Mailimittari (ODO) näytti vain 6, olisiko tosiaan niin uusi.
Ilma oli todella kuuman kostea. Auto oli ollut jonkunmoisessa huuhtelussa, vesipisaroita ikkunoissa ja peileissä. Kyllä ne siitä lähtee kun päästään liikenteeseen tuumasin.
Väänsin luonnollisesti ilmastoinnin täysille ja lähdin liikkeelle, meni vain hetki kun koppi meni ihan huuruun.
Jouduin pysähtymään tiensivuun. Eikös elokuvissa juuri tällaisissa paikoissa pusikosta hiippaile joku kimppuun kirveen kanssa...
Olin hotellilla ehjin nahoin vähän vajaa kello kaksi yöllä.
Automaattivaihteinen Hyndai Sonata oli kulkupelinäni "Deep South" kierroksellani. Kilometrejä ehti kertyä 9 päivän aikana 2470.Olin varannut hotellin valmiiksi jo kotoa käsin. Hinta/laatu suhteeltaan parhaaksi sijainti mukaan lukien olin veikannut La Quinta Inn hotellia, joka sijaitsee downtownista noin 8km päässä linnuntietä. Huone oli mukavasti jäähdytetty valmiiksi saapuessani. Huoneessa oli kaksi sänkyä, kirjoituspöytä, iso televisio ja kylpyamme. Nettikin tuntui toimivan hyvin, kun laitoin kuittauksen Leenalle perille pääsystä. Ikkuna oli sisäpihalle päin, jolloin viereisen valtatien äänet eivät kantautuneet huoneeseen.
Tämä oli ensimmäinen majapaikka, jossa tuttu huomautus pyyhkeiden mahdollisesta uudelleenkäytöstä oli mainittuna.
Valitettavasti myös täällä aamiainen tarjoiltiin kertakäyttöastioista. Montakohan miljuunaa kiloa jätettä tulee päivittäin amerikan laajuisesti. Ei varmaan paljoa, kun kaikki on stryroksesta.
San Franciscon "muka" aamiaisen jälkeen kuitenkin paahtoleivätkin aamiaisella tuntui ruhtinaalliselta :-)
Matkan aikana minulle oli San Franciscossa toistamiseen ilmestynyt punaisia pilkkuja käsiin ja kasvoihin sekä ensimmäisellä kerralla myös selkään. Pahimmillaan yli kaksi senttiset jäljet näyttivät varsin hurjilta, vaikkei niissä mitään pahempaa kipua ollutkaan. välttelin raapimasta niitä.
Soitin vakuutusyhtiöön ( vakuutuskortissa ja sopimuksessa oleva numero ilmoitti "valitsemanne numero ei ole käytössä", aika ikävä yllätys jos olisi hätätilanne) ja kysyin miten pitäisi toimia. Ohjeiden mukaan menin kysäisemään hotellin respasta lähintä sairaalaa. Vieressä muutaman minuutin ajomatkan päässä oli yksi ensiapuasema.
Täytettyäni lomakkeen vastaanottovirkailija ei oikein ymmärtänyt miksi olin tullut ensiapuun. Tarvittaisiin spesialistia, jonka saaminen kesti kuulemma 7-10 päivää eikä millään halunnut minua näytättää ensiapulääkärillä, kun laskutusasiatkin veisivät kolme päivää.
Tjaa... Antaa sitten olla, kun pahkurat oli taas pienentymässä :o
Hieman hämmentyneenä lähdin ajelemaan kohti Galvestonea, joka oli vajaan 100km päässä Meksikonlahden rannalla. Kaupunkia on kehuttu yhdeksi maan kauneimmista.
Olin ilmeisesti lukenut vanhoja juttuja. Kaupunki oli varsin autio, vain muutamia ihmisiä kuljeksi kaduilla. Laajalla asuntoalueella oli korjattujen ja hyväkuntoisten joukossa muutamia huonokuntoisia taloja, oliko hurrikaani Katrina vuonna 2005 yltänyt tänne saakka? Myöhemmin luin, että vuonna 2008 hurrikaani Ike oli iskenyt kaupunkiin jonka jälkiä korjailtiin yhä.
Monet alueen puista olivat tainneet kuolla pystyyn... 
Historiallisen keskustan useammallakin sivukujalla oli varsin hurjannäköisiä sähköpylväsviritelmiä. Kartsa K, tähän ollaan tultu ;-)Paluumatkalla Houstoniin osui kohdalle varsin voimakas rankkasadekuuro. Omani ja viereisen kaistan nopeus tippui 40km/h, mutta jotkin hurjapäät painelivat kolmannella kaistalla edelleen kuin kaiken peittävää vesisadetta ei olisi ollutkaan. Muutaman kilometrin jälkeen tulokset nähtiin. Avolava-auto oli onnistunut nyrjäyttämään itsensä keikkumaan perä edellä kulkusuunnat erottavan betonivallin päälle! Matkustajat näytti olevan onneksi kunnossa, toinen keräili suurimpia autosta irronneita palasia tieltä sateen jo hieman laannuttua.
Houstonin keskustan pilvenpiirtäjistä ei tuntunut saavan hyvää kuvaa kuin ilmeisesti pysäyttämällä auton moottoritielle. Tämä kuva otettu hitaasti kulkevassa autoletkassa kohti keskustaa.U2: Reliant Park, Houston, Texas
Illalla oli vuorossa U2 bändin keikka. Hotellin lähettyviltä kulki bussi keskustaan, jossa vaihdoin pikaraitiotiehen. Ilmeisesti busseja ei täällä paljoa käytetä. Bussipysäkin merkki oli puoliksi piilossa tolpan takana, jalkakäytävä pysäkille loppui kesken, eikä tolpassa ollut mitään merkintöjä aikataulusta.
