torstai 12. marraskuuta 2009

Matka Las Vegasiin (AC593)

Torontossa matkustin maanalaisen vihreällä linjalla päätepysäkille Kiplingin asemalle, josta siirryttiin bussilla lentoasemalle.
Kiplingin joukkoliikenneasema vaikutti aika tylyltä, yllättävän heikko valaistus, jonka vuoksi aikataulua joutui tihrustamaan muutaman sentin päästä.
Bussien odottelun sen sijaan voi tehdä mukavasti sisätiloissa. Jokaisella pysäkillä oma oviaukko rakennuksessa, jonka kautta pysäkille siirrytään. Talvikelillä varmasti huomattavasti mukavampaa, kuin meillä Helsingissä metron liityntäliikenneasemilla.

Postitiivisena yllätyksenä Air Canadan lennolla ei tarvinnut maksaa matkalaukuista erillismaksua. Otin kuitenkin matkustamoon kameralaukun lisäksi koulurepun, jossa lähinnä lenkkarit ja vaihtovaatteet, jos sattuu vaikka matkatavarat katoamaan.
Poikkeuksellisesti matkatavarat kuskattiin mukana ja nurkan takana olikin Yhdysvaltojen rajaviranomaiset odottamassa sormenjälkiskannereineen. Jonotus sujui kuitenkin nopeammin kuin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin tullessa New Yorkiin.
Kun olin sormenjälkeni antanut, sekä normaaleihin kysymyksiin vastannut ja poistumassa tiskiltä, alkoi virkailijan puhelin soimaan. Hassusti heti ajattelin, että puhelu koskee minua, kuten elokuvissa, viime hetkellä virkailija saa hälytettyä erikoisjoukot ympäröimään... minut!
...Liikaa agenttielokuvia...

Jonotellessa tuli myös mieleen, etten muistanut tarkistaa eautovuokraamon lähettämästä kuittauksesta, mistä vuokraamosta auton hakisin Las Vegasin kentällä. Koska varmuutta nettiin pääsystä kentällä ei ollut, uskaltauduin lähettämään tekstarin Leenalle, jotta hän tarkistaisi asian, vaikka kello oli jo suomessa 2am. Oli onneksi vielä (joten kuten) hereillä.

Air Canadan lennolla Las Vegasiin oli koneena joku Airbusin A32? sarjan kone, näin siinä käy kun pari viikkoa myöhemmin näitä kirjoittelee :-(
Lento kesti vajaat neljä tuntia, mutta aika kului ahtaasti kuvia muokkaillessa läppärillä sekä leffaa katsoessa lentokoneen omasta viihdekeskuksesta, joka sijoitettuna edellisen penkin selkänojaan.

Viihdekeskuksen näyttö edellä istuvan penkin selkänojassa.

Air Canadan näkemys Suomesta: Helsinki, Capital city of Finland, near Turku.

Koneen lähestyessä Las Vegasia tasainen valomatto näytti jatkuvan todella pitkälle.
Erillisiä korkeita taloja alkoi kuitenkin näkyä vasta ihan loppulaskussa.

"Jaa, mistä päättelet että olemme saapuneet Las Vegasiin?"

Autovuokraamojen rakennukselle pääsi linja-auton kyydissä, joka kyllä jostain syystä ensin kiersi pysäkkimme kaukaa. Huhuili kadun toiselta puolen saattaisimmeko haluta vuokraamolle.
Eikun muuten vain 11pm liuta ihmisiä seisoi huvikseen bussipysäkki kyltin alla :-)

Jonottelin parikymmentä minuuttia vuokraamon jonossa. Natinaa ja syystä, aiheutti kahden virkailijan poistuminen viidestä jonnekin, vaikka jonossa oli toistakymmentä henkeä.

Omaan piikkiin voi taas pistää sen, etten ollut tulostanut auton varaustodistusta. Jostain syystä virkailijan piti välttämättä nähdä se. Onneksi osasi kertoa, että Aviksen toimistolla on tulostava nettipiste.
Kävinkin tulostamassa autonvarauspaperin syöttämällä dollarin seteleitä koneeseen neljä kappaletta.

Dodge Caliber oli sen verran huono kokemus Floridassa, että päätin ottaa Ford Focuksen tarjolla olevista vapaavalintaisista autoista.
Sain vuokraamosta helpot ohjeet Las Vegas Bulevardille, käänny 3 kertaa oikealle ja näin se tosiaan kävikin.
Liikennettä oli todella vähän puolenyön jälkeen torstai yönä. Sai rauhassa hämmästellä Vegasin valomäärää.

Maailmankuulu (?) Vegas kyltti on kuulemma pakkonähtävyys. Jäi kokonaan näkemättä kun tulin kaupunkiin, mutta auto palauttaessa kuittasin senkin.

Olin varannut hotellihuoneen Sahara hotellista, joka oli Las Vegas Bulevardin eli Stripin toisessa päässä, hieman erillään muista suurista hotellikasinoista.
Ajoin auton parkkitaloon ja tulin sivuoven kautta sisään. Hotellin aula ei kovin juhlalliselta näyttänyt.
Sain huoneen nopeasti ja se oli 16:sta kerroksesta. Olin olettanut saavani halvimmillaan $22 yö huonehinnalla jonkun kopin autotallin takaa, mutta ikkunasta näkyikin Stratosphere hotelli ja sen vetonaulaksi rakennettu torni, jonka huipulta löytyy kolme huvilaitetta, mm. tornin huipulla oleva masto olikin katapultti (Space Shot).

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta Stratosphere hotellikasinolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti