New York (paluu suunta)

Pysähdyin New Yorkiin vielä paluumatkalla kolmeksi yöksi. Käyttämästäni The Jane Hotellista kirjoitin edellisessä tekstissä.

Kolmen tunnin aikaero Las Vegasiin jäi hieman vaivaamaan koko paluupysähdystä, heräilin varsin myöhään kaikkina aamuina. Olin ajatellut käyväni ottamassa kuvia Manhattanin siluetista torstaina, mutta vesisade hieman muutti suunnitelmia. Kävin tuliaisostoksilla palokunnan- ja poliisin museoissa, sekä toteamassa joukkoliikennemuseon menevän kiinni jo neljältä.

Leena kun on kissaihminen, koitin löytää tuliaiseksi kissavapaudenpatsasta. Ei löytynyt, eivätkä meinanneet myyjätkään uskoa korviaan, kun kyselin tuotetta :-)
Poikkesin armeijakuteita myyvään liikkeeseen ostamaan lierihatun ja isomman putkikassin, johon meni kätevästi aiemmin hankkimani putkikassi sisään. Kassi oli ohutta, kestäväntuntuista materiaalia, joka menee hyvin kasaan pieneen pussiin, jota voi käyttää toilettilaukkuna.
Maksettuani ostokset kortilla ja kirjoitettuani allekirjoituksen kuittiin, pyysi myyjä odottamaan hetken. Halusi antaa minulle erikoislahjan ja arvuutteli mikä se mahtaisi olla: jotain, mitä en varmasti Suomesta saisi? Olen harjoitellut täällä pari kuukautta small talkia ja kaupan luonteesta johtuen arvuuttelin sen olevan ...öö.. Could it be a nuclear weapon? Ei mitään niin vaarallista. Se oli kynä, mutta oli siinä jotain kummaa, kun vertasin toiseen pöydällä olevaan samannäköiseen kynään. Myyjä huomasi kuitatessani ostosta vasenkätisyyteni, oli teettänyt vasenkätisille liikkeen mainoskyniä erikseen.

Illan päätteeksi kävin katsomassa 2012-elokuvan, se olikin hyvä päätös matkalle, sillä useampikin paikka, jossa olin, käynyt näytti tuhoutuvan elokuvassa.
Tuosta ei kyllä enää takaa-ajoelokuvat paljoa voi hurjistua. Enää ei riitä hedelmätiskien- ja pahvilaatikoiden läpiajo, vaan pitää paeta maailmanloppua :-)

Onnellinen matkalainen vuokrapyörän kanssa New Yorkin Central Parkissa.

Perjantaina lähdin pyöräilemään Keskuspuistoon. Vuokraamon poika kertoi minun olevan ensimmäinen suomalainen hänen viisivuotisella urallaan. Varmaan kaikki muut suomalaisturistit ovat lukeneet jostain vinkin, ettei pyörää kannata vuokrata :o
Polkupyörillä saa ajaa vain suurimpia väyliä pitkin, jolloin Keskuspuistosta jää varsin paljon näkemättä. Taluttelinkin pyörää varsin paljon kävelyteillä.
Palauttaessani pyörää mainitsin kieltoasiasta. Toinen pojista kehtasi selitellä, ettei tiennytkään siitä mitään... Hohoijaa, no jätin kuitenkin kohteliaisuudesta pari dollaria tippiä.

Kilpikonnalampi (Turtle Pond) nähtynä Belvaderen linnasta. Taustalla 5th Avenuen taloja.

Cleopatra's Needle-obeliski Keskuspuistossa.

Veljenpojalle koitin löytää Yankeesien pelipaitaa, johon olisin voinut teettää hänen nimensä ja syntymävuoden. Matkustin Yankee-stadiumille kovin vaikeasti D-subwaylla. Maanalainen ei kulkenut koko pysäkin kautta, vaan hyppäsin pari pysäkkiä myöhemmin pois ja paluusuunnassa samalla linjalla pääsin oikealle pysäkille. Myöhemmin asiaa tutkiessani Yankee-Stadium / 161th street on yksi pysäkeistä, jossa ei pysähdytä ruuhka-aikoina ruuhkan menosuunnassa.
En löytänyt nimettömiä Yankee-paitoja kaksivuotiaalle mistään, mutta liikkeen, jossa painatuksia olisi tehty, kuitenkin paikallistin.

Metroajeluni aikana Leena oli yrittänyt ottaa minuun yhteyttä useampaankin kertaan ja oli varsin käärmeissään, kun ei saanut minua kiinni (maanalaisessa aika heikko kuuluvuus kännykällä). Olin saanut nimittäin kotiin Luottokunnalta kirjeen, jossa pyydettiin ottamaan välittömästi yhteyttä tietoturvaongelman vuoksi. Soitin hotellille päästyäni Skypen kautta. Soneran 2,10eur /30sek. -kännykkäpuhelun hinta soitettaessa kotimaahan oli mielestäni turhan korkea hinta Skypen 21snt/min hintaan verrattuna.
Kertoivat Luottokunnalta, että luottokorttini tiedot olivat mahdollisesti joutuneet vääriin käsiin jossain ulkomailla tehdyssä tietomurrossa ja kortti pitäisi uusia. Koska minulla oli matkaa jäljellä vielä 36h, suostuivat, että kortti suljettaisiin vasta, kun pääsisin kotiin sunnuntaina.

Illaksi suuntasin Brooklyniin East Riverin toiselle puolen, josta menin ottamaan kuvia Manhattanin siluetista.
Ensimmäisellä vierailukerralla pari kuukautta aikaisemmin lähdin kulkemaan Clark Streetin subwayasemalta Brooklyn Bridgen suuntaan, jolloin en huomannutkaan monen sadan metrin pituista bulevardia (Googlen kartassa sillä ei ole nimeä), joka rakennettu Brooklyn Queens Expresswayn (Expy) päälle, vaan tulin poikkikadulta Columbia Heightsille, jolloin bulevardi jäi kulman ja pusikoiden taakse.
Moottoritien aiheuttama melu ja tärinä oli melkoinen, mutta kyllähän se olisi ollut kiva seurata auringonlaskua rakkaimpansa kanssa istuen penkillä, joita olikin huomattava määrä.

Vapaudenpatsas ja auringonlasku.

Manhattanin siluettia päivällä...

...ja yöllä. Muokkasin ikävät laiturien jämät pois kuvasta.

Sain päähäni poiketa ottamaan kuvan myös Brooklyn Bridgestä Manhattan Bridgeltä.
Ilma oli varsin viileä, joten poikkesin matkalla kahvilassa. Manhattan Bridgelle joutui kiertämään varsin pitkän lenkin, joten päätin saman tien kävellä sillan yli Manhattanin puolelle.
Tästähän tuli taas urheilupäivä, 10km pyöräilyä ja 6km kävelyä.

Brooklyn Bridge Manhattan Bridgeltä nähtynä. Katso syyskuussa ottamani päiväkuvat täältä.

Sillalle noustessani katsoin, että pyöräily oli kielletty, mutta ilmeisesti se tarkoitti vain kulkusuuntaa. Sihtaillessani aidanvälistä polviasennossa aiheutin suoranaisen liikennetukoksen: kuinka sattuikaan, että kello 6.40pm minä, jalankulkija ja pyöräilijä satuimme olemaan samassa kohtaa, kun 1700metriä pitkällä sillalla ei muuten tullut kuin neljä ihmistä vastaan.
Okei, syy oli minun ja huono paikanvalinta, ainakin kiroilevan pyöräilijän mielestä ja olihan läheisen pylonin luona levennys.
Silta tärisi oikein kunnolla siltaa pitkin kulkevien subway-vaunujen voimasta.



Sillan Manhattanin päässä vastaantulija tuli varsin voimakkaassa tuiterissa vastaan. Alkoi tuijottaa siihen malliin, että pohdiskelin jo, että joutuuko tässä tosiaan viimeisenä iltaa painiotteluun, mutta herra toivottikin kohdalle päästyäni vain hyvät illanjatkot.

Kävin ostamassa reippailun päätteeksi J&R-kamera-/musiikki-/ tietokoneliikkeestä Park Rowlta City hallia vastapäätä valokuvauspaperia 80kpl 13*18 ja 400kpl säästöpaketti 10*15 paperia. Mukaan tarttui myös 4kpl väripanossatsi. Hinta oli n.35% edullisempi kuin Suomessa.
Kaupungin toinen kuuluisa kameraliike P&H on juutalaisomistuksessa ja se menikin perjantaina kiinni jo 1pm ja on lauantaina suljettuna sapatin vuoksi. P&H:ssa kannattaa kyllä käydä kuikuilemassa kuinka "tehokkaaksi" myyntikoneisto voidaan hioa. Ensin jonotat palvelutiskille päästäksesi näkemään tuotteen ja jos päätät ostaa tuotteen, jonotat seuraavaksi kassalle maksaaksesi tuotteen. Tämän jälkeen jonotat vielä noutopisteelle hakemaan tuotettasi, joka lähetetään myyntipisteeltä alakertaan.

Empire State Building Madison Square Gardenilta nähtynä.

Ennen hotellille paluuta käväisin vielä Madison Square Gardenilla katsomassa New York Rangersien fanikaupan aukioloa. Piti jättää lahjalakin osto lähtöpäivälle, koska standi on auki vain pelipäivinä.

Lauantaina lento lähti New Yorkista vasta yhdeksän jälkeen illalla, joten minulla oli koko päivä aikaa.
Lähdinkin hotellista vasta 11am ja söin rauhassa aamiaisen kulmabistrossa. Menin käymään aluksi New Yorkin yleisen liikenteen museossa, joka toimi vanhalla subwayasemalla.
Näyttelyssä esiteltiin metron rakentamisvaiheen historiaa ja asematasolla oli lukuisia vanhoja maanalaisen vaunuja.

"Bluebird" maanalaisen vaunu, jotka otettiin käyttöön New Yorkin vuoden 1964 maailmannäyttelyä varten.

Luonnollisesti museosta löytyi myös varsin kattava kauppa, josta tuliaiseksi tuli ostettua pari tuotetta.
Kävelin vielä takaisin East Riverin rantaan ottamaan kuvia Manhattanin siluetista ja sen jälkeen postiin. Matkalla katselin, kun temppupyöräilijät kuvailivat videota Korean sodan muistomerkillä.

Kaverit taitavat saada temppuilustaan ihan hyvät rahat, kun kuvaajilla ammattitason video- ja järjestelmäkamerat. Kiihdytysreitti kulki risteyksen halki ja bussin päätepysäkin ohi.
Pientä sanaharkkaa syntyikin, kun kuski ei siirtänyt bussia ja yksi jätkistä tokaisi, että kuski luulee olevansa suurikin päällikkö. Vetoamalla tuottajien tiukkaan aikatauluun ja johonkin muuhun, mitä yksi jätkistä meni supattamaan kuskin korvaan, bussi siirtyi tarpeellisen 3metriä.

Ajatuksena oli lähettää paksummanpuoleinen joulukortti Leenalle. Suunnitelma ei oikein toiminut, kun (pakollinen) lähettäjän ja vastaanottajan osoite on sama. Päädyinkin toimittamaan kortin henkilökohtaisesti.

Kävin syömässä läheisessä ravintolassa ja samalla maistelin kolmea (pientä) eri hanaolutta. Tällä matkalla ollut hieman yksipuolinen tarjonta oluiden suhteen.
BTW myös lentokentän ravintolan olutvalikoima oli positiivinen yllätys!

Ennen paluuta hotellille kävin vielä hakemassa New York Rangersien lippalakin tuliaiseksi. Sitten suuntasinkin hotellille ja kotimatka alkoi.

Las Vegas- New York lento

Lento New Yorkiin lähti vasta 11:50am, joten kiirettä kentälle ei ollut. Menin kuitenkin odottelemaan sukkulabussia vahingossa jo tuntia liian aikaisin :o
Sukkulabussin kuski piti pientä esitelmää ympäristöstä ajellessamme eri hotellien kautta. Kertoi mm. kahden suuryrityksen omistavan kaikki kasinot Stripin varrella, vaikka eri kasinot kilpailevatkin keskenään.
Nyrkkeilijä Mike Tyson oli kuulemma muuttanut takaisin kaupunkiin. Kuski suositteli turvamiehen hankkimista. Ei siksi, ettei Tyson voisi pitää puoliaan paparazzeja vastaan, vaan juuri siksi, että pystyy. Turha mennä vankilaan "lehtimiehen" pieksemisestä, helpompi maksaa jollekin, että tekee sen hänen puolesta :-)

Matkalaukkuni oli kilon ylipainoinen, joten jouduin siirtämään kengät koulureppuun, joka oli tulossa käsimatkatavaraksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut maksaa ylipainomaksua $80!
Putkikassi oli jo täyteen pakattu ja pariin kertaan päälle istuttu tavaran tiivistämiseksi.
Jono turvatarkastukseen oli lähes 200 metriä pitkä. Onneksi infomonitoreissa pyöri humoristinen opastus toimenpiteistä turvatarkastuksessa, se sai hymyilemään ja ...harmituksen laskemaan, eli toimi kuten pitikin.

Kävin syömässä kentällä burritoa. Kuvittelin jo turvavouhotuksen menneen täysin yli, kun ruokailuvälineenä olikin veitsen sijaan kaksi haarukkaa, mutta kuikuillessani muiden aterimia, taisi kyseessä olla pelkkä erehdys.
Valitsin aluksi pöydän ikkunan vierestä, jotta voisin seurata kentän liikennettä, mutta arkkitehti olikin keksinyt laittaa kaiteen juuri silmieni korkeudelle. Aurinkokin kehtasi lämmittää vielä sen verran, että vetäydyin varjoon nauttimaan kahden haarukan annoksestani. Koitin vilkutella tarjoilijalle, että olisin saanut veitsen, mutta poikkeuksellisesti huonoin tuloksin.
Täällä kyllä ravintoloissa palvelu pelaa, eikä kotimaan niin tuttua laskun odottelua pahemmin esiinny.

Harmikseni konetyyppi lennolla oli vaihtunut Boeing 757-koneesta Boeing 737-800-koneeksi, jolla Ryanairin väreissä on tullut matkustettua Euroopassa useammankin kerran.
Kone oli loppuunmyyty ja kuuluttivat useampaankin otteeseen, että portilla ollaan käsimatkatavaran koon suhteen tarkkana. Sain kuitenkin 15kg painoisen kameralaukkuni ja varsin täyden koulureppuni matkustamoon. Tietenkin pitää vielä mainita, että tavaralokerossa oli muidenkin matkustajien tavaroille edelleen tilaa saapuessamme Nykiin.
Jenkeissä tuntuu tavaroiden järjestely ylälokeroihin oikealla tavalla toimivan huomattavasti paremmin matkustajien toimesta kuin Euroopassa. Meillä niin usein laitetaan oma lentolaukku poikittain lokeroon ja voi voi jos seuraavalla ongelmia, minähän olin ensin...

Penkit oli jälleen varustettu viihdekeskuksella. Kuuntelin pari kertaa Foo Fightersin kokoelman ja Guns n' Rosesin Chinese Democracyn.
Matkaa New Yorkiin oli lähes 3700 kilometriä, enemmän kuin Helsingistä Malagaan.
Lentoreitti kulki mukavasti Grand Canyonin yli, joten naama pysyi tiukasti ikkunaruudussa alkumatkasta.
Ohessa liuta kuvia lennolta:

Amerikkalainen unelma #1 Las Vegasin lähiöitä keskellä autiomaata.

Amerikkalainen unelma #2. Homma kuitenkin taitaa toimia, kun laajennusosa jo puolitiessä (oikea yläkulma)

Vakoilua: Pääsin bongaamaan Nellisin tukikohtaa aitiopaikalta. Kuvaa klikkaamalla voitte itsekin alkaa arvailemaan mitä koneita näkyy. (Vinkki: pikimustat on sitten öljyläikkiä :-)

Las Vegas Motor Speedway-rata. Ovaaliradalla on leveyssuunnassa halkaisija vajaa kilometri.


Näkymää lähellä Kaibabin kansallispuistoa (+36° 38' 60.00", -112° 37' 0.00")

Grand Canyonin pohjoisosaa.

Powell-tekojärven rantakallioita.

Powell-tekojärven itäosaa.




Kiinnitin huomioni väärään paikkaan tätä kuvaa ottaessa. Kohta jossa ylängöllä oleva tie kääntyy jyrkästi reunalla on varsin mielenkiintoinen, siitä pääsee alas erittäin kiemuraista tietä. Netistä voi etsiä lisätietoja nimellä Moki Dugway.

Saman ylängön reunaa zoomattuna kameralla. Varjot tuovat esiin Monument Valleysta tutut kivipaadet. (N37° 17' 47.00", W109° 53' 32.00")

Pikku hiljaa kelit kylmenee...

...kun päästään Kalliovuorille.

Risteävää liikennettä havaittavissa. Koneemme lentokorkeus oli vajaat 11000metriä.

New Yorkissa olin majoittuneena The Jane Hotelliin, jonka huoneet olivat hyvin pienikokoisia, kuin laivan hytti tai junan makuuvaunu. Tiesin tämän jo varatessa ja ihan mielenkiinnosta valitsin hotellikseni seuraavaksi kolmeksi yöksi ennen paluuta kotiin.

Lentokentällä kyselin, menisikö hotellibussi Jane-hotellin kautta. Tiedä, johtuiko kylmästä kelistä, joka jäähdyttänyt virkailijan ajatuksenjuoksun vai enkö osannut lausua J A N E a oikein, mutta jäi vaikutelma kuin olisin yrittänyt selittää humalaiselle.
Päätin mennä maanalaisella, kun ei kuulostanut hotellin nimi tutulta. 14th street 8Av-subwayasema oli muutaman korttelin päässä hotellista. Kuljin ensin lentokentän AirTrainilla Howard Beachin asemalle, josta A subwaylla 14th/8Av asemalle.
Luonnollisesti Manhattanilla lähdin väärään suuntaan. Putkilaukku ei oikein halunnut pysyä matkalaukun päällä, joten kulkeminen oli varsi vaivalloista. Palattuani lähtöpisteeseen otin taksin alle.
Myös taksikuskilla tuntui olevan vaikea ymmärtää J A N E street osoitetta, joten täytyy sen vian olla minun lausumisessani :-)
Jane street oli lähes kulman takana, mutta yksisuuntaisten katujen vuoksi tehtiin pieni korttelikierros. Hintaa taksimatkalle tuli tippeineen $12.

Hotellissa oli vanhan ajan tunnelma. Henkilökunnalla oli pikkolohatut ja hissiä operoi hissipoika. Otsalohko pullistaen kuskasi matkalaukkuni ja putkirepun huoneeseen. Taskussa ei ollut muuta kuin $5-seteli, joten annoin sen palkkioksi.

Huone oli tosiaan pieni. Lattiatilaa noin kaksi neliötä. Sängyn alla oli säilytystilaa kuten myös hylly sängyn yläpuolella. Kuva huoneesta löytyy tästä.
Huoneen elektroniikkaosasto oli kunnossa, litteä TV, jota jäinkin tuijottamaan loppuillaksi.
Kolmen tunnin aikaeron vuoksi ilta oli jo pitkällä, kun tuli mieleen, pitäisikö käydä haukkaamassa jotain pientä purtavaa.
Huoneen elektroniikkaan kuului myös iPodin telakka kaiuttimineen.

Samalla lattiapinta-alalla olevia kahden hengen huoneita oli myös tarjolla, sekä kapteenin hyttejä, jotka omalla vessalla ja suihkulla.
Aamiainen ei sisältynyt $99 (+verot 14,25%) hintaan. Alakerrassa oli ranskalaistyylinen bistro, jota oltiin juuri rakentamassa pystyyn. Hieman ihmetytti pöytämateriaali, joka oli hiottua puuta ilman lakkaa, ensimmäiset tahrat olivatkin jo imeytyneet pöytälevyyn.

Buffalo, Niagara Falls ja Metallica

Buffalo toimi tukikohtana vieraillessani Niagaran putouksilla.

Adam's Mark Hotelli olikin varsin suuri laitos kävelymatkan päässä kaupungin keskuskadusta.
Varasin hotellin lähinnä läheisen sijainnin vuoksi HSBC Areenaan nähden, jossa Metallica esiintyi seuraavana iltana. Areenaa pitää kotipaikkanaan NHL joukkue Buffalo Sabres.

Kovin uneliaalta tuntui tunnelma kaupungissa ja hotellissa.
Hotellin käytävät olivat hieman nukkavierut, huoneen ikkunasta näkyi ja kuului viereinen highway, mutta sänky ja kalusteet olivat erinomaiset.

Suihkussa käynnin ja Leenalle Skypen kautta soittelun jälkeen suuntasin kaupungille hotellin respasta saaman kartan kanssa. Main street oli pääkatu, jota pitkin myös raitiovaunu kulki. Maanpäällisellä osuudella ei tarvinnut lippua ollenkaan, vasta maanalaisella osuudella, joita oli muutama pysäkinväli.

Olin suunnitellut Buffalo osuuden seuraavasti:
Tiistai 10.10 päivällä kaupungin katselua ja illalla Metallican keikka.
Keskiviikkona 11.10 matkalaukkujen kera bussilla Niagaran putouksille, tavarat säilöön ja tutustuminen Yhdysvaltojen puolelle. Tämän jälkeen tavarat kantoon ja säilöön Kanadan puolelle. Tutustuminen Kanadan puolelle, illaksi Torontoon.

Turisti-infon rouva torpedoi suunnitelmani. Matkatavaransäilytykset poistettiin 9-11-tapahtumien jälkeen. Ei tullut kuuloonkaan, että olisin rahdannut matkatavaroitani mukanani, joten suunnitelmaan tuli muutos.

Kaupungin ulkopuolelta löytyy varmaan joku megamarketti, koska pääkadun liikkeet vaikuttivat varsin kuolleilta. Monia liiketiloja oli täysin tyhjillään.
Kävin ravintolassa syömässä päivällisen samalla maistaen paikallista erikoisolutta.
En tiedä oliko oluen syytä, mutta palatessa hotellille onnistuin jopa kävelemään ohi yhdestä kaupungin leveimmistä risteyksistä, josta käännytään hotellilleni. Toinen vaihtoehto on, että koitin tuijotella kaupungin ainoan raitiovaunulinjan raitiovaunua niin kovasti, etten huomannut oikeaa risteystä.

Seuraavana aamuna kävin syömässä hotellin aamiaisen, joka oli jo pohjoismaisen tuttu buffet (ja lisämaksullinen).
Kävelin linja-autoasemalle, josta ostin $4 päivän voimassa olevan lipun, jolla pääsin Niagaran putouksille.
Matkalla asemalle katselin mielenkiinnolla yleisöpuhelin episodia. Täällä vielä varsin paljon yleisöpuhelimia käytössä. Ihmettelin mitä herra touhuaa, kun luuriin puhuminen näytti niin kovin vaikealta, pitäisiköhän mennä auttamaan.
Onneksi en rientänyt avuksi. Kaverilla oli litran kaljapullo hihassa piilossa, josta koitti kaataa olutta suuhunsa. Hämätäkseen meitä kaikkia, oli soittavinaan puhelimella :-)
Täällähän alkoholia ei saa juoda näkyvillä olevista pulloista tai tölkeistä, vaan kaupassa antavat ruskean pussin peittämään pulloa.

Paikallisliikenteen bussi ajeli Niagara Fallin kaupunkiin vajaan tunnin.
Niagaran putousten nostattama höyrypatsas näkyi 6km päähän Niagara joen ylittävälle sillalle. Silloin luulin höyryn tulevan jonkin voimalan lauhdutusyksiköstä.

En hypännyt oikealla pysäkillä pois, joten tuli pieni kiertokäynti ajeltua siinä samalla.
Myöskään täällä ei tuntunut olevan kiireinen tunnelma. Yksi turisti pysäytti bussin keskelle katua kysyäkseen suuntaa.

Bussista jäätyäni menin ensin katsomaan putouksia Yhdysvaltojen puolelta.
Reunalle oli rakennettu erillinen katselutasanne, joka kurkotti 80 metriä reunan yli, jotta myös Yhdysvaltojen puolelta olisi näkymää putouksille.
Niagaran putouksilla on kolme eri putousta, Amerikan putoukset, Morsiamen huntu ja se tunnetuin Hevosenkenkäputous.


Näkymää joen törmältä Amerikan putouksille.

Morsiamen huntu putousta pääsee katsomaan lähempääkin alhaalla olevalta katselutasanteelta 24 metriä alempaa.

Keli oli kotimaan syksyinen, harmaa taivas, mutta puissa oli sentään vielä lehtiä.
Putouksen nostattama vesihöyry tuntui viilentävän ilmaa.
Jatkoin matkaa Amerikan putouksilta Goat Islandille, joka Hevosenkenkäputouksen Yhdysvaltain puoleisella reunalla.
Hevosenkenkäputous on niin suuri ja korkea, ettei reunan yli nähnyt sen alaosaa, korkeutta sillä on 51 metriä. Vastapäisellä rannalla Kanadan puolella oli myös katselutasanne alhaalla, sinnehän pitää mennä!


