalistihan tapas annokset ovat varsin pieniä.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona 28.10 palasin vuokraamaan polkupyörän. Ajoin South Beachin kautta 23 streetille ja käännyin Dade Bulvardille joka vei Venetsian rantatielle. Pääsin ajelemaan oikein pyörätietä pitkin, joka oli oma kaistansa tien reunassa. Tie kulki kolmen saaren kautta mantereelle. Jatkoin Biscayane Bulevardia Bayside ostoskeskuksen ohi Bayfront puistoon.
Suunnitelmana oli, että ajan vielä eteenpäin Virginia Keyn saarelle, käyn pulahtamassa meressä ja palaan raikkaana keskustaan pikku automaattimetro ajelulle, syömään ja ostamaan HRC pinssin.

Downtownissa puikkelehti talojen välissä automaattimetro.

Näkymää Vuosaaren Aurinkolahteen... eiku Brickell Keyn kaupunginosaan.

Jatkoin pyörätien tapaista Brickell Avenuen vartta, jossa oli jonkin verran tungosta. Korkeista toimistotaloista singahteli porukkaa lounastauolle.
Matka jatkui nelikaistaisen Rickenbacker rantatien vierusta kohti Virginia Keyn uimarantaa.
Korkea silta toimi hyvänä viimeisenä kirittäjänä ennen rantsua. Olin jo lähes sillan korkeimmassa kohdassa kun pyörän takakumi puhkesi%#@@=#!

Jahas, paluumatkahan olisi toiseksi suorinta suorinta reittiä sellaiset 15km, suorin olisi uida 5km. Työnsin polkupyörän läheiseen huvivenesatamaan ja soitin pyörävuokraamoon, "Joo, tuo se pyörä tänne niin saat toisen tilalle, muuta emme voi tehdä".
Vaihdoin hikisen paidan pois (ehti siitäkin toiminnasta joku turisti räppäistä kuvan, vaikkei aluksi tietämillä näkynytkään ketään) ja kävin ostamassa pitsanpalan ja juotavaa sataman kaupasta. Taksi toi porukkaa satamaan ja sen palatessa pysäytin sen. Kuski arveli pyörän mahtuvan sellaisenaan kyytiin. Ei mennyt konttiin, entä takapenkille, melkein. Onneksi eturengas oli pikalukolla kiinni, joten renkaan tyhjennyksen jälkeen (jarrupalat kanitti vastaan jos rengas täysi) sen sai irti.
Kuski ihmetteli olinko tosiaan sillä helteellä lähtenyt matkaan Miami beachilta asti. Työmatkapyöräily selitykset eivät paljon auttaneet vaan kuski jatkoi pään pudisteluaan.
Ajettiin Miami Beachille MacArthur Causewayta, jonka varrelta monessa elokuvassa on kuvattu pätkä, joissa taustalla näkyy risteilyaluksia. Tällä kertaa satamassa ei ollut yhtään laivaa.
Paras mahdollisuus laivojen näkemiseen on kuulemma perjantaista sunnuntaihin, kun matkustajien vaihto tapahtuu.
Taksi maksoi tippeineen $35 ja pyörän vuokra $24, vähän jäi paha maku suuhun tapauksesta.

Riensinkin huuhtelemaan maun pois South Beachin aaltoihin. Vaikka rantatuolivuokraamo oli enää 2h auki, olisi halunnut tuolista kokopäivän hinnan, jätin ottamatta.
Jätin tavarat rannalle ja kävin pulahtamassa meressä.
Toisella kerralla otin kameran mukaan. Menin sen verran syvälle, että saisin hieman enemmän rantaviivaa kuviin. Kamera korkealla päänpäällä alkoi tuntumaan, kuin aallot olisivat heti alkaneet kasvaa, kun kameran toi veden lähettyville. Ilman kameran kastelua pääsin kyllä merestä takaisin.
Kävelin toista kilometriä takaisi hotellille merenrantaa pitkin, samalla todeten että kyllä niiden CSI Miami miesten täytyy olla tosi cooleja, kun niillä ei näytä koskaan olevan kuuma tässä pätsissä.

South Beach vilahtelee aika usein mm. CSI Miami tv-sarjan täytekuvissa, joissa pitkä hiekkaranta tornitaloineen.

Jäi se kaupungin siluettikuva ottamatta myös pyöräretkellä, joten suuntasin auringon laskiessa takaisin Virginia Keyn suuntaan autolla. Meinasin poiketa hakemassa kaverille HRC pinssin, mutta läheisellä areenalla oli alkamassa koripallo-ottelu, joten parkkipaikat olivatkin myynnissä $20 hintaan, turhan kallista.

Miamin keskustaa Rickenbacker Causawaylta nähtynä.

Kuvan oton jälkeen palasin vielä samaa kautta, jospa ylihinnoittelijat olisivat jo poistuneet. Nyt näytti hinnat jo hieman tippuneen, sillä yksi kaveri mainosti parkkia $15 hintaan ja toinen yritti seistä edessä $20 kyltteineen, olisi melkein siitä kissa-ja hiirileikin näkemisestä voinut maksaa ao. summan. Tsori Linkku, nyt jäi pinssi saamatta.

Illan päätteeksi kävin vielä itsepalvelupesulassa pesemässä kassillisen pyykkiä.
Seuraavana päivänä lähdin kohti Key Westiä.

Cocoa Beach, Florida

Autoksi sain Floridassa Orlandon Dollarin lentokentän vuokraamolta Dodge Caliberin, puolifarmarin joka tuntui olevan varsinainen rohjake. Vasemmanpuoleinen akseli tai rengas kuulosti pitävän ääntä kuin sillä olisi ajettu kanttikiveen.
ilmastointi piti kummaa vikinää ja vilkkukytkintä sai tosiaan vääntää. Kahdesta ensimmäisestä ongelmasta pääsi, kun laittoi musiikin soimaan sopivalla voluumillä. Edellinen vuokraaja on tainnut olla joku voimakkaan basson ystävä, kun peruutuspeilistä ei meinannut saada selvää kun se alkoi tärisemään niin voimakkaasti.

Varasin huoneen Days Inn hotellista Floridan Cocoa Beachilta Atlantin valtameren rannalta. Katsoin varatessani paikan, että meri olisi aivan vieressä, mutta pimeällä saapuessa paikka näytti varsin tyypilliseltä: maantie jonka varrelta majapaikat löytyivät.
En yöllä viitsinyt enää lähteä seutua katselemaan.
Aamulla tilanne näytti jo paljon paremmalta, merenrantaan näytti olevan matkaa toistasataa metriä. Huone oli Days Inn majapaikoistani tähän mennessä paras, siinä oli oma parvekekin, jota en kyllä paljoa käyttänyt.
Netti toimi loistavasti kaapelin varassa, onkohan koneeni wlan lähetin/vastaanotin vialla...?
Syy ylipäätään Cocoa Beachille tuloon oli Kennedyn avaruuskeskus, jonne oli tarkoitus mennä vierailulle.

Alkuperäinen suunnitelmani seuraamaan lentonäytöstä Meksikonlahden puoleiselle rannalla St. Petersburgiin peruuntui, koko näytös oli peruttu taloudellisen tilanteen vuoksi.

Cocoa Beachin laituri jolta löytyy muutama ravintola ja baari.

Näkymää laiturilta etelään. Lähdin perjantaina "pikku"kävelylle kohti horisonttia.

Päätin ottaa perjantaipäivän rennosti, nukuinkin aamiaisen ohi. Kävelin viereiselle Cocoa Beachin laiturille, jossa otin leivän aamupalaksi. Hiekkarantaa näytti jatkuvan silmänkantamattomiin.
Lähdin kävelemään kohti eteläistä niemenkärkeä hiekkarantaa pitkin. Sopiva tuuli vilvoitti lämmintä ilmaa. Pidin paidan päällä, jottei aurinko polttaisi varsin herkkää ihoani.
Minulla ei ollut kelloa eikä kännykkää mukana, mutta jonkun ajan kävelyn jälkeen totesin, ettei näkymä ollutkaan niemenkärki vaan merisumu oli peittänyt talot joita näytti jatkuvan edelleen horisonttiin saakka. Otin seuraavaksi kiintopisteeksi kirkontornin.
Matkalla pysähdyin syömässä rantaravintolaan "irlantilaisen nachos" annoksen ja pari olutta.
Annos oli rasvaisia ransakanperunoita ja lihanpaloja, päällä sulatettua juustoa. Siinä meni tämänkin kävelyn terveysvaikutukset :-)

Kirkolle päästyä käännyin itään tarkoituksena kävellä niemen toista sivustaa takaisinpäin. Mantereenpuoleinen ranta olikin varsin asuttua. Toiset taloista olivat aivan kiinni rannassa, joten palasin kävelemään takaisinpäin merenrannan puoleista hiekkarantaa.

Ihmisiä oli jonkin verran rantatuoleineen, mutta mitään hirveää ryysistä ei ollut. Mihinkään Torremolinokseen tätä ei voinut verrata. Rannalla kävellessä vastaan tuli vain yksi ravintola Cocoa Beach Pierin lisäksi. Voihan tietenkin olla, että osa ravintoloista oli muutaman sadan metrinpäässä rannasta pusikkojen takana piilossa, mutta se tuskin on todennäköistä.

Pikkuhiljaa alkoi jo jaloissakin kävely tuntumaan. Auringon varjo alkoi olla sen verran pitkä että kello oli varmaa jo yli neljä.
Takaisin hotellille päästyä olin jo aika poikki. Kaikki juomani neste tuntui puskevan otsan kautta ulos. Illemmalla tarkistin päivän kävelymatkan, se oli seitsemäntoista kilometriä! No se oli ihan hyvää veryttelyä muutaman päivän autoilujen jälkeen :-)

Surfareita nähtynä laiturilta.

Illalla Kävin syömässä yhdessä laiturin ravintoloista ja menin katsomaan bändiä, joka soitti parinsadan hengen (istumapaikkoja) ravintolassa. Ei ollut mikään suuri menestys, väkeä oli kolmisenkymmentä josta henkilökuntaa ja bändin porukkaa kymmenen. Luulin ensin että kyseessä on jonkun sortin karaoke, kun laulajan ääni oli hieman tiessään ;-)



Lauantaina jatkoin rennosti. Aamiainen oli viereisen Best Western hotellin tiloissa. Nyt minulle on tosiaan iskostunut mieleen, mikä mannermainen aamiainen on :-)

Vuokrasin rantatuolin ja varjon $24. Löhöillin rantatuolissa koko päivän oluesta välillä nautiskellen. Rantatuoli oli hieman rikki, selkätuki läsähti toisinaan kasaan. Olin kuitenkin kantanut sen niin pitkälle, etten viitsinyt sitä lähteä vaihtamaan. Kokeilin korjata ongelmaa laittamalla pyyhkeenkulman kiristimeksi sun muita mukavia testejä.
Kuuden pullon olutsatsi riitti hyvin iltapäivään. Kävin pari kertaa pulahtamassa meressä ja iltapäivällä syömässä laiturin ravintolassa.

Illalla palasin katsomaan laiturille parin hengen bändiä, muiden soittimien toimen hoiti tietokone.

Sunnuntai aamusta suuntasin autolla Kennedyn avaruuskeskukseen.

Kohti Grand Canyonia

Phoenixissa on suuren maailman meininki, autojen hakupaikka oli omassa "terminaalissaan", ainakin se näytti ihan terminaalilta. Lentoasemalta oli sukkulabussi vuokraamorakennukselle joka noin 10min ajomatkan päässä. Eri autovuokraamojen tiskit oli sisällä rinnatusten, eikä muuta toimintaa näyttänyt kahvilaa lukuun ottamatta olevan.
Vuokrasin auton e-autovuokraamon kautta, jossa oli huomattavasti edullisemmat hinnat kuin esim. Budgetilla. Itse vuokraamo josta auton hain oli nimeltään Dollar.

Sain tiskiltä liput ja laput ja ohjeen mennä pari kerrosta alemmaksi. Siellä neiti kertoi, että voin ottaa minkä auton tahansa alueelta 2, avaimet ovat auton ovessa. Tämäpä kummallista, en aikaisemmin tämmöiseen ole törmännytkään.
Olin varannut etukäteen Chevrolet Cobaltin tai vastaavan kokoisen auton, joka oli luettelossa kolmanneksi halvimpana. En halvinta eli pienintä halunnut ottaa, koska tiedossa kuitenkin pitkiä ajomatkoja eikä varmaankaan jaksaisi kokoajan apupolkimia käyttää. Ford Focus oli kuitenkin ainoa autoista, joissa ei näkynyt takakonttiin, muut olivat sellaisia farmarin tyylisiä ilman kontti peitettä.

Navigaattori tulille ja liikenteeseen. Ostin ennen matkaa Navigaattorin ja erikseen tilasin netin kautta Pohjois-Amerikan kartaston (tarjouksessa 44,90).
Ennen lähtöä virkailija vielä teki merkinnät minkä auton olin ottanut.
Suunnitelmana oli ehtiä käymään ensin majapaikassa Williamsin kaupungissa (280km), jättää tavarat ja jatkaa Grand Canyonille (90km) katsomaan paljon kehuttua auringon laskua ja valmistelemaan seuraavan päivän vaellusta alas kanjoniin.

Koneen laskeutumisesta siihen, että olin valtatiellä kaupungin ulkopuolella matkalla kohti Williamsia kului 1 1/2 tuntia. Tiellä oli vielä varsin pitkään 55 mailin rajoitus tietyön takia.
Matkalla kuuntelin mielenkiinnolla radiosta kristillistä kanavaa, jossa tuomittiin Euroopan muuttuvan muslimi uskontoiseksi 30 vuoden sisällä. Perusteena YouTubessa nähty video, jossa kerrottiin muslimiväestön syntyvyyden olevan 9.6 ja kantaväestöllä kahden tietämillä. Lisäksi meuhkattiin vaarasta yhdysvaltojen muuttumisesta kommunistiseksi ja Marxilaiseksi yhteiskunnaksi.
Parempaa musiikkia tuli kuitenkin Wolf kanavalta, jossa muuten illemmalla vanha ystäväni Alice Cooper toimi juontajana. Uskallan kutsua Mr. Cooperia vanhaksi ystäväkseni, koska hän käveli minua ruokatunnilla vastaan Aleksanterinkadulla vuosituhannen alussa ;-)

Kimppakyytikaista, kaksi eteenpäin, neljäs liittymälle 214C ja viides liittymille 214 A&B, kaistoja riittää.

Amerikassa kaikki on suurta, täällä ei tyydytä kuljettamaan polkupyörää tarakalla vaan pistetään koko auto hinaukseen vai miten tuollainen puomikiinnitys sitten ymmärretään. Työkollegat varmasti röyhistävät rintaa ajoneuvon takana olevasta tekstistä :-)

Navigaattoristani ei löytynyt majapaikkani Econo Lodgen osoitetta, mutta googlesta katsoin toisen läheisen kadun osoitteen jonka perusteella suunnistin perille, tai siis perille jossa ao. hotellia ei ollut! Googlekin valehteli, täppä oli väärässä paikassa.

Onneksi Williams on vain muutaman sadan asukkaan kylä/kaupunki ja turisti-infokin löytyi. Kaupunkia halkoo (se kuuluisa) route 66, jonka itään päin menevän kaistan (kulkusuunnat erotettu eripuolille kortteleita) varrella kaikki majapaikat olivat,
Nehän oli kuin elokuvista! Paitsi että paljon siistimpi! Jätin kiireen vilkkaa tavarat huoneeseen ja suuntasin kohti Gran Canyonia.

Matka sujui joutuisasti, aluksi oli kuivan heinikon ja hietikon sekaista maastoa ja tien noustessa pikku hiljaa ylemmäksi, tienvierustat muuttuivat mäntymetsäksi. Matkan varrella näkyi jokin ilmailumuseon tapainen, jonka pihalla oli nelimoottorinen Constellation potkurikone, mutta sitä ei ollut aikaa jäädä tutkimaan.

Grand Canyonin kansallispuiston portilla ei ollut kuin muutaman auton jono. Sisäänpääsy maksu oli $25, jolla pääsee alueelle 7pv ajan. Ajelin opasteiden mukaisesti eteläiselle reunalle ja jätin auton parkkiin.
Muutaman askeleen jälkeen olin Grand Canyonin reunalla! MIKÄ NÄKY! Pudotusta kanjoniin oli kymmeniä, ellei satoja metrejä. Kalliot hohtivat punaisena auringon viime säteistä. Tulin paikalle kuitenkin hieman liian myöhään kuvaamista silmälläpitäen, alkoi olla jo liian pimeää käsivaralta kuvaamiseen, joten istuuduin rauhassa alas katselemaan mahtavaa näkymää illan pimetessä.

Grand Canyonin kalliot hohkavat punaisena auringon viimeisten säteiden osuessa niihin.

Auringon laskettua lähdin autolla kohti länttä katsomaan, mistä Bright Angelen vaellusreitti alas kanjoniin lähtee. Löysin oikean parkkipaikan ja merkkasin sen suosikki merkinnällä navigaattoriin. Seuraavaksi lähdin katsomaan infopistettä. Tässä vaiheessa auringon viimeinenkin kajastus oli kadonnut ja alueella oli todella pimeää. Katuvalaistusta ei ollut. Parkkipaikalta löysin paalun, jossa oli kyltti parkkipaikan toiseen päähän. Kävelin eteenpäin erottaen hieman ääriviivoja. Edessä olevassa talossa oli jokin hälytinlaite päällä, jonka punainen valo toimi hyvänä oppaana. Info oli mennyt kiinni 5pm. Suuntasin takaisin autolle tähtikirkkaan taivaan alla. Keksin käyttää videokameran apuvaloa valaisimena, joka toimikin varsin tehokkaasti vain kahdesta LED lampusta huolimatta.

Navigaattori oli ihan sekaisin teistä tällä alueelle, mutta opasteiden avulla pääsi hyvin pois alueelta.
Suuntasin takaisin Williamsiin jossa kävin kaupassa ostamassa juotavaa ja purtavaa seuraavan päivän vaellusta varten. Suihkun jälkeen kävin syömässä maittavan pihviannoksen viereisessä Rod´s Stake Housessa majapaikkaani vastapäätä.

Ensimmäiset 12h New Yorkissa

Olen majoittuneena Seton hotelliin East 40th kadulle.
82€ hintaan on laskettu alv ja turistivero. Hotelli on hinnan mukainen. Ensivaikutelmana oli, että SWAT tekee hyökkäyksen kerrokseen millä hetkellä hyvänsä. Yhteiset suihkut ja vessat. Aamiainen ei ole kummoinen ja ilmainen wlan lopettaa toimintansa huoneessa n.3min käyttöönoton jälkeen.

Hotellin sijainti on kuitenkin erinomainen ja pyyhkeet vaihdetaan päivittäin.
Ilmastointi toimii, mihinköhän ne vievät avatut saippuat, kun sekin tulee päivittäin uutena. Huone on myös suht tilava. Vetäisivät seinille vielä toisen kerroksen maalia ja dumppaisivat rikkoutuneen lipaston jonnekin niin paranisi yleisnäkymä huomattavasti. Aulatilassa wlan toimii moitteetta.

Näkymä hotellini ikkunasta... eiku hotellin vierestä E 40th ja Lexingtonin kulmasta. Chrysler Building.

Tulin suoralla tai siis bussi kävi noutamassa porukat kaikilta muilta terminaaleilta Grand Centralin kulmalle, josta kävelymatkaa hotellille oli vain 4 korttelia.
Pilvenpiirtäjät eivät tehneetkään niin sykähdyttävää fiilistä kuin olin odottanut, mutta illanhämärässä tunnelma on aivan toisenlainen kun ikkunoissa tuikkii valot taivaissa asti.

Vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan karttaa Grand Centralin turisti infosta.
Päätin saman tien poiketa Manhattanin eteläkärkeen katsomaan, josko Vapaudenpatsas näkyisi Battery parkista.

Menin ostamaan maanalaisen lippua luukulta, jossa luki metro ja pohjoiset linjat, virkailija opasti jos haluan subwayn lipun, sen saa subwayn lippuautomaatista. Tämäpä mielenkiintoista, mikä näiden metro sitten on?
Ostin 7pv lipun, jolla voi kulkea subwayllä ja busseilla. Hinta $ 27.
Huom. automaatti antaa vain $6 palautusrahaa, joten ostoksia ei kannata maksaa liian isoilla seteleillä. Muutenkin täällä tuntuu olevan vaihtokassat aika pieniä.

Kyllä oli subwayn asemalla vilskettä ja vipinää. Hyvä että välistä kerkesi poikittain kulkemaan. Poliisit näyttivät tekevän satunnaisia pistokokeita tutkien kasseja ja käsilaukkuja.
Hyppäsin metroon nro 4, joka näytti menevän Downtownin suuntaan. Pysäkkejä oli vain niin harvakseltaan, että päätin hypätä kesken pois ja paikallistaa sijaintini. Hyvältä näytti, 4-linja ilmeisesti express-linja, joka ei pysähdy kaikilla asemilla. Jatkoin matkaa edelleen samalla vihreällä 4 linjalla Bowling Green pysäkille, joka Battery parkin kulmalla. Lyhyt kävely rantaan ja siellähän hän oli!

Näkymä Battery Parkista Vapaudenpatsaalle iltapäivän auringossa.

Intoa oli sen verran, että päätin lähteä katsomaan saman tien myös Brooklyn Bridgeä, joka olisi melko lähellä. Poikkesin syömässä Burger Kingissä ja hain lähikaupasta vettä.
Katukyltissä oli opaste Pörssille, joka olikin aivan vieressä.

Pörssi sattui matkan varrelle ensimmäisen päivän kävelylenkillä.

Kummassahan on enemmän hevosvoimia?

Jatkoin matkaa Wall Streetiä East Riverin suuntaan. Ranta oli työmaana kadun päässä, mutta South street seaportin luolta sillan näki jo hyvin. Iltapäivän valo oli sopivasti myötäinen.

Brooklyn Bridgen vieressä Manhattan Bridge jota ei elokuvissa paljon näy. Yleensä elokuvien kohtaukset kuvattu vastarannalta Manhattanille päin.

Jatkoin rantaa pitkin vielä hieman ylävirtaan ja käännyin vasemmalle takaisin niemen keskiakselin suuntaan. Löysinkin itseni Chinatownista, joka ei näyttänytkään olevan vain parin korttelin kokoinen näyteikkuna, vaan läpikulkeminen kesti hieman pidempään. Hyppäsin täpötäyteen metroon Canal Streetin pysäkillä ja jatkoin 33th kadulle. Tuumin että hyvä lähestyä majapaikkaa eri suunnista, niin näkee ympäröivääkin aluetta.
Poliiseja oli ohjailemassa liikennettä vaikka valot olivat käytössä. Yhdessäkin risteyksessä heitä oli viisi, paljonkohan niitä on täällä duunissa?

Auringon laskiessa Grand Centralin asema näytti upealta. Viimeiset säteet muuttivat sen punertavaksi joka vain korostui kylmän sinisten konttorirakennusten ympäröidessä sitä, tai siis tämä oli minun runollinen kuvitelmani tilanteesta, totuus olikin kellertävät maisemavalaisulamput :-)

Grand Centralin asema auringon laskiessa. Hohtavan kellertävä valo johtuu valaistuksesta.

Hotellille päästyäni kävin suihkussa ja totesin illan olevan vielä nuori. Times Square pitää ehdottomasti nähdä pimeään aikaan, joten lähdin vielä pienen lepäilyn jälkeen sinne.
VAU! Vaikuttavan näköinen paikka, vaikkakin osa mainoksista olikin julisteita toisin kuin olin kuvitellut. Pienen ajatusvirheen vuoksi lähdin väärään suuntaan palatessani hotellille. Lyhyen iltakävelyn pituudeksi tulikin 6 kilometriä.

Hotellilta lähtiessä viereisessä korttelissa oli syntymässä jonon poikasta johonkin tapahtumaan. Afrikkalaista syntyperää olevaa porukkaa tuli värikkäissä juhlavaatteissaan kiirehtien vastaan lapsineen vielä muutaman korttelin päästä.
Palatessani hotellille oli jono kasvanut entisestään jatkuen jo korttelin kulman taakse, väkeä oli satoja. Paikalla oli useita poliisipartiota pitämässä järjestystä. Tarkistin myöhemmin että talon seinässä oli Togon lippu, mutta mitään muuta uutista asiaan liittyen en löytänyt.

Olin valvonut yhteen putkeen (pikku torkut koneessa) 22h, joten olisi voinut luulla unen maittavan mutta aika koiran unta se kuitenkin oli.


*** Paluusuunnan pikaisesta New Yorkin visiitistä löydät tarinointia tästä ***