Toronto, Kanada.

Alunperin olin suunnitellut matkustavani Buffalosta Niagaran putouksille, ylittäväni rajan Sateenkaarisiltaa käyttäen ja illan tullen matkustavani bussilla Torontoon, joka vajaan 130kilometrin päässä.
Turistineuvonnan mukaan ei alueelta kuitenkaan 9-11-tapahtumien jälkeen kuitenkaan löydy matkatavaran säilytystä, joten tein Niagaran matkan erikseen (kts. edellinen artikkeli).

Toronton siluettia Ontario järven suunnasta.

Bussilippu Buffalosta Torontoon maksoi $20 ja matka kesti kolmisen tuntia.
Rajanylityksessä meni parisenkymmentä minuuttia bussilastilliselta, jossa matkustajia oli 15henkilöä. Matkustajien piti kulkea matkatavaroineen erikseen Kanadan rajavartiolaitoksen rakennuksen läpi. Rajatarkastajat kyselivät muutamia kysymyksiä.
Kotipaikakseni ilmoitin aluksi Helsinki, Finland, mutta kun pyysi toistamaan siirryin perusvastaukseen Finland, Europe :-)
Rajanylityksen jälkeen bussilinja muuttui pikalinjasta tavalliseksi, jonka aikana pysähdyttiin kolme kertaa. Aikatauluntasaus pysäkkinä taisi toimia Niagara Falls, Kanadan puolella, koska mitään ei tuntunut tapahtuvan.

Matkan aikana katselin maisemia. kulkiessamme korkean mäen päällä, Toronton pilvenpiirtäjät näkyivät Ontario-järven toiselta puolen 50km päästä.
Kirjoittelin myös blogia ja nukuin lyhyet päiväunet.

Saapuessamme Toronton linja-autoasemalle ei minulla ollut mitään hajua mihin päin lähteä.
Bussin ikkunasta näin metron sisäänkäyntejä, mutta terminaalilta poistuessani niitä ei osunut silmään. Hotellini Howard Johnsson oli lähellä keltaisen linjan Museum pysäkkiä.
Otin kuitenkin taksin alle. Taksimatka maksoi €10euroa tippeineen.

Hotellin vastaanotossa virkailija yritti kovasti tyrkyttää kanta-asiakaskorttia. Kerroin, että tässä vaiheessa matkaa se oli aika turhaa, enkä Euroopassa ollut koskaan törmännyt heidän ketjuunsa.

Hotellihuone oli ihan o.k. alkoi muistuttaa enemmän Euroopassa käyttämiäni hotellihuoneita eli oli pieni verrattuna amerikkalaisiin motellihuoneisiin.

Wifi tuntui toimivan hyvin ja Skype soittelun jälkeen päätin lähteä kaupungille.
Toronto on Ontario-järven rannalla. Kaupungin edustalla on Toronton saaret, josta tuumin saavani hienon kuvan kaupungin siluetista auringon laskiessa.
En kävellyt lähimmälle Museumin metropysäkille vaan toiselle lähettyvillä olevalle St.Georgen asemalle, josta pääsisin vihreällä linjalla seuraavana päivänä lentoaseman suuntaan.
Muuten hyvä, mutta asemaa ei vain löytynyt hotellista saamani kartan perusteella. Kävelin Bloor Streetiä pari korttelia edes takaisin, olisikohan asema suljettu kun vieressä rakennettiin uutta taloa?
Kysäisin nurkalla tupakalla seisoskelevalta jannulta, mistä metroasema mahtaisi löytyä. Katsoi minua hölmistyneenä, tuossahan se on muutaman askeleen päässä! Näytti aika vaatimattomalta tiilirakennukselta, mutta olisihan se kyltti sentään pitänyt huomata...

Ostin vuorokauden lipun, jonka hinta oli €6,3.
Lipussa raaputettiin kyseisen päivän ja kuukauden kohdalta pinta rikki samoin kuin raaputusarvoissa.
Matkasin keltaisella linjalla Unionin asemalle, jossa vaihdoin raitiovaunuun. Se oli taas oma etsimisensä, eikä ohikulkijatkaan osanneet neuvoa. Lopulta löysin kylteistä ratikan merkin, joita seuraamalla löysin perille.

Ajelin pari pysäkin väliä lähelle järven rantaa, josta kävelin lauttaterminaalille.
Ajankulukseni kyselin parhaita kuvauspaikkoja lipunmyyjältä. Hän kertoi, ettei tähän aikaan vuodesta saarilla muuta oikein voikaan tehdä, kuin ottaa loistavia kuvia kaupungin siluetista :-)

Lautta kulki Ward'sin saarelle 45min välein. Ilmeisesti saarissa asuu jonkun verran porukkaa, suurimmalla osalla oli oma polkupyörä mukana, saarilla on autolla ajokielto. Samalla lautalla tuli mukana myös jonkunmoinen kamerakerho, jonka jäsenet kuvasivat aivan kaiken.

Pienoinen tuulenvire kävi lauttamatkalla, muttei kuitenkaan tehnyt nollan tietämillä olevaa keliä sietämättömäksi. Olin varustautunut tällä kertaa myös hansikkailla kylmää vastaan.

Toronton siluettia Ward'sin saarelta Ontario-järvellä.

Jäin odottelemaan auringonlaskua laiturin pieleen. Olin unohtanut pienen tripodini hotellille, joten piti turvautua kameran tukemisessa vanhaan kikkaan, linssisuojasta ja kolikoista rakenneltuun tukeen. Taisi homma näyttää niin säälittävältä, että kamerakerholaiset kyselivät haluaisinko kokeilla kuvaamista heidän kameranjalustoillaan.

Palasin kaupunkiin parin lauttavuoron jälkeen.
Kävelin keskustaan päin ja kävin syömässä. Tarjoilija heti ensitöikseen kertoi missä voin pestä käteni. Myöhemmin huomasin myös, että hissien näppäimiä painellaan sormi hihansuojassa. Nythän on paljon puhetta sikainfluenssasta, mutta Torontoa on koiteltu aiemminkin.
2003 WHO suositteli välttämään matkustamasta SARS (äkillinen vakava keuhkotieoireyhtymä)
epidemian vuoksi Torontoon.


Torstai 12.marraskuuta.

Lento Las Vegasiin lähtisi vasta illalla, joten jätin tavarat hotellille säilytykseen ja suuntasin kaupungille.
Ostin koko päivän voimassa olevan lipun, josta myyjä ystävällisesti raaputti päivämäärän esiin ja kirjoitti vielä tussilla isolla päivämäärän siihen.
Subwayn laiturilla huomasin, virkailijan kirjoittaneen lippuun OCT. 12, eli väärän kuukauden. Kävelin takaisin lippuluukulle. Kovasti pahoitteli tapahtunutta ja korjasi kirjoittamalla päälle NOV. Sotkuhan siitä syntyi. Varmisti kirjoituksen tekemällä omalla rei'ittäjällään reiän lippuun.

Chinatownin herkkuja.

Aluksi suuntasin Toronton Chinatowniin, jossa tein LÖYDÖN!
Olen todennut, ettei geokätkennässä muovirasiat kestä pitemmän päälle kätkörasioina, joten metallinen kynäpenaali on ollut jo pitempään ostoslistalla.
NYT kun LÖYTYI, ostin saman tien kaksi :-)
Jenkkipistotulpan muunninta europistotulpaksi ei kuitenkaan löytynyt edes chinatownista.

Chinatownin katukylttejä ja ratikka.

CN-Tower oli seuraavana kohteena.
553 metristä tornia tituuleerataan maailman korkeimpana tornina ja toisinaan myös korkeimpana vapaasti seisovana rakennelmana, mutta ota noista "maailman suurin" jutuista nyt sitten selvää, kun mittaustapoja on niin monia.
Katselutasanne on 342 metrin- ja ylempi "Sky pod" tasanne 447 metrin korkeudessa.
Aamupäivästä tornin huippu oli pilvien peitossa, mutta keskipäivällä vieraillessa tornista näki jo hyvin ulos.

CN-Tower kurkistelee talojen takaa.
Tämä onkin näemmä ainoa päiväkuva jonka tornista olin ottanut, jotain sepustusta sain kyllä erikseen videolle aikaiseksi.

Näkymää CN-Towerista Toronton downtowniin.

Näkymää 447 metrin korkeudelta Ontario-järvelle. Etualalla Toronton saaret, jolta edellisiltana kävin ottamassa kaupungista siluettikuvia.

CN-Towerin 1760 porrasta on innostanut mitä kummallisimpiin ennätyksiin:
Juoksemalla 7min 56sek.
Hyppykepillä 57min 15sek.
Eniten noustu portaita yhden päivän aikana, 17 kertaa.
Piano kuskattu portaita ylös 7 1/2 tunnissa.
90kg kurpitsa ylös portaita.
Jääkaappi,liesi ja astianpesukone ylös portaita.
Erikoismoottoripyörällä ylös portaita alle tunnissa.

...ja stuntman Roger Brown tuli alas portaita kaatuillen 1h 57min, tarkoituksella.

Tornin lasilattia 342 metrin korkeudella. Aika pieneltä näyttää kaivinkone kenkien välissä.

Poistuessani tornilta huomasin vanhan junavarikon, jonka päädyssä oli Steam whistle panimon sisäänkäynti. Ajattelin ostaa maistiaisoluen, mutta 2,5dl lasillisen sai ilmaiseksi, jätin kuitenkin kiertokäynnin väliin.

Toronton alla risteilee 27 kilometriä pitkä maanalainen kävelyverkosto PATH, joka yhdistelee korkeita toimistotaloja, kauppoja ja kahviloita. Sen varrelta löytyy 1200 kauppaa ja palveluntarjoajaa.
Kartan mukaan olisi mahdollista kulkea kävellen useiden metroasemien pituudelta, joten päätin kokeilla päästä Unionilta Osgooden aseman lähettyville (kuvakartassa oikean reunan keskeltä keskimmäiselle keltaiselle palkille) .

PATH kävelytunneliverkon karttaa.

Vaikka kartassa reitti näytti varsin selvältä, onnistuin jatkuvasti valitsemaan väärän reitin. Kyllästyin kokeiluuni varsin nopeasti, olin päässyt parin korttelin päähän lähtöpaikasta.

Innostuin kuvaamaan Museum metroaseman eri kulttuureja edustavia pylväikköjä enemmänkin, tein siitä myös YouTubeen videon.



Museum aseman Egyptiläinen pylväs.

Tolteekkilainen soturipatsas Museumin asemalla.

Kello alkoikin lähestymään 5pm kun palasin hotellille. Matkatavarat messiin ja St. Georgen asemalle. Metrossa olikin varsin paljon väkeä, joten en hypännyt ensimmäiseen metroon vaan katsoin missä vaunussa on vähemmän väkeä ja menin seuraavalla. Metro kulki 2minutin välein, joten suurta odotusta ei tullut.

Buffalo, Niagara Falls ja Metallica

Buffalo toimi tukikohtana vieraillessani Niagaran putouksilla.

Adam's Mark Hotelli olikin varsin suuri laitos kävelymatkan päässä kaupungin keskuskadusta.
Varasin hotellin lähinnä läheisen sijainnin vuoksi HSBC Areenaan nähden, jossa Metallica esiintyi seuraavana iltana. Areenaa pitää kotipaikkanaan NHL joukkue Buffalo Sabres.

Kovin uneliaalta tuntui tunnelma kaupungissa ja hotellissa.
Hotellin käytävät olivat hieman nukkavierut, huoneen ikkunasta näkyi ja kuului viereinen highway, mutta sänky ja kalusteet olivat erinomaiset.

Suihkussa käynnin ja Leenalle Skypen kautta soittelun jälkeen suuntasin kaupungille hotellin respasta saaman kartan kanssa. Main street oli pääkatu, jota pitkin myös raitiovaunu kulki. Maanpäällisellä osuudella ei tarvinnut lippua ollenkaan, vasta maanalaisella osuudella, joita oli muutama pysäkinväli.

Olin suunnitellut Buffalo osuuden seuraavasti:
Tiistai 10.10 päivällä kaupungin katselua ja illalla Metallican keikka.
Keskiviikkona 11.10 matkalaukkujen kera bussilla Niagaran putouksille, tavarat säilöön ja tutustuminen Yhdysvaltojen puolelle. Tämän jälkeen tavarat kantoon ja säilöön Kanadan puolelle. Tutustuminen Kanadan puolelle, illaksi Torontoon.

Turisti-infon rouva torpedoi suunnitelmani. Matkatavaransäilytykset poistettiin 9-11-tapahtumien jälkeen. Ei tullut kuuloonkaan, että olisin rahdannut matkatavaroitani mukanani, joten suunnitelmaan tuli muutos.

Kaupungin ulkopuolelta löytyy varmaan joku megamarketti, koska pääkadun liikkeet vaikuttivat varsin kuolleilta. Monia liiketiloja oli täysin tyhjillään.
Kävin ravintolassa syömässä päivällisen samalla maistaen paikallista erikoisolutta.
En tiedä oliko oluen syytä, mutta palatessa hotellille onnistuin jopa kävelemään ohi yhdestä kaupungin leveimmistä risteyksistä, josta käännytään hotellilleni. Toinen vaihtoehto on, että koitin tuijotella kaupungin ainoan raitiovaunulinjan raitiovaunua niin kovasti, etten huomannut oikeaa risteystä.

Seuraavana aamuna kävin syömässä hotellin aamiaisen, joka oli jo pohjoismaisen tuttu buffet (ja lisämaksullinen).
Kävelin linja-autoasemalle, josta ostin $4 päivän voimassa olevan lipun, jolla pääsin Niagaran putouksille.
Matkalla asemalle katselin mielenkiinnolla yleisöpuhelin episodia. Täällä vielä varsin paljon yleisöpuhelimia käytössä. Ihmettelin mitä herra touhuaa, kun luuriin puhuminen näytti niin kovin vaikealta, pitäisiköhän mennä auttamaan.
Onneksi en rientänyt avuksi. Kaverilla oli litran kaljapullo hihassa piilossa, josta koitti kaataa olutta suuhunsa. Hämätäkseen meitä kaikkia, oli soittavinaan puhelimella :-)
Täällähän alkoholia ei saa juoda näkyvillä olevista pulloista tai tölkeistä, vaan kaupassa antavat ruskean pussin peittämään pulloa.

Paikallisliikenteen bussi ajeli Niagara Fallin kaupunkiin vajaan tunnin.
Niagaran putousten nostattama höyrypatsas näkyi 6km päähän Niagara joen ylittävälle sillalle. Silloin luulin höyryn tulevan jonkin voimalan lauhdutusyksiköstä.

En hypännyt oikealla pysäkillä pois, joten tuli pieni kiertokäynti ajeltua siinä samalla.
Myöskään täällä ei tuntunut olevan kiireinen tunnelma. Yksi turisti pysäytti bussin keskelle katua kysyäkseen suuntaa.

Bussista jäätyäni menin ensin katsomaan putouksia Yhdysvaltojen puolelta.
Reunalle oli rakennettu erillinen katselutasanne, joka kurkotti 80 metriä reunan yli, jotta myös Yhdysvaltojen puolelta olisi näkymää putouksille.
Niagaran putouksilla on kolme eri putousta, Amerikan putoukset, Morsiamen huntu ja se tunnetuin Hevosenkenkäputous.


Näkymää joen törmältä Amerikan putouksille.

Morsiamen huntu putousta pääsee katsomaan lähempääkin alhaalla olevalta katselutasanteelta 24 metriä alempaa.

Keli oli kotimaan syksyinen, harmaa taivas, mutta puissa oli sentään vielä lehtiä.
Putouksen nostattama vesihöyry tuntui viilentävän ilmaa.
Jatkoin matkaa Amerikan putouksilta Goat Islandille, joka Hevosenkenkäputouksen Yhdysvaltain puoleisella reunalla.
Hevosenkenkäputous on niin suuri ja korkea, ettei reunan yli nähnyt sen alaosaa, korkeutta sillä on 51 metriä. Vastapäisellä rannalla Kanadan puolella oli myös katselutasanne alhaalla, sinnehän pitää mennä!


Hevosenkenkäputous lähestyttäessä Yhdysvaltojen puolelta.

Yhdysvaltojen puolelta ei oikein 51m pudotusta nähnyt. Putoavan veden aiheuttama höyrypatsas esti näkymän vastapuolelle. Putouksella on reunaa 671 metriä.

Washintonissa näin albiino oravan ja nyt vastaan tuli lähes musta orava.
Amerikka on siis myös oravarotujen sulatusuuni ;-)

Oravat oli varsin isokokoisia suomalaisiin serkkuihin verrattuna.

Kävelin opasteiden mukaan rajanylityspaikalle, jossa ei ollut tarkistusta maasta poistuttaessa.
400m metrisen Sateenkaarisillan päässä oli Kanadan rajaviranomaisten rakennus. Minkäänlaista jonoa ei ollut. Ikäiseni virkailija näytti tyytyväiseltä että sai tekemistä. Hän esitti muutaman kysymyksen, jonka jälkeen astelin Kanadaan.

Rajanylitys Sateenkaarisillalla Yhdysvalloista Kanadaan.

Vasemmalla Yhdysvaltojen puoli ja oikealla Kanada. Vasemmalla näköalatorni ja Amerikan putoukset.
Keskellä Hevosenkenkäputouksen aiheuttama höyrypilvi ja oikealla Kanadan puolen turistikeskusta.

Koitin saada läheisen kaupan automaatista rahaa Visa kortillani huonolla tuloksella.
Rannan tuntumassa oli myös Hard Rock Cafe, mutta pinssi ostoksille ei tarvinnut mennä, koska kaveri oli hoitanut sen jo edellisvuonna (terveisiä Tapsalle!)

Kanadan puolella oli vierailijakeskus aivan putouksen tuntumassa. Ylösnouseva vesihöyry tuli osin rankkanakin vesisateena alas. Nurmikoiden kastelusta ei tarvinne huolehtia.

Kävin ostamassa muutaman postikortin vierailijakeskuksen myymälästä. Maksoin Yhdysvaltojen dollareilla. Lipun alas katselutasanteelle ostin luottokorttia käyttäen.
Lipun hintaan sisältyi sadetakki, josta tosiaan oli hyötyä.

Hevosenkenkäputous ylhäältä...

...sivulta (huomaa näköalatasanteella olevat ihmiset kuvan oikeassa alalaidassa)
...ja alhaalta (kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla niitä).

Pitkästä aikaa otin myös videokameralla kuvaa, se on jäänyt lähes kokonaan pois käytöstä kun ei kerta kaikkiaan ehdi kaikilla välineillä kuvailemaan.
Kävin katsomassa tunnelia pitkin, miltä vesimassan ryöppyäminen putouksen takaa näyttää. Noin 60 metrinen tunneli oli kaivettu kallion sisään, josta kaksi pistotunnelia putoukselle. Kyllä, paljon meni vettä.

Hevosenkenkäputoksen taakse pääsee katselemaan ryöppyävää vesimassaa.

Videonauhoituksesta napattu kuva selostellessani 124 000 000 litran minuuttivauhdilla syöksyvän putouksen edessä.

Kävelin takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Kanadasta poistuttaessa piti kävelyporttiin laittaa 50 senttiä jotta pääsi sillalle.
Yhdysvaltojen puolella rajavartija esitti pari kysymystä ja toivotti tervetulleeksi takaisin.

Kävelin Yhdysvaltojen puolen Hard Rock Cafeeseen hakemaan pinssin. Samalla päätin syödä, kun ei ollut tietoa kuinka kauan bussia joutuisi odottamaan.
Täällä Rommitee oli tuttu ja jälkiruoaksi ottamani Irish Coffeekin tuli oikeanlaisena.

Kävelin takaisin bussipysäkille, jossa ei aikataulua näkynyt. 10min odottelun jälkeen bussi tuli.
Tällä kertaa kyydissä oli jo matkustajiakin lähes bussin täydeltä.

Metallican keikka

Hotellilla oli jo säpinää. Ilmeisesti Adam's Mark oli The virallinen majapaikka konserttivieraille.
Pari kaveria kyseli olenko tulossa illan keikalle. Kyselin takaisin mahtaako kamerat olla sallittuja kun U2:ssa näin niitä lukuisia. Jätkät jäivät jutustelemaan niin, että ajoivat oman kerroksensa ohi.

Ostin liput Metallican keikalle hyvissä ajoin heinäkuussa. Lipun hinta oli kotimaisten keikkalippujen tasoa sivukuluineen €70.
Lippu oli haettavissa "Will Call" luukulta maksuun käytettyä luottokorttia ja kuvallista henkilöllisyystodistusta esittäen.
Jonoa oli monta sataa metriä areenalle, mutta jono veti todella nopeasti. Kukaan ei ilmeisesti ehtinyt pahastua, kun liityin jonoon hallin aulassa haettuani lippuni.

Ensimmäinen paidanmyyntipiste oli katutasossa ja jonottamalla 5min sain kuulla että spesiaali Metallica at Buffalo T-paita oli jo loppunut. Ostin kuitenkin kiertue T-paidan.
Ylemmässä kerroksessa oli toinen myyntipiste jos ostin kaverille T-paidan.

Paikkani oli 201 katsomossa, jonka takana oli mukavasti baari. Parin minuutin jonotuksella sain oluen ja Stolichnaya votkan, yhteishinta $19.

Porukat valmiina keikan alkuun.

Erikoistehosteina käytettiin laser valoja ja väriään muuttavia liekkejä. Mitäköhän myrkkyä lisäävät, että saavat liekit vihreäksi.

Death Magnetic levyn kannessa on arkku, joidenka suojiin myös valopatterit oli kätketty.

Bryssel 16.-17.syyskuuta

Bryssel toivotti minut tervetulleeksi tympeällä harmaudella, joka torstaina muuttui lähes pilvettömältä taivaalta paistavaksi auringoksi, seuraukset varmaan arvaatte, olen otsalohkosta pikku possun punainen.

Kovat oli suunnitelmat tuossa edellisessä viestissä, siis ajallisesti.
En päässytkään, tai siis en viitsinyt jäädä odottamaan ilmaista bussikuljetusta lentokentältä hotellille (olisi täytynyt odottaa 40min), vaan hyppäsin taksiin ja suhasin sillä perille (13eur).
Kuskina oli jonkin sortin kyläpoliisi, joka jaksoi vilkutella muille valoja ja tuhahdella. Itse kyllä ajeli 70km/h alueella 120 lasissa ja puikkasi sulkuviivan yli moottoritien liittymässä. Vaistomaisesti kiristelin turvavyötä, kun lähestyimme hyvää vauhtia tietyömaa aluetta.

Lähdin illalla hotellilta bussilla lentokentälle (10min), josta vaihdoin junaan (meno-paluu lippu 6eur) ja suuntasin Gare Centaralille (25min). Ilman karttaa on hankala suunnistaa ja totesinkin, että olisin voinut jäädä pois jo Gare Du Nordilla, josta raitiovaunu numero 4 ajelee Belgian tunnetuimman(?) nähtävyyden Atomiumin tietämille. Paluumatkalla hyppäsinkin pois jo Gare Du Nordilla todetakseni, että illalliseni sinä iltana on joko Selectan automaatista saatavat kylmät naposteltavat, taikka Quick hampurilaisketjun antimet, päädyin jälkimmäiseen.
Ajelin siis Atomiumille raitiovaunu 4:lla Esplanade päätepysäkille saakka. Pakko myöntää, että hieman arvelutti lähteä kulkemaan pimeän jo tultua, mutta kuka nyt hyvin valaistussa puistossa jääkaappipakastimen kokoista (luulenko itsestäni liikoja?) rupeaa ryöstämään ( KOP KOP, jos et jaksa lukea kaikkea, tähän liittyvää mielenkiintoista asiaa löytyy toiseksi viimeisestä kappaleesta!)?

Atomium iltavalaistuksessa ei ollutkaan ihan sitä mitä kuvittelin, siinä oli nimittäin jotkut kumman vilkkuvat valot! Ihan hyvältä näytti, mutta tavallisten kuvien otosta ei tullut oikein mitään. Palasinkin torstai aamusta takaisin Atomiumille ottamaan kuvia ja samalla etsimään muutaman geokätkön.