Hevosenkenkäputous lähestyttäessä Yhdysvaltojen puolelta.

Yhdysvaltojen puolelta ei oikein 51m pudotusta nähnyt. Putoavan veden aiheuttama höyrypatsas esti näkymän vastapuolelle. Putouksella on reunaa 671 metriä.

Washintonissa näin albiino oravan ja nyt vastaan tuli lähes musta orava.
Amerikka on siis myös oravarotujen sulatusuuni ;-)

Oravat oli varsin isokokoisia suomalaisiin serkkuihin verrattuna.

Kävelin opasteiden mukaan rajanylityspaikalle, jossa ei ollut tarkistusta maasta poistuttaessa.
400m metrisen Sateenkaarisillan päässä oli Kanadan rajaviranomaisten rakennus. Minkäänlaista jonoa ei ollut. Ikäiseni virkailija näytti tyytyväiseltä että sai tekemistä. Hän esitti muutaman kysymyksen, jonka jälkeen astelin Kanadaan.

Rajanylitys Sateenkaarisillalla Yhdysvalloista Kanadaan.

Vasemmalla Yhdysvaltojen puoli ja oikealla Kanada. Vasemmalla näköalatorni ja Amerikan putoukset.
Keskellä Hevosenkenkäputouksen aiheuttama höyrypilvi ja oikealla Kanadan puolen turistikeskusta.

Koitin saada läheisen kaupan automaatista rahaa Visa kortillani huonolla tuloksella.
Rannan tuntumassa oli myös Hard Rock Cafe, mutta pinssi ostoksille ei tarvinnut mennä, koska kaveri oli hoitanut sen jo edellisvuonna (terveisiä Tapsalle!)

Kanadan puolella oli vierailijakeskus aivan putouksen tuntumassa. Ylösnouseva vesihöyry tuli osin rankkanakin vesisateena alas. Nurmikoiden kastelusta ei tarvinne huolehtia.

Kävin ostamassa muutaman postikortin vierailijakeskuksen myymälästä. Maksoin Yhdysvaltojen dollareilla. Lipun alas katselutasanteelle ostin luottokorttia käyttäen.
Lipun hintaan sisältyi sadetakki, josta tosiaan oli hyötyä.

Hevosenkenkäputous ylhäältä...

...sivulta (huomaa näköalatasanteella olevat ihmiset kuvan oikeassa alalaidassa)
...ja alhaalta (kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla niitä).

Pitkästä aikaa otin myös videokameralla kuvaa, se on jäänyt lähes kokonaan pois käytöstä kun ei kerta kaikkiaan ehdi kaikilla välineillä kuvailemaan.
Kävin katsomassa tunnelia pitkin, miltä vesimassan ryöppyäminen putouksen takaa näyttää. Noin 60 metrinen tunneli oli kaivettu kallion sisään, josta kaksi pistotunnelia putoukselle. Kyllä, paljon meni vettä.

Hevosenkenkäputoksen taakse pääsee katselemaan ryöppyävää vesimassaa.

Videonauhoituksesta napattu kuva selostellessani 124 000 000 litran minuuttivauhdilla syöksyvän putouksen edessä.

Kävelin takaisin Yhdysvaltojen puolelle. Kanadasta poistuttaessa piti kävelyporttiin laittaa 50 senttiä jotta pääsi sillalle.
Yhdysvaltojen puolella rajavartija esitti pari kysymystä ja toivotti tervetulleeksi takaisin.

Kävelin Yhdysvaltojen puolen Hard Rock Cafeeseen hakemaan pinssin. Samalla päätin syödä, kun ei ollut tietoa kuinka kauan bussia joutuisi odottamaan.
Täällä Rommitee oli tuttu ja jälkiruoaksi ottamani Irish Coffeekin tuli oikeanlaisena.

Kävelin takaisin bussipysäkille, jossa ei aikataulua näkynyt. 10min odottelun jälkeen bussi tuli.
Tällä kertaa kyydissä oli jo matkustajiakin lähes bussin täydeltä.

Metallican keikka

Hotellilla oli jo säpinää. Ilmeisesti Adam's Mark oli The virallinen majapaikka konserttivieraille.
Pari kaveria kyseli olenko tulossa illan keikalle. Kyselin takaisin mahtaako kamerat olla sallittuja kun U2:ssa näin niitä lukuisia. Jätkät jäivät jutustelemaan niin, että ajoivat oman kerroksensa ohi.

Ostin liput Metallican keikalle hyvissä ajoin heinäkuussa. Lipun hinta oli kotimaisten keikkalippujen tasoa sivukuluineen €70.
Lippu oli haettavissa "Will Call" luukulta maksuun käytettyä luottokorttia ja kuvallista henkilöllisyystodistusta esittäen.
Jonoa oli monta sataa metriä areenalle, mutta jono veti todella nopeasti. Kukaan ei ilmeisesti ehtinyt pahastua, kun liityin jonoon hallin aulassa haettuani lippuni.