Bussilippu maksoi $1,25. Kuljettaja ei osannut sanoa, koska viimeinen bussi kulkee kaupungista takaisinpäin.
Bussi oli ilmastoitu, kuten myös varsin uuden oloinen pikaraitiotievaunu. Siihen piti ostaa oma $1,25 lippu. Reliant Parkin pysäkillä ei lisäkseni jäänyt kuin 7 ihmistä. Autoja oli kyllä parkkipaikalla, mutta ei Stadionin edessäkään mitään suurta massaa ollut, tämäpä kummallista...
Sain lipun heti luukulta jossa luki "International Will Call". Lippuja oli kuulemma vielä jäljellä, eikä myyjä osannut sanoa paljon stadionilla oli porukkaa, kovin hiljaiselta kuitenkin näytti.
Reliant Park, Houston. Missä kaikki ihmiset ovat, eihän tuolla kävele kuin muutama?Nousin liukuportilla ensimmäiseen kerrokseen ja siitähän pääsinkin jo sisään.
No niin, onhan tässä porukkaa liikenteessä ja tuostahan näkee tuonne areenalle...
Vouuuu! Vastapäätä olevat ihmiset näyttikin varsin pieneltä, tässä ei ollutkaan kyseessä mikään Hartwall Areena, vaan vähän isompi laitos!
Minä ja päälle 60000 muuta odottelemassa U2 aloitusta.Musta osa avaruusaseman alla on näyttötaulu joka venyy noin 5 metrin korkeudestaan noin 12metriseksi kalansuomuksi.
Kiertelin hieman katselemassa paikkaa. Lavarakennelma näytti tautisen kookkaalta.
Stadionin puolella näytti olevan tuttuun tapaan jonoa niin vessaan, fanituotteisiin, ruokatiskille kuin olut hanallekin. Tuopit sai viedä katsomoon.
Ostin hieman kalliimmalla yksittäiseltä kiertävältä myyjältä oluen ja bändi aloittikin jo soittamisen.
Lavarakennelma sen kuin näytti kasvavan, kun se sai valonsa päälle.
Olin alimmassa katsomossa rivillä U, josta oli varsin hyvät näkymät lavalle.Koitin ottaa muutamia kuvia kännykkäkameralla huonoin tuloksin. Yllätyksekseni pokkari digitaalikamerat olivat sallittuja.
Suurin yhteislaulutilaisuus alkoi Bonon kerrottua vierailusta NASAn Johnsonin avaruuskeskuksen lennonjohtoon, "Houston, We don´t have a problem" jonka jälkeen alkoi " I Still Havent found" kappale. Siinä ihan silmäkulma kostui ;-)
Parissa kohtaa yleisö istui alaskin tuntemattomampien hitaiden biisien soidessa, mielestäni kuitenkin biisilistassa oli sopivasti sekoitettu uusia ja vanhoja kappaleita.
Bono kohteliaasti kertoi Teksasin ja Houstonin olevan maailman keskipisteenä.
Unohti kuitenkin suurena ihmisoikeusaktivistina olla ottamatta kantaa Teksasin kuolemantuomioihin.
Sen sijaan lavalla nähtiin Myanmarissa poliittisena vankina olevan Aung San Suu Kyin vapautusta vaativa esitys.
Konsertin päätyttyä luonnollisesti liikenne oli täysin tukossa. Nyt kevytraitiolinjallekin oli jonoa, vieläpä sen verran, että päätin kävellä pohjoiseen päin ja napata taksin.
Matkalla oli suuria sairaaloita, mutta taksitolppia ei näkynyt, muutamia varattuja autoja suuntasi kohti stadionia.
Mikäpä siinä kävellessä lämpimässä illassa, mutta 5km jälkeen olisi ollut jo mukava saada ajopeli alle. Jatkoin vielä pari kilometriä eteenpäin liittymän lähelle, josta valtatie hotellilleni kulki.
Lopulta pieni musta nainen taksillaan pysähtyi heilutukseeni. Hotellin osoite oli vieras, mutta laittoi kännykänsä navigaattoriin osoitteen ja sen perusteella ajeltiin perille.
Hintaa 7km ajelulle tuli tippeineen 15eur.
NASA Johnson Space Center
Unet venähtivät sen verran pitkiksi, etten saanut aikaiseksi mennä aamiaiselle.
Päivän ohjelmassa oli vierailu NASAn Johnson Space Centerin vierailijakeskuksessa.
Olin sen verran myöhään kuitenkin liikenteessä, että kiertoajelut koko päivälle oli varattu.
Itse keskuksessakin oli kuitenkin nähtävää.
Keskellä oli lasten kiipeilyhärdelli ja sivussa sisäänpääsy eri näyttelytiloihin ja näytöksiin.
Museoissa näyttää olevan aika paljon työntekijöinä harmaita panttereita, jotka olleet itse hommissa mukana. Käväisin parissa näytöksessä ja näyttelyssä.
Kuukivi, joka nykyään on imenyt itseensä satojen tuhansien vierailijoiden rasvaiset sormenjäljet, mukaan luettuna kuvan ottaneen.
Pari avaruusmiestä tarkkaili lasin takaa ohikulkevaa yleisöä... vai miten päin se meni?
Amerikkalaisten (epäonnisen) Skylab avaruusaseman täysikokoinen harjoitusmalli.Käväisin vielä Houstonin keskustassa hakemassa jo sen tutun pinssin kaverille ja samalla videoimassa kevytraitiotietä. Yhdessä kohtaa rata kulkee kivasti suihkulähteen läpi.
Kevytraitiotie on kuitenkin niin salainen, että minua kiellettiin kuvaamasta taikka videoimasta sitä... jälleen kerran...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti