Toronto, Kanada.

Alunperin olin suunnitellut matkustavani Buffalosta Niagaran putouksille, ylittäväni rajan Sateenkaarisiltaa käyttäen ja illan tullen matkustavani bussilla Torontoon, joka vajaan 130kilometrin päässä.
Turistineuvonnan mukaan ei alueelta kuitenkaan 9-11-tapahtumien jälkeen kuitenkaan löydy matkatavaran säilytystä, joten tein Niagaran matkan erikseen (kts. edellinen artikkeli).

Toronton siluettia Ontario järven suunnasta.

Bussilippu Buffalosta Torontoon maksoi $20 ja matka kesti kolmisen tuntia.
Rajanylityksessä meni parisenkymmentä minuuttia bussilastilliselta, jossa matkustajia oli 15henkilöä. Matkustajien piti kulkea matkatavaroineen erikseen Kanadan rajavartiolaitoksen rakennuksen läpi. Rajatarkastajat kyselivät muutamia kysymyksiä.
Kotipaikakseni ilmoitin aluksi Helsinki, Finland, mutta kun pyysi toistamaan siirryin perusvastaukseen Finland, Europe :-)
Rajanylityksen jälkeen bussilinja muuttui pikalinjasta tavalliseksi, jonka aikana pysähdyttiin kolme kertaa. Aikatauluntasaus pysäkkinä taisi toimia Niagara Falls, Kanadan puolella, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan.

Matkan aikana katselin maisemia. kulkiessamme korkean mäen päällä, Toronton pilvenpiirtäjät näkyivät Ontario-järven toiselta puolen 50km päästä.
Kirjoittelin myös blogia ja nukuin lyhyet päiväunet.

Saapuessamme Toronton linja-autoasemalle ei minulla ollut mitään hajua mihin päin lähteä.
Bussin ikkunasta näin metron sisäänkäyntejä, mutta terminaalilta poistuessani niitä ei osunut silmään. Hotellini Howard Johnsson oli lähellä keltaisen linjan Museum pysäkkiä.
Otin kuitenkin taksin alle. Taksimatka maksoi €10euroa tippeineen.

Hotellin vastaanotossa virkailija yritti kovasti tyrkyttää kanta-asiakaskorttia. Kerroin, että tässä vaiheessa matkaa se oli aika turhaa, enkä Euroopassa ollut koskaan törmännyt heidän ketjuunsa.

Hotellihuone oli ihan o.k. alkoi muistuttaa enemmän Euroopassa käyttämiäni hotellihuoneita eli oli pieni verrattuna amerikkalaisiin motellihuoneisiin.

Wifi tuntui toimivan hyvin ja Skype soittelun jälkeen päätin lähteä kaupungille.
Toronto on Ontario-järven rannalla. Kaupungin edustalla on Toronton saaret, josta tuumin saavani hienon kuvan kaupungin siluetista auringon laskiessa.
En kävellyt lähimmälle Museumin metropysäkille vaan toiselle lähettyvillä olevalle St.Georgen asemalle, josta pääsisin vihreällä linjalla seuraavana päivänä lentoaseman suuntaan.
Muuten hyvä, mutta asemaa ei vain löytynyt hotellista saamani kartan perusteella. Kävelin Bloor Streetiä pari korttelia edes takaisin, olisikohan asema suljettu kun vieressä rakennettiin uutta taloa?
Kysäisin nurkalla tupakalla seisoskelevalta jannulta, mistä metroasema mahtaisi löytyä. Katsoi minua hölmistyneenä, tuossahan se on muutaman askeleen päässä! Näytti aika vaatimattomalta tiilirakennukselta, mutta olisihan se kyltti sentään pitänyt huomata...

Ostin vuorokauden lipun, jonka hinta oli €6,3.
Lipussa raaputettiin kyseisen päivän ja kuukauden kohdalta pinta rikki samoin kuin raaputusarvoissa.
Matkasin keltaisella linjalla Unionin asemalle, jossa vaihdoin raitiovaunuun. Se oli taas oma etsimisensä, eikä ohikulkijatkaan osanneet neuvoa. Lopulta löysin kylteistä ratikan merkin, joita seuraamalla löysin perille.

Ajelin pari pysäkin väliä lähelle järven rantaa, josta kävelin lauttaterminaalille.
Ajankulukseni kyselin parhaita kuvauspaikkoja lipunmyyjältä. Hän kertoi, ettei tähän aikaan vuodesta saarilla muuta oikein voikaan tehdä, kuin ottaa loistavia kuvia kaupungin siluetista :-)

Lautta kulki Ward'sin saarelle 45min välein. Ilmeisesti saarissa asuu jonkun verran porukkaa, suurimmalla osalla oli oma polkupyörä mukana, saarilla on autolla ajokielto. Samalla lautalla tuli mukana myös jonkunmoinen kamerakerho, jonka jäsenet kuvasivat aivan kaiken.

Pienoinen tuulenvire kävi lauttamatkalla, muttei kuitenkaan tehnyt nollan tietämillä olevaa keliä sietämättömäksi. Olin varustautunut tällä kertaa myös hansikkailla kylmää vastaan.

Toronton siluettia Ward'sin saarelta Ontario-järvellä.

Jäin odottelemaan auringonlaskua laiturin pieleen. Olin unohtanut pienen tripodini hotellille, joten piti turvautua kameran tukemisessa vanhaan kikkaan, linssisuojasta ja kolikoista rakenneltuun tukeen. Taisi homma näyttää niin säälittävältä, että kamerakerholaiset kyselivät haluaisinko kokeilla kuvaamista heidän kameranjalustoillaan.

Palasin kaupunkiin parin lauttavuoron jälkeen.
Kävelin keskustaan päin ja kävin syömässä. Tarjoilija heti ensitöikseen kertoi missä voin pestä käteni. Myöhemmin huomasin myös, että hissien näppäimiä painellaan sormi hihansuojassa. Nythän on paljon puhetta sikainfluenssasta, mutta Torontoa on koiteltu aiemminkin.
2003 WHO suositteli välttämään matkustamasta SARS (äkillinen vakava keuhkotieoireyhtymä)
epidemian vuoksi Torontoon.


Torstai 12.marraskuuta.

Lento Las Vegasiin lähtisi vasta illalla, joten jätin tavarat hotellille säilytykseen ja suuntasin kaupungille.
Ostin koko päivän voimassa olevan lipun, josta myyjä ystävällisesti raaputti päivämäärän esiin ja kirjoitti vielä tussilla isolla päivämäärän siihen.
Subwayn laiturilla huomasin, virkailijan kirjoittaneen lippuun OCT. 12, eli väärän kuukauden. Kävelin takaisin lippuluukulle. Kovasti pahoitteli tapahtunutta ja korjasi kirjoittamalla päälle NOV. Sotkuhan siitä syntyi. Varmisti kirjoituksen tekemällä omalla rei'ittäjällään reiän lippuun.

Chinatownin herkkuja.

Aluksi suuntasin Toronton Chinatowniin, jossa tein LÖYDÖN!
Olen todennut, ettei geokätkennässä muovirasiat kestä pitemmän päälle kätkörasioina, joten metallinen kynäpenaali on ollut jo pitempään ostoslistalla.
NYT kun LÖYTYI, ostin saman tien kaksi :-)
Jenkkipistotulpan muunninta europistotulpaksi ei kuitenkaan löytynyt edes chinatownista.

Chinatownin katukylttejä ja ratikka.

CN-Tower oli seuraavana kohteena.
553 metristä tornia tituuleerataan maailman korkeimpana tornina ja toisinaan myös korkeimpana vapaasti seisovana rakennelmana, mutta ota noista "maailman suurin" jutuista nyt sitten selvää, kun mittaustapoja on niin monia.
Katselutasanne on 342 metrin- ja ylempi "Sky pod" tasanne 447 metrin korkeudessa.
Aamupäivästä tornin huippu oli pilvien peitossa, mutta keskipäivällä vieraillessa tornista näki jo hyvin ulos.

CN-Tower kurkistelee talojen takaa.
Tämä onkin näemmä ainoa päiväkuva jonka tornista olin ottanut, jotain sepustusta sain kyllä erikseen videolle aikaiseksi.

Näkymää CN-Towerista Toronton downtowniin.

Näkymää 447 metrin korkeudelta Ontario-järvelle. Etualalla Toronton saaret, jolta edellisiltana kävin ottamassa kaupungista siluettikuvia.

CN-Towerin 1760 porrasta on innostanut mitä kummallisimpiin ennätyksiin:
Juoksemalla 7min 56sek.
Hyppykepillä 57min 15sek.
Eniten noustu portaita yhden päivän aikana, 17 kertaa.
Piano kuskattu portaita ylös 7 1/2 tunnissa.
90kg kurpitsa ylös portaita.
Jääkaappi,liesi ja astianpesukone ylös portaita.
Erikoismoottoripyörällä ylös portaita alle tunnissa.

...ja stuntman Roger Brown tuli alas portaita kaatuillen 1h 57min, tarkoituksella.

Tornin lasilattia 342 metrin korkeudella. Aika pieneltä näyttää kaivinkone kenkien välissä.

Poistuessani tornilta huomasin vanhan junavarikon, jonka päädyssä oli Steam whistle panimon sisäänkäynti. Ajattelin ostaa maistiaisoluen, mutta 2,5dl lasillisen sai ilmaiseksi, jätin kuitenkin kiertokäynnin väliin.

Toronton alla risteilee 27 kilometriä pitkä maanalainen kävelyverkosto PATH, joka yhdistelee korkeita toimistotaloja, kauppoja ja kahviloita. Sen varrelta löytyy 1200 kauppaa ja palveluntarjoajaa.
Kartan mukaan olisi mahdollista kulkea kävellen useiden metroasemien pituudelta, joten päätin kokeilla päästä Unionilta Osgooden aseman lähettyville (kuvakartassa oikean reunan keskeltä keskimmäiselle keltaiselle palkille) .

PATH kävelytunneliverkon karttaa.

Vaikka kartassa reitti näytti varsin selvältä, onnistuin jatkuvasti valitsemaan väärän reitin. Kyllästyin kokeiluuni varsin nopeasti, olin päässyt parin korttelin päähän lähtöpaikasta.

Innostuin kuvaamaan Museum metroaseman eri kulttuureja edustavia pylväikköjä enemmänkin, tein siitä myös YouTubeen videon.



Museum aseman Egyptiläinen pylväs.

Tolteekkilainen soturipatsas Museumin asemalla.

Kello alkoikin lähestymään 5pm kun palasin hotellille. Matkatavarat messiin ja St. Georgen asemalle. Metrossa olikin varsin paljon väkeä, joten en hypännyt ensimmäiseen metroon vaan katsoin missä vaunussa on vähemmän väkeä ja menin seuraavalla. Metro kulki 2minutin välein, joten suurta odotusta ei tullut.

Washington D.C.

Edullisia hotelleja ei kävelyetäisyyden eikä metroreitin varrelta löytynyt, joten varasin huoneen muutaman mailin päästä Unionin asemasta Holiday Inn expressistä, jonne hotellilta kulki sukkulabussi.

Tulopäivänä olin hotellilla noin 4pm jälkeen ja pikku lepäilyn jälkeen lähdin auringon laskettua kuvauskierrokselle kaupungin keskustaan. Sain hotellilta kaupungin keskustasta kartan, jonka perusteella oli helppo suunnistaa.

Olin ollut hieman huolissani kuinka sopeudun Floridan helteen jälkeen "kylmään" ilmanalaan joka oli 10 celsiuksen tietämillä, mutta se ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia.

Sukkulabussissa matkalla keskustaan oli muutama ihminen kyydissä. Keskustelivat kovasti seuraavan päivän mielenosoituksesta johon olivat osallistumassa. Syy täysiin hotelleihin selvisi.

Kävelin Unionin asemalta viereiselle Capitolille, jossa Yhdysvaltain Senaatti kokoontuu.
Yllätyksekseni rakennusta pääsi "takapihan" puolelta kuvaamaan varsin läheltä.
Capitolin länsipuolella avautuu National Mall, jonka varrella museoita.
Sen keskellä on lähes 170 metrinen Washington-monumentti ja toisessa päässä Lincoln-muistomerkki. Pituutta National Mallilla on 3,6 kilometriä.

Muutaman hölkkääjän lisäksi ei National Mallilla paljoa väkeä näkynyt illalla.
Ottaessani kuvaa käytin tähtäyspisteenä olkalaukkuani, jonka jätin maahan. Siinä tähtäillessä ehdin jo huolestua, että ohikulkija nappaa sen hidastaessaan kävelyään, mutta hän jatkoi kännykkäänsä puhumista ja matkaansa.

Kävelin Washington monumentille ja takaisin Unionin aseman suuntaan poiketen Hard Rock Cafessa katsastamassa pinssi tilanteen. Otin samalla baarissa lämmikkeeksi teen rommilla höystettynä, joka yhdistelmänä tuntui olevan täällä vieras. Varsin kummallista.
Ehdin viimeiseen sukkulabussiin, joka lähti asemalta 23.15. Iltakävelyn pituudeksi tuli 7 kilometriä.

Torstai 5. marraskuuta

Lähtöni hotellilta hieman viivästyi. Sukkulabussiin piti ilmoittautua etukäteen ja se olikin täynnä aina 11.30 lähtöön saakka.
Unionin asemalta oli menossa runsaasti porukkaa Capitolin suuntaan.
Näemmä mielenosoitus koski syksyn kuumaa perunaa terveydenhuoltouudistusta.
Yhdellä miehellä oli kyltti "Älkää eliminoiko mummiani, eliminoikaa kommunistilobbarit". Keskusteluissa terveydenhuoltouudistuksen yhteydessä on ollut jopa väitteitä ns. kuolemanpaneeleista, joissa päätetään kenelle annetaan hoitoa ja kenelle ei.
Enemmän minua olisi kiinnostanut käydä keskustelua amerikkalaisten kommunistipeloista. Valitettavasti kielitaitoni ei riitä syvempään keskusteluun, mutta en ole ymmärtänyt, miksi tehdään kauppaa kommunisti-Kiinan kanssa, mutta kuritetaan kommunisti-Kuubaa. No joo, raha ja halpa työvoimahan siinä ratkaisee, mutta olisi ollut mielenkiintoista kuulla tavallisen amerikkalaisen näkemys asiasta.

Capitolilla oli mielenosoitus koskien terveydenhuoltouudistusta.

Päivän kohteena oli Smithsonian Air and Space museum National Mallilla, jossa oli näytillä lukemattomia historiallisia lentokoneita ensimmäisestä Wrightin veljesten Flyerista avaruusaluksiin.
Sisäänpääsy ja opastettu kiertokäynti, johon osallistuin, olivat ilmaisia.

Avaruuskapselien kehitystä: vasemmalla 1962 Mercury Friendship 7, jolla ensimmäinen amerikkalainen kiersi maapallon ja oikealla 1969 Apollo 11 komentomoduuli "Columbia", jolla ensimmäiset kuussa käyneet astronautit palasivat maahan.
Ystävällinen turisti toimii mittakapulana.

"Spirit of St.Louis" -koneella lennettiin ensimmäistä kertaa yksinlento Atlantin yli New Yorkista Pariisiin Charles Lindbergin toimesta vuonna 1927.

NASAn X-15 -rakettikone, jolla ylitettiin ensimmäistä kertaa äänennopeus nelin-, viisin- ja kuusinkertaisesti sekä 30 000 metrin korkeus.

Hubblen avaruusteleskoopin täysikokoinen malli, joka on linja-auton kokoinen.

Lähdettyäni museosta alkoi ripottamaan vettä, joten poikkesin pikaisesti myös Amerikan historian museossa.

"Ei, minä olen ihan normaali laboratoriorotta, eiku siis orava, niin siis tavallinen washingtonilainen orava, mitä nyt silmät vähän punottaa".

Washington-monumentti auringon viimesäteissä.

Valkoisen talon takapiha-alue oli suljettu pitkän matkan päästä.
Aidatulla alueella laskin temmeltävän puiden lomassa 8 oravaa. Mahtaa olla vartiomiehillä liiketunnistimien hälytyksissä kuittailemista.
Uutiskuvissa ilmeisesti kuvataan valkoista taloa takapihan ovaalihuoneen puolelta, koska etupihan puoli ei näyttänyt kovin tutulta.
Ei tullut presidentti vilkuttamaan, vaikka kuinka odottelin.