Ensimmäinen paidanmyyntipiste oli katutasossa ja jonottamalla 5min sain kuulla että spesiaali Metallica at Buffalo T-paita oli jo loppunut. Ostin kuitenkin kiertue T-paidan.
Ylemmässä kerroksessa oli toinen myyntipiste jos ostin kaverille T-paidan.

Paikkani oli 201 katsomossa, jonka takana oli mukavasti baari. Parin minuutin jonotuksella sain oluen ja Stolichnaya votkan, yhteishinta $19.

Porukat valmiina keikan alkuun.

Erikoistehosteina käytettiin laser valoja ja väriään muuttavia liekkejä. Mitäköhän myrkkyä lisäävät, että saavat liekit vihreäksi.

Death Magnetic levyn kannessa on arkku, joidenka suojiin myös valopatterit oli kätketty.

US90 Phoenixiin

Dodii... New York jätetty taakse ja matka kohti länttä alkaa.

Viikon jäljiltä tuntui matkalaukun pakkaaminen vievän taas kovasti aikaa, menin nukkumaan joskus vajaat 2am ja heräsin 6:30. Lento lähti vasta 9:55am, mutta kun ei aamu ruuhkista tiedä, niin päätin olla ajoissa kentällä.
Hyppäsin 7.10 lentokenttä bussiin Grand Centralin edustalta, siihen samaan jolla tulinkin kaupunkiin. Olin perillä JFK:n 4 terminaalilla jo 7:40am, joten matka ei vienyt kuin puoli tuntia.

Ostin lipun Kaleva Travelin nettimyymälän kautta. Varausvaiheessa ei tullut mieleenkään katsoa matkatavara asioita. Asiaan paneuduin vasta toisen lipun oston yhteydessä, kun sähköpostiini tulleessa vahvistuksessa luki baggage "0". Soitin Kaleva Travelille ja kysyin mitäs tämä meinaa. Kertoivat ettei syytä huoleen, matkatavara-asiat kunnossa. No eipä ollut, toisin kuin Atlantin ylityksellä, tässä jouduin maksamaan matkalaukustani $20 ja oli muuten aika rajoilla, ettei tullut lisämaksua liian painavasta matkalaukusta (ei siellä kyllä kiviä ollut).

Lähtöselvitys oli aika floppi. Pääsin kyllä kirjaantumaan matkustajaksi itsepalveluautomaatilla, sain paikkalipun (en tehnyt etukäteen koska nettiyhteys hotellilla oli heikko, mitä jos yhteys pätkäisee kesken kaiken?), mutta matkatavaran tietokonejärjestelmä oli kaatunut, joten maksut suoritettiin, ei edes kortti höylällä vaan kynällä painamalla paperin läpi.
Virkailijan pahoitellessa tilannetta meinasin vitsailla että tämähän on tuttua vaalijärjestelyistänne Bushin uudelleenvalinnassa, mutta katsoin kuitenkin paremmaksi pitää siinä suhteessa suuni supussa.
Vaikka pääsin suoraan lähtöselvitykseen, aikaa prosessiin kului kaiken kaikkiaan 30minuttia.

Turvatarkastus jono oli lyhyt. Matkalaukun painoa vähentääkseni olin laittanut vaelluskenkäni jalkaan, joka taasen toi omat hankaluutensa turvatarkastuksessa. Kameralaukkuni ei aiheuttanut lisäkyselyitä, kuten niin usein Helsinki-Vantaalla.

Koneen lähtöä odotellessa kävin korvaamassa puuttuneen aamiaisen teellä ja kinkkukolmioleivällä. Ikkunan vierusta kulki pitkä pöytä johon olisi ollut mahdollisuus kiinnittää läppäri kaapelilla. Myös sähkönsyöttö oli järjestetty.
Macbookin muuntaja on muuten varsin nerokkaasti suunniteltu, itse pistotulppa, se mikä menee seinään, on irrotettavissa ja vaihdettavissa pidempään kaapeliin. Voisin kuvitella, että varaosana voisi ostaa myös jenkki pistorasiaan käyvän liittimen. Ei kyllä osunut silmään, kun kävin uutta akkua etsimässä N.Y:n Apple storessa.

US Airwaysin Airbus A320 odottaa matkustajia John F. Kennedyn lentokentällä New Yorkissa.

Lentokoneena oli Airbus A320 ja minulla oli paikka 9E. Olin keskellä kolmen ryhmää ja takanani hätäuloskäynti, joka tarkoitti, ettei penkkiä saanut kallistettua. Vapaita paikkoja koneessa ei ollut. Kun edellä istuva kallisti penkkiään, alkoi tila käymään varsin pieneksi, niin pieneksi, että suunnittelemani 5:28 pituisen lennon hyväksikäyttö blogitekstien esikirjoitteluun täytyi unohtaa, päädyin perinteisempään postikorttien kirjoitteluun :-)
Ruoka oli erikseen maksullista joten jätin sen väliin. Aikaani kulutin myös Rough Guide The USA:n lueskeluun.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli hätäuloskäyntien toiminnan opettaminen siinä istuville matkustajille. Kysely tämän jälkeen meni suurin piirtein "FAA vaatii minua kysymään teiltä ymmärsittekö kertomani, teidän täytyy vastata minulle ääneen kyllä taikka ei", sitten kaikki 12 matkustajaa (kaksi hätäuloskäyntiä molemmin puolin) vastasivat vuorollaan "kyllä". Hiljenisiköhän koko kone, jos vastaisi "No"?

Ostin lentolipun vain Phoenixiin saakka, järkeiltyäni pääseväni autolla nopeammin perille kuin jäädessäni odottamaan jatkoyhteyttä vajaan 200km lennolle Flagstafiin, joka lähempänä Grand Canyonia. Lento saapui Phoenixiin etuajassa.
Koneeseen astuttaessa kiinnitin huomiota että lento AA90 meni Phoenixiin ja siitä edelleen Portlandiin joka Oregonin osavaltiossa maan luoteisosassa, täähän on ihan postibussi hommaa näillä.

N.Y.C yleisiä kulkuneuvoja

Subway tuntui toimivan hyvin, vaikka populaa oli jonakin kellonaikoina hirvittävästi liikkeellä. Vaunut olivat siistejä ja ilmastoituja. Ilmastointi oli mukava, muttei ihan loppuun asti suunniteltu(?), sillä johonkinhan se kylmennyksestä johtuva kuuma ilmakin pitää työntää ja se oli tunneliverkko. Näin ollen asemilla oli toisinaan tuskastuttavan kuuma. Siinä ei paljoa saunaa kaivannut.

Vieläkään en löytänyt sitä onnelaa, jossa ihmiset hymyssä suin kulkevat julkisilla. Näytti porukoilla olevan ihan perusilme päällä kuten Helsingissä, Lontoossa, Moskovassa ja Pariisissa ja...
Eikun oon vaan kuullut että on se niin hirveetä kun Helsingin metrossa ja junissa ihmiset ei hymyile, sen paratiisin etsintä jatkuu...

Subwayn vaunu saapuu Wall Streetin asemalle. Huomaa kuljettajan kuulosuojaimet. Kuvia näkee muuten isompana klikkaamalla kuvaa.

Välillä sattui kohdille tyhjempiäkin vaunuja. En raaski ottaa kuvia joissa ihmiset mukana, koska jotkut ei välttämättä tahdo kuvaansa esim. internetiin.

Pikalinjat eivät pysähdy kaikilla asemilla.
Minulla oli käytössä turisti-infosta saatu kartta, jossa ei oltu eroteltu millä pysäkeillä mikäkin linja pysähtyy. Sen huomasin vasta, kun olin päässyt pitkälle Manhattanin puolelta Queensiin.

Väkeä tulee ja Asuu New Yorkissa ympäri maailmaa ja opasteetkin hieman useammalla kielellä.
En noista väkkyröistä osaa sanoa, mutta kuvasta päättelisin "Stay out of the closing doors, please".

Pieni yllätys oli muuten New Yorkiin saapuessa JFK:n lentoaseman terminaali 8:sta ulos tullessa yleiselle puolelle, ettei siellä ollut mitään kummoista härdelliä, enemmänkin maakunta kentän unelias tunnelma. Eikö täällä tarvitsekaan pitää tavaroistaan kynsin ja hampain kiinni ettei kukaan vaan vie niitä?
Samanlainen turvallinen tai rauhallinen tunne oli myös Grand Centralin suuressa hallissa, kun astui sivuun kiireisestä ihmismassasta joka hiihti aseman läpi. Mitään epämääräisiä porukoita ei näkynyt ja mihin ihmeeseen ne kaikki tallatut purukumit lattialta on joutuneet ;-)

Grand Central aseman lippuhallia sunnuntai iltana.

Otin muiden turistien tavoin Grand Centralin asemalla kuvia. Kuten mainitsin tuossa ensimmäiset 12h New Yorkissa, löytyy täältä subwayn lisäksi metro. Kävin katsomassa minkälainen laite se metro sitten on. Ottaessani kuvia henkilökuntaan kuuluva äijä tuli kysymään mitä touhuilen? Syyskuun 11. iskujen jälkeen ei kuulemma ollut enää suotavaa kuvata mitään julkisia kulkuneuvoja. Saattaa olla, että monopodin päässä oleva järjestelmäkamerani oli hieman raskaamman kaliiberin näköinen kuin kännykamera, joten kiinnitin huomiota zoomaillessani tyhjällä asemalaiturilla.

Metro-North Railroadin vaunuja Grand Centralin asemalla.

Lauantaina kävin huviajelulla köysiradalla Roosevelt Islandille, joka on keskellä East Riveriä, Manhattanin itä puolella. Vieressä kulkee mahtavan kokoinen Queenboron silta.
Saaren perinteisellä jalkapallokentällä oli menossa nappulaliigan peli. Ei taida vieläkään jalkapallo olla tarpeeksi suosittua, kun tytöt ja pojat pelasivat samassa joukkueessa.

Roosevelt Islandin köysiradan vaunu tulossa 2nd Avenuen aseman suunnalta.