Matkalla huomasin upeita kraffiteja De Wand pysäkillä. Torstaina Atomiumille palatessa vierähti pitempikin tovi videoidessa ja kuvatessa niitä. Myös geokätköt kävelyttivät jonkin tovin ja kaupungin keskustaan palasinkin vasta kahden jälkeen iltapäivällä.

Keksin torstai aamulla lähtiessä pyytää lentokentän turisti-infosta kaupungin- ja linjakartaston. Poistuessani raitiovaunusta keskustassa Boursen pysäkillä, totesin kaupungin kartan kadonneen ja linjakartan olevan hyödytön suunnistuksessa. Jonkin aikaa kuljettuani tuli metroasema vastaan, jolloin paikallistin Belgian kolmanneksi kuuluisamman nähtävyyden suunnan ( ai tsori hei, en tiedä kuinka formularadat tähän minun luokitukseen lasketaan ;.-)Grand Place on Unescon suojelukohde ja ihan syystä. Nyt näkymiä hieman peitti tyhjät myyntiteltat aukiolla. Yksi torin laidalla olevista taloista kuuluu Panimokillalle. Talon alakerrassa oli mielestäni aika huono olutmuseo. kuuden eur sisäänpääsymaksuun sisältyi 2,5dl (täällä se tarkoittaa pientä tuoppia) olut.
Käväisin vielä moikkaamassa Manneken Pisiä, joka edelleen imee ihmisiä luokseen magneetin tavoin. Koitin löytää myös kilpailevan patsaan Janneken pisin huonolla menestyksellä.

Circus de Beer ravintola ei ollut auki käydessäni ovella, ravintola on suljettu klo 14.30-18. Myöskin lähitienoon ravintolat pizzerioita lukuun ottamatta olivat kiinni, joten poikkesin odottelemaan läheiselle aukiolle paljon kehutun olutravintolan aukeamista.
Circus de Beerin sisustus ei mielestäni ole kummoinen, mutta se olut valikoima! Voin uskoa että tämä on olutharrastajien taivas!

Olin jo palaamassa lentokenttä hotellille, kun ikävä välikohtaus sattui kohdalle. Odotellessani Gare Centralilla junan saapumista ajattelin tehdä pikku videon vaikkapa YouTubea silmällä pitäen. Menin hieman edemmäksi ihmismassasta, joka tukkii lähes jokaisella asemalla portaikon alapään edustan. Kuvasin Gare Centralin kylttiä kameralaukun ollessa edessäni lattialla ja vieressä ostamani puolentoistalitran vesipullo.
Viereiselle raiteelle saapui kovaääninen veturi ja hetken kuluttua alta kolmekymppinen jätkä yritti sanoa minulle jotain parin metrin päästä. En kuullut mitään, mutta viittoi jalkoihini ja katsoinkin oliko vesipullo jotenkin vioittunut vai mitä. En ymmärtänyt mitä se siinä selittää ja kiitin englanniksi jotta pääsisin hänestä eroon, olihan minulla juuri tärkeämpääkin tekemistä:-) Kaveri vain jatkoi ja käännyin taas katsomaan, jotain paskaa oli lahkeessani takapuolella. Tuumaillessani ettei minulla ole mitään millä tuon saisin puhtaaksi, toisesta suunnasta tuleva nuori nainen alkoi huutamaan jotain. Katsoin samaan suuntaan mihin hän huutaa ja kappas, kameralaukkuni oli siirtynyt puolitoista metriä vasemmalle! Toinen pohjoisafrikkalainen jätkä hiippailee pois paikalta muina miehiä! Siis ikivanha huijauskikka!
Ensimmäinen jätkä siinä vain nosteli olkapäitään, muttei toinenkaan hatkoja ottanut, kommentoi vain jotain naiselle ja jäivät sen jäkeen lorvimaan asemalle. Kävin kiittämässä naista. SE OLI jo LÄHELLÄ.

Kävin illan päätteeksi hakemassa valmiiksi varaamani auton lentokentältä.
Hotellilla nettiyhteys toimi wlan kautta jota Orange France ylläpitää, ostin palvelusta aikaa ja pirauttelin Skypellä Leenalle. Kyllä maailma on käynyt pieneksi.