Tietokilpailu kysymys: Mikä on Yhdysvaltain tunnetuin osoite?
1600 Pennsylvania Avenue, NW, Washington D.C. White House.

Kulkiessani valkoisen talon sivustaa kurvasi portista pari polkupyöräpoliisia kadulle.
Jättivät polkupyörät melko väkivaltaisesti kadulle ja sulkivat liikenteen. Hetken kuluttua saapui pari poliisiautoa tukemaan heitä. Jatkoin matkaa hitaasti katsellen mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä.
Polkupyöräpoliisi huikkasi "Hey folks, just few steps backward". Hetken kuluttua alkoi tulla kiiltäviä sivuvaunullisia moottoripyöräpoliiseja useampi kappale, sitten suuria katumaastureita, joissa näytti olevan agentteja sisällä rynnäkkökivääreiden kanssa.
Tämähän taitaakin olla presidentin saattue! Seuraavaksi saapuikin pari pitkää limusiinia, lisää turva-autoja, jonkunmoinen viestiauto ja ambulanssi.
Kaikenlaisia julkkiksia sitä tällä matkalla näkeekin!

Ei se Obama suostunut ottamaan suomalaista liftaria kyytiinsä.

Jatkoin matkaa takaisin National Mallille Toisen maailmansodan muistomerkille ja Lincolnin muistomerkille, jolle on otettu mallia kreikkalaisesta temppelistä. Lincolnin patsas löytyy rakennuksen sisältä.

Washington Monument Toisen maailmansodan muistomerkin taustalla.

Lincoln Memorial Toisen maailmansodan muistomerkiltä nähtynä. Rakennus on ikuistettu myös 5 dollarin setelissä ja sentin kolikossa.

Monesta elokuvasta tutun Abraham Lincolnin patsaan lisäksi rakennuksen etelä- ja pohjoisseinältä löytyy Lincolnin kaksi kuuluisaa puhetta, joita vierailijat jäivätkin lukemaan.

Lincolnin muistomerkiltä suuntasin lähimmälle Foggy Bottom-GWU:n metroasemalle, joka oli hieman yli kilometrin päässä.
Päivän aikana kävelyä kertyi museoissa kiertelyn lisäksi vajaat 9 kilometriä.


Perjantai 6. marraskuuta

Suuntasin metrolla kohti Dullesin kenttää, jonka läheltä löytyy Steven F. Udvar-Hazy Center, joka on osa National Mallilla sijaitsevaa Air and Space museumia.
Tänne on sijoitettuna suuremmat koneet.
Kuljin aluksi metron oranssilla linjalla West Falls Churchin pysäkille, josta aseman liityntäliikenneasemalta Washington Flyerin sukkulabussilla lentoasemalle. Bussin menopaluulipun hinta oli $18.
Lentokentältä piti ottaa vielä toinen paikallisliikenteen minibussi museolle, hinta huimat 50 senttiä per suunta. Lähtöpysäkin kirjainta en muista, mutta sen voi tarvittaessa kysyä lentokentän infosta.
Matkaan hotellilta museolle meni aikaa 2,5 tuntia, joista bussien odottelua oli 40 minuuttia.

90 minuutin opastettu kiertokäynti oli juuri alkamassa. Liityin mukaan.
Suosittelen opastetuille kierroksille osallistumista. Osaavat pitää yleisön hereillä sopivilla, välillä humoristisilla, osin ironisillakin tarinoilla.

Aikanaan suurtakin kohua herättänyt lisäys museon kokoelmiin oli B-29 Superfortress "Enola Gay", joka pudotti ensimmäisen atomipommin Japaniin Toisen maailmansodan aikana. Museon opas perusteli atomipommien käyttöä japanilaisten aatemaailman erilaisuudella. Mikäli sota olisi yritetty voittaa maihinnousulla, olisi jouduttu taistelemaan viimeiseen japanilaiseen mieheen, naiseen ja lapseen. Japani antautui kahden atomipommin käytön jälkeen keisari Hirohiton määräyksellä 2. syyskuuta 1945

Star Trek-fanien iloksi ensimmäinen avaruussukkula sai nimekseen Enterprise. Se ei koskaan käynyt avaruudessa, vaan sillä suoritettiin testilentoja ilmakehässä.

Kehitteillä olevan F-35-koneen testikone oli jo ehtinyt päätyä museoon!

Harvinaista herkkua! Saksalainen Dornier Do 335 A Pfeil Toisen maailmansodan ajalta. Huomaa koneen kaksi potkuria, toinen vetävä ja toinen työntävä.


Lauantai 7. marraskuuta

Shoppailupäivä!(?)
Päätin lähteä ostamaan kaverille aitoa baseballräpylää, jonka oli pyytänyt tuomaan.
Hotellilta kertoivat, että metron Pentagon Cityn pysäkiltä löytyisi ostoskeskus, jossa urheilukauppoja.
Päästessäni ostoskeskukseen oli siellä varsin hiljaista. Urheilukaupat olivat lähinnä fanituotekauppoja.
Antoivat neuvoksi mennä ostoksille Sports Authorityyn, joka läheisessä toisessa ostoskeskuksessa.
Taksi maksoi $10 ja ottaakseni kaiken hyödyn matkasta irti, ostin räpylän lisäksi itselleni viisi tuotetta kaupasta. Pääsin kimppakyydillä takaisin Pentagon Cityyn. Koetin matkalla selitellä pesäpallon eroa baseballiin kanssamatkustajalle.
Nyt Pentagon Cityn ostarilla olikin jo täysi hulina.

Washingtonin maanalaiset metroasemat näyttivät kaikki olevan samasta muotista tehtyjä. Suunniteltaessa asemia oli kuulemma otettu erityisesti huomioon rikollisuus ja vandalismi. Asemat näyttivätkin ihan "Pasila" -suunnittelun tulokselta.

Washingtonin metron vaunu. Ensimmäinen metro jossa olen nähnyt kokolattiamattoa vaunujen lattiassa.

Arlingtonin hautausmaan asema oli matkalla takaisinpäin, joten poikkesin katsomaan hautoja ja Iwo Jiman kuuluisaa muistomerkkiä.

Näkymää Arlingtonin hautausmaalla.

Matkalla Iwo Jiman muistomerkille löytyi kaunis näkymä National Mallin suuntaan. (Kuvasta poistettu kuvankäsittelyllä lyhtypylväs).

Iwo Jiman muistomerkillä odottelin aikani väen vähenemistä, mutta valkopaitaisten poistuttua tilalle tuli 4 bussillista punapaitoja.
Muistomerkki kuvastaa lipun nostoa Iwo Jiman Surbachi-vuorelle Toisen maailmansodan aikana 1945.
Muistomerkin kupeessa on infotaulu, jossa kerrotaan muistomerkin kuvastavan toista lipunnostoa, jonka merijalkaväen miehet suorittivat.
Tapauksesta otettu kuva on yksi maailman tunnetuimmista ja voitti Pulitzerin palkinnon sinä vuonna.

Jatkoin matkaa puolenkilometrin päässä olevalle Rosslynin metroasemalle ja sitä kautta hotellille.
Illalla lähdin kolmannelle iltakuvauskierrokselle, tällä kertaa kohteena Jefferson Memorial.
Lämpötila oli laskenut +4 celsiukseen, joten varustauduin pitkillä kalsareilla, päivällä ostamallani fleecellä ja Blue angels-kansitakilla, jonka ostin aiemmin Miramarin lentonäytöksestä.
Kävelymatkan vähentämiseksi kuljin metrolla läheiselle Smithsonian pysäkille, joka lähimpänä Jefferson memorialia.

Ronald Reagan nationalille laskeutuva kone teki kuvaan pitkällä valotuksella mukavan viivan taivaalle Jeffersonin muistomerkillä.

Pronssinen Jefferson seisoskelee jalustallaan tuijoteltavana.

Jatkoin kävellen vielä Franklin D. Rooseveltin muistomerkin kautta, Tidalin allasta kiertäen Toisen maailmansodan muistomerkille, josta jatkoin edelliskerran tavoin Lincolnin muistomerkille.
Porukkaa oli vielä enemmän liikkeellä viikonlopun kunniaksi kuin edellisellä vierailukerralla, joten Aben patsaasta ei sitten millään saanut kuvaa ilman ihmisiä.

Kävelin Lincolnin muistomerkiltä läheiselle Foggy-Bottomin metroasemalle.
Samalla huomasin, ettei Blue Angels-kansitakki soveltunut ulkoiluun.
6km kävelyn tuloksena takin selkämykseen oli kertynyt huomattava määrä kosteutta, joka ei ollut päässyt kankaasta läpi. Kyseessä ei siis mikään goretex-takki vaan perinteinen "ei vettä sisään, muttei myöskään ulos"- rotsi.


Sunnuntai 8. marraskuuta

Lähdin aamulla hitaasti liikkeelle. Kohteena Spy Museum kaupungin keskustassa. Samalla koetin löytää pitkästä aikaa geokätköjä, mutta viereisellä areenalla oli samana päivänä koripallo ottelu, joten lipunmyyjiä pyöri enemmänkin kadunkulmissa.
Kävin vielä uudelleen museovierailun jälkeen katsastamassa paikkoja geokätköilyn merkeissä huonolla menestyksellä: tulos kolme etsittyä, nolla löydettyä.

Myös Washington D.C:stä löytyy Chinatown.

Palatessani hotellille kyselin mahdollisista kuljetuksista seuraavana päivänä Baltimoren lentokentälle, josta koneeni Buffaloon lähtisi.
Virkailijan mukaan mitään virallista sukkulabussia ei ole, mutta erillinen kuljetus hoituisi $35 hintaan. Sovimme sen, onhan se helpompi kuin ensin Union stationille ja metrolla johonkin ja vielä bussilla eteenpäin.

Hotellista löytyi pesu- ja kuivauskoneet, joten päätin käyttää tilannetta hyväkseni. Seuraavat neljä päivää olisivat aikamoista ravaamista, Buffalo, Niagara Falls, Toronto ja Las Vegas.

Matka Washington D.C:hen (lento US 1484)

Pakatessa matkatavaroita lennolle Washington D.C:hen ajatuksena oli, että saisin matkatavarat mahtumaan matkalaukun lisäksi "koulureppuun", jolloin voisin kuljettaa sen matkustamoon ns. personal iteminä. Tein lennon lähtöselvityksen ennakkoon netin kautta jolloin säästin $5 per matkalaukusta (kokonaishinnaksi jäi $15) ja erilliseltä säätämiseltä kentällä.

Lennon lähtöselvityksen olisi voinut tehdä myös All-Star resortin vastaanotossa klo 5pm mennessä, mutta se ei sopinut aikatauluuni.

Illalla pakkaillessa huomasin, että hotellihuoneen puhelimen viestimerkkivalo palaa.
Luuri ylös ja viesti näppäintä painamalla puhelu yhdistyi vastaajapalveluun, jossa oli viesti hotellin vastaanotolta. Ilmoittivat että ei tarvitse erikseen mennä suorittamaan uloskirjaantumista. Lasku toimitetaan hotellihuoneen oveen klo 8am mennessä.
Myös lennon lähtöselvityksen olivat hoitaneet valmiiksi :o
... saas nähdä mikä sotku syntyy kun nyt asia olikin tehty kahteen kertaan.
Tullessani palauttamasta autoa lentokentälle ja saadessani bussikuljetuksen DisneyWorldiin ilmoitin lähtevän lentoni numeron ja aikataulun jonka perusteella olivat varmasti asian hoitaneet puolestani.

Aamulla loppuja tavaroita pakatessa huomasin, ettei koulureppu riittäisi toiseksi matkalaukukseni, vaan siirsin tavarat putkikassiin, jonka olin ostanut Miamista.
Jotain rapinaa kuului ovelta ja sinne olikin ilmestynyt kuori jossa lentoliput, mutta nyt kun itse tein myös lähtöselvityksen, vaihdoin istumapaikkaa ja lipussa oli väärä paikka.

Bussien lähtöpaikalla oli kolme nuorta virkailijaa ottamassa matkatavaroita vastaan. Kerroin että olin itse suorittanut lähtöselvityksen ja lisäksi pitäisikin saada toinen matkalaukku ruumaan koska putkikassi tuskin menee "käsilaukkuna" matkustamoon.
Kertoi että heidän kauttaan ensimmäisestä matkalaukusta ei tarvitse maksaa mitään ja toisesta $15. Mutta koska olin jo maksanut 1. he velottaisivat lentoyhtiön $25 sijasta $15 toisesta matkatavarasta.
Sopi minulle. Maksaminen onnistui ja sain uuden matkalipun pikku odottelun jälkeen, mutta kassia ei saatu syötettyä järjestelmään. Opasti minua itse viemään kassini lentokentällä matkatavaroiden jättöpisteelle.

Disney's Magic Express hoitaa ihmisten kuljetuksen lentokentän ja Disneyn majapaikkojen välillä.
Jostain syystä sukkulabusseissa jotka kulkivat majapaikkojen ja teemapuistojen välillä ei pimeään aikaan pidetty matkustamoissa valoja päällä. Kuski saikin ajorauhan kun matkustajat menivät hämmästyksestä hiljaiseksi :-)

Disneyn Magic Express bussi saapui ajallaan ja matka kentälle sujui ongelmitta.
Kentällä vein putkikassin matkatavaroiden jättöpisteelle ja kerroin että minulla on jo valmiiksi maksettu matkalaukku. Virkailija katsoi kuittiani ja oli hieman hämmentynyt.
"Kuljetteko jonkin ryhmän mukana?"
"Ei, en kulje, ihan yksin liikkeellä".
"Teillä on aika monta matkalaukkua, tällä tunnuksella niitä löytyy yksi, kaksi, kolme,... kymmenen!"
"Ei, kyllä niitä pitäisi olla vain kaksi, onnistuinko kadottamaan matkatavarani jo ennen lentokentälle pääsyä!"

Kertoi että ongelma Disneyn päässä eikä minun tarvitsisi olla huolissani, aiemmin jättämäni matkalaukku seuraisi minua Washington D.C:hen..

Turvatarkastus hoitui jo perusrutiinilla kenkien ja vyönpoisto mukaan luettuna.
Kävin ottamassa pikku aamupalan kentällä jonka jälkeen suuntasin portille.
Koneena näytti oleva Boeing 737-400 joka tuli melko täyteen.

Saavuttaessa Washingtoniin näkyi taivaalla varsin kumman näköisiä pilviä, raidallinen pilvimatto jatkui varsin pitkään.

Jos näiden pilvien alla ottaa aurinkoa, tuleeko raidalliseksi?

Maisema-ajelua lentokoneella (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä):
1. Pentagon
2. Washington monumentti
3. Valkoinen talo
4. Lincolnin muistomerkki

Kone lensi varsin pitkään maisemien katselukorkeudella, josta pystyi erottamaan auton kokoiset yksityiskohdat ja varsin mukavasti ruskanväreissä olevan ympäristön.

Washingtonin seudulla on kolme lentokenttää, joista Ronald Reagan Washington National on kaupungin lähin. Kentältä pääsee metrolla keskustaan.
Metroverkko on jo jonkin kokoinen, 5 linjaa, 86 asemaa ja 170kilometriä pituutta.

Hieman aikaa kesti ymmärtää kuinka maksuautomaatti toimi, vaikka kyljessä lukikin isolla vaiheet 1, 2 ja 3.

Washington D.C:n metron lippuautomaatti.

No ei siinä mitään hävettävää ollut, koska vieressä kaksi rouvaa pohdiskeli samaa ja sitten toinen oivalsikin että "katsotaan mitä hän tekee", johon totesin olevani myös pelkkä turisti :-)
Myöhemmin innostuinkin opastamaan kanssaturisteja koneen käytössä mikäli ongelmia näytti olevan.
Automaatissa ensin katsotaan kohde listalta minne halutaan mennä. Syötetään raha,
+/- säädetään näyttöön haluttu summa, ensin dollarit kohdilleen ja sitten sentit omalla näppäimellä. Lopuksi painetaan "Push for Farecard" näppäintä.
Olisi ne ohjeet kannattanut lukea maksuautomaatin kyljestä kunnolla. Huomasin vasta myöhemmin, että ensimmäisen rivin kalliimmat hinnat olivat voimassa vain ruuhka-aikana 5.30-9am ja 3-7pm arkisin. Suurta tappiota ei kuitenkaan koitunut, koska olin liikkeellä suunnilleen ruuhka-aikoina.
Maksimi vaihtoraha jota kone palauttaa on $5.

N.Y.C yleisiä kulkuneuvoja

Subway tuntui toimivan hyvin, vaikka populaa oli jonakin kellonaikoina hirvittävästi liikkeellä. Vaunut olivat siistejä ja ilmastoituja. Ilmastointi oli mukava, muttei ihan loppuun asti suunniteltu(?), sillä johonkinhan se kylmennyksestä johtuva kuuma ilmakin pitää työntää ja se oli tunneliverkko. Näin ollen asemilla oli toisinaan tuskastuttavan kuuma. Siinä ei paljoa saunaa kaivannut.

Vieläkään en löytänyt sitä onnelaa, jossa ihmiset hymyssä suin kulkevat julkisilla. Näytti porukoilla olevan ihan perusilme päällä kuten Helsingissä, Lontoossa, Moskovassa ja Pariisissa ja...
Eikun oon vaan kuullut että on se niin hirveetä kun Helsingin metrossa ja junissa ihmiset ei hymyile, sen paratiisin etsintä jatkuu...

Subwayn vaunu saapuu Wall Streetin asemalle. Huomaa kuljettajan kuulosuojaimet. Kuvia näkee muuten isompana klikkaamalla kuvaa.

Välillä sattui kohdille tyhjempiäkin vaunuja. En raaski ottaa kuvia joissa ihmiset mukana, koska jotkut ei välttämättä tahdo kuvaansa esim. internetiin.

Pikalinjat eivät pysähdy kaikilla asemilla.
Minulla oli käytössä turisti-infosta saatu kartta, jossa ei oltu eroteltu millä pysäkeillä mikäkin linja pysähtyy. Sen huomasin vasta, kun olin päässyt pitkälle Manhattanin puolelta Queensiin.

Väkeä tulee ja Asuu New Yorkissa ympäri maailmaa ja opasteetkin hieman useammalla kielellä.
En noista väkkyröistä osaa sanoa, mutta kuvasta päättelisin "Stay out of the closing doors, please".

Pieni yllätys oli muuten New Yorkiin saapuessa JFK:n lentoaseman terminaali 8:sta ulos tullessa yleiselle puolelle, ettei siellä ollut mitään kummoista härdelliä, enemmänkin maakunta kentän unelias tunnelma. Eikö täällä tarvitsekaan pitää tavaroistaan kynsin ja hampain kiinni ettei kukaan vaan vie niitä?
Samanlainen turvallinen tai rauhallinen tunne oli myös Grand Centralin suuressa hallissa, kun astui sivuun kiireisestä ihmismassasta joka hiihti aseman läpi. Mitään epämääräisiä porukoita ei näkynyt ja mihin ihmeeseen ne kaikki tallatut purukumit lattialta on joutuneet ;-)

Grand Central aseman lippuhallia sunnuntai iltana.

Otin muiden turistien tavoin Grand Centralin asemalla kuvia. Kuten mainitsin tuossa ensimmäiset 12h New Yorkissa, löytyy täältä subwayn lisäksi metro. Kävin katsomassa minkälainen laite se metro sitten on. Ottaessani kuvia henkilökuntaan kuuluva äijä tuli kysymään mitä touhuilen? Syyskuun 11. iskujen jälkeen ei kuulemma ollut enää suotavaa kuvata mitään julkisia kulkuneuvoja. Saattaa olla, että monopodin päässä oleva järjestelmäkamerani oli hieman raskaamman kaliiberin näköinen kuin kännykamera, joten kiinnitin huomiota zoomaillessani tyhjällä asemalaiturilla.

Metro-North Railroadin vaunuja Grand Centralin asemalla.

Lauantaina kävin huviajelulla köysiradalla Roosevelt Islandille, joka on keskellä East Riveriä, Manhattanin itä puolella. Vieressä kulkee mahtavan kokoinen Queenboron silta.
Saaren perinteisellä jalkapallokentällä oli menossa nappulaliigan peli. Ei taida vieläkään jalkapallo olla tarpeeksi suosittua, kun tytöt ja pojat pelasivat samassa joukkueessa.

Roosevelt Islandin köysiradan vaunu tulossa 2nd Avenuen aseman suunnalta.

Ensimmäiset 12h New Yorkissa

Olen majoittuneena Seton hotelliin East 40th kadulle.
82€ hintaan on laskettu alv ja turistivero. Hotelli on hinnan mukainen. Ensivaikutelmana oli, että SWAT tekee hyökkäyksen kerrokseen millä hetkellä hyvänsä. Yhteiset suihkut ja vessat. Aamiainen ei ole kummoinen ja ilmainen wlan lopettaa toimintansa huoneessa n.3min käyttöönoton jälkeen.

Hotellin sijainti on kuitenkin erinomainen ja pyyhkeet vaihdetaan päivittäin.
Ilmastointi toimii, mihinköhän ne vievät avatut saippuat, kun sekin tulee päivittäin uutena. Huone on myös suht tilava. Vetäisivät seinille vielä toisen kerroksen maalia ja dumppaisivat rikkoutuneen lipaston jonnekin niin paranisi yleisnäkymä huomattavasti. Aulatilassa wlan toimii moitteetta.

Näkymä hotellini ikkunasta... eiku hotellin vierestä E 40th ja Lexingtonin kulmasta. Chrysler Building.

Tulin suoralla tai siis bussi kävi noutamassa porukat kaikilta muilta terminaaleilta Grand Centralin kulmalle, josta kävelymatkaa hotellille oli vain 4 korttelia.
Pilvenpiirtäjät eivät tehneetkään niin sykähdyttävää fiilistä kuin olin odottanut, mutta illanhämärässä tunnelma on aivan toisenlainen kun ikkunoissa tuikkii valot taivaissa asti.

Vaihdoin vaatteet ja lähdin hakemaan karttaa Grand Centralin turisti infosta.
Päätin saman tien poiketa Manhattanin eteläkärkeen katsomaan, josko Vapaudenpatsas näkyisi Battery parkista.

Menin ostamaan maanalaisen lippua luukulta, jossa luki metro ja pohjoiset linjat, virkailija opasti jos haluan subwayn lipun, sen saa subwayn lippuautomaatista. Tämäpä mielenkiintoista, mikä näiden metro sitten on?
Ostin 7pv lipun, jolla voi kulkea subwayllä ja busseilla. Hinta $ 27.
Huom. automaatti antaa vain $6 palautusrahaa, joten ostoksia ei kannata maksaa liian isoilla seteleillä. Muutenkin täällä tuntuu olevan vaihtokassat aika pieniä.

Kyllä oli subwayn asemalla vilskettä ja vipinää. Hyvä että välistä kerkesi poikittain kulkemaan. Poliisit näyttivät tekevän satunnaisia pistokokeita tutkien kasseja ja käsilaukkuja.
Hyppäsin metroon nro 4, joka näytti menevän Downtownin suuntaan. Pysäkkejä oli vain niin harvakseltaan, että päätin hypätä kesken pois ja paikallistaa sijaintini. Hyvältä näytti, 4-linja ilmeisesti express-linja, joka ei pysähdy kaikilla asemilla. Jatkoin matkaa edelleen samalla vihreällä 4 linjalla Bowling Green pysäkille, joka Battery parkin kulmalla. Lyhyt kävely rantaan ja siellähän hän oli!

Näkymä Battery Parkista Vapaudenpatsaalle iltapäivän auringossa.

Intoa oli sen verran, että päätin lähteä katsomaan saman tien myös Brooklyn Bridgeä, joka olisi melko lähellä. Poikkesin syömässä Burger Kingissä ja hain lähikaupasta vettä.
Katukyltissä oli opaste Pörssille, joka olikin aivan vieressä.

Pörssi sattui matkan varrelle ensimmäisen päivän kävelylenkillä.

Kummassahan on enemmän hevosvoimia?

Jatkoin matkaa Wall Streetiä East Riverin suuntaan. Ranta oli työmaana kadun päässä, mutta South street seaportin luolta sillan näki jo hyvin. Iltapäivän valo oli sopivasti myötäinen.

Brooklyn Bridgen vieressä Manhattan Bridge jota ei elokuvissa paljon näy. Yleensä elokuvien kohtaukset kuvattu vastarannalta Manhattanille päin.

Jatkoin rantaa pitkin vielä hieman ylävirtaan ja käännyin vasemmalle takaisin niemen keskiakselin suuntaan. Löysinkin itseni Chinatownista, joka ei näyttänytkään olevan vain parin korttelin kokoinen näyteikkuna, vaan läpikulkeminen kesti hieman pidempään. Hyppäsin täpötäyteen metroon Canal Streetin pysäkillä ja jatkoin 33th kadulle. Tuumin että hyvä lähestyä majapaikkaa eri suunnista, niin näkee ympäröivääkin aluetta.
Poliiseja oli ohjailemassa liikennettä vaikka valot olivat käytössä. Yhdessäkin risteyksessä heitä oli viisi, paljonkohan niitä on täällä duunissa?

Auringon laskiessa Grand Centralin asema näytti upealta. Viimeiset säteet muuttivat sen punertavaksi joka vain korostui kylmän sinisten konttorirakennusten ympäröidessä sitä, tai siis tämä oli minun runollinen kuvitelmani tilanteesta, totuus olikin kellertävät maisemavalaisulamput :-)

Grand Centralin asema auringon laskiessa. Hohtavan kellertävä valo johtuu valaistuksesta.

Hotellille päästyäni kävin suihkussa ja totesin illan olevan vielä nuori. Times Square pitää ehdottomasti nähdä pimeään aikaan, joten lähdin vielä pienen lepäilyn jälkeen sinne.
VAU! Vaikuttavan näköinen paikka, vaikkakin osa mainoksista olikin julisteita toisin kuin olin kuvitellut. Pienen ajatusvirheen vuoksi lähdin väärään suuntaan palatessani hotellille. Lyhyen iltakävelyn pituudeksi tulikin 6 kilometriä.

Hotellilta lähtiessä viereisessä korttelissa oli syntymässä jonon poikasta johonkin tapahtumaan. Afrikkalaista syntyperää olevaa porukkaa tuli värikkäissä juhlavaatteissaan kiirehtien vastaan lapsineen vielä muutaman korttelin päästä.
Palatessani hotellille oli jono kasvanut entisestään jatkuen jo korttelin kulman taakse, väkeä oli satoja. Paikalla oli useita poliisipartiota pitämässä järjestystä. Tarkistin myöhemmin että talon seinässä oli Togon lippu, mutta mitään muuta uutista asiaan liittyen en löytänyt.

Olin valvonut yhteen putkeen (pikku torkut koneessa) 22h, joten olisi voinut luulla unen maittavan mutta aika koiran unta se kuitenkin oli.


*** Paluusuunnan pikaisesta New Yorkin visiitistä löydät tarinointia tästä ***