New Orleans, Louisiana

Perjantaiaamuna 16.10 Houstonissa ilma alkoi tuntua jo siedettävältä, lämpötila oli viilennyt ja ilmankosteus laskenut huomattavasti. Lähdin liikkeelle vasta hieman ennen kymmentä, sillä paikallinen BestBuy elektroniikkaliikkeen, kuten monen muunkin ovet aukesivat vasta 10:ltä.
Kävin katsomassa Canonin uutta PowerShot G11 pokkarikameraa. Aikamoista selittelyä sain suorittaa, ennen kuin selvisi minkälainen laturi kameran akulla on. Kuvittelin sen olevan samanlainen kuin euroopassa, kunhan vain seinäpistokkeeseen menevän johdon vaihtaa. Ei niin yksinkertaista, amerikkalaisessa laturissa on seinä"pistotulppa" laturissa itsessään kiinni. Tietyllä tavalla kätevä ja toisaalta taas ei niin kätevä systeemi. Jätin kameran ostamatta.

Matkaa New Orleansiin tuli vajaat 650 kilometriä ja matkanteossa meni koko päivä.
Louisianan osavaltion puolella Interstate 10 tie kulki laajojen rämealueiden läpi, joissa tie oli raivattu keskelle erämaata ja rakennettu pylväiden varaan. Näytti aikamoiselta insinöörityön taidonnäytteeltä. Myöhemmin selvisikin, että olin ajellut yhtä maailman pisintä siltaa pitkin. Atchafalaya swamp freeway on lähes 30kilometriä pitkä.

Matkan aikana oli hyvää aikaa pohtia... tai kannustaa itseään kuitenkin ostamaan aiemmin aamulla katsomani G11 kamera joten poikkesin sen ostamassa toisesta matkanvarrelle sattuneesta BestBuysta.

Ennen Baton Rougen kaupunkia alkoivat pitkät jonot. Horace Wilkinsonin sillan kohdilla kohtaavat valtakunnallinen Interstate 10 tie ja osavaltion 1-tie. Sillan alla on 53 metrin vapaa korkeus Mississippijoesta.

New Orleansissa keskustan sopuhintaiset hotellit olivat kaikki varattuna, joten otin tutun Days Inn ketjun varsin edullisen huoneen Harleysta Mississippijoen toiselta puolelta, vajaan kymmenen kilometrin päästä keskustasta. Myöhemmin ilmeni että kaupungissa oli Baseball-ottelu samana viikonloppuna, jonka vuoksi hotellit olivat täynnä.

Suihkussa käynnin ja lyhyen lepäilyn jälkeen lähdin käymään autolla New Orleansin tunnetuimmassa vetonaulassa eli Ranskalaiskortteleissa.
Auton parkkeeraus keskustassa maksoi n. $3 tunti parkkitalossa.
Bourbon streetillä tuntui olevan ilmapiiri korkealla ja porukka jokseenkin humalassa, täällä taitaa olla ikuinen vappu!
Ilmakin oli muuttunut tutun vappuisaksi, se oli suorastaan viileä. Käydessäni syömässä pidin takin päällä vaikka olin sisällä, sen verran kylmä tuuli puhalsi avoimien terassinovien kautta.
Bourbon streetin klubit kilpailivat musiikin voimakkuudella ja ohjelmanumeroillaan, oli tanssikilpailua pöydillä ja jonkun sortin karaokea sekä tietenkin bändejä soittamassa.
Muuta kadun tarjontaa oli mm. aikuisviihde showt, joihin sisäänhoukuttelijoina toimi varsin edustavan näköisiä neitoja, yllätyksekseni eräältä oli jopa pöksyt unohtuneet täysi jalasta.
Jonkunmoinen perinne näytti olevan (muovi) helminauhojen heittely toisen kerroksen parvekkeilta, ihmiset koittivat saada niitä suurinakin laumoina kiinni alhaalla kadulla.

Tunnelmaa riittää Bourbon streetillä viileästä ilmasta huolimatta. Ihmiset koittavat saada kiinni II-kerroksen parvekkeilta heiteltyjä helminauhoja.

Mopopojat olivat tuoneet kalustoaan näytille.

Tuleekohan tuolta jotkin tikkaat, jotta pääsee kiipeämään kyytiin?

Lauantaina poikkesin kaupunkiin bussilla, joka lähti kyllä mukavasti hotellin, mutta myös nenäni edestä. Luonnollisesti mitään aikataulua ei pysäkillä ollut, mutta eihän vuoroväli niin kovin suuri voi olla...
Bussia odotellessa poliisiautosaattueessa tuli kaksi koulubussia. Poliisiautot sulkivat liikenteen bussien tieltä. Onko Obama tulossa? Bussit olivat täynnä amerikkalaisen jalkapallon pelaajia ja heidän kannattajiaan. Bussit pysähtyivät viereisen West Jefferson High Schoolin pienen stadionin eteen.

...Tunnin välein kulkeva bussi ei ollut kovin täynnä. Matkalippu kaupunkiin maksoi $1,6.
Kiertelin ranskalaiskorttelia, joka näin päiväsaikaan oli huomattavasti rauhallisempi. Joentörmällä katselin suuria laivoja jotka kulkivat ylös jokea.
Matkustajalaivaterminaalilla näytti olevan tuttu suomessa rakennettu Carneval varustamon Fantasy alus, joka iltapäivällä lähtikin merelle.
Joentörmää tai pikemminkin tulvavallia pitkin kulki myös varsin vauhdikkaasti museoraitiovaunuja, joita tietenkin piti päästä koeajamaan... siis matkustajana.

Ajatuksena oli olla iltaan asti keskustassa kiertelemässä, mutta kun en enää katseltavaa keksinyt, eikä kaupoissa kiertely kiinnostanut, lähdin takaisin hotellille päin.
Tullessani kaupunkiin bussi tuli yksisuuntaista katua, joten menin seuraavan kadun pysäkille josta liikenne lähti pois keskustasta. Varsin uudesta ulkonäöstään huolimatta mitään aikatauluja eikä edes tietoa mitä linjoja pysäkiltä kulkee ollut näkyvissä. Parilta pysäkillä odottelijalta kyselin mahtoiko linjani W2 mennä ylipäätään siitä. Kun bussia ei 30 jäätävän minuutin jälkeen näkynyt, nappasin taksin alle. Hintaa kertyi $20. Olisihan ne pari olutta ruoan kanssa jättää ottamatta ja tulla autolla, ihan samaksi muodostui hinta...
Taksikuskille kerroin koulubussi episodista. Hän kertoi sen olevan normaalia toimintaa. Mikäli nuorison jättää lorvimaan, syntyy turhautumista ja tappeluita. Kuulosti korvaani varsin kummalliselta, mutta johan parin päivän kuluttua uutisissa oli juttua jonkun nuoren puukotuksesta kuoliaaksi ottelun jälkeen.

Tämä tuskin on Bon Jovin levyn mainos. Tulvaporttia Mississippijoen pientareella.

Siipiratasalus Natchez houkutteli ihmisiä satamaan höyrypilli esityksellään.

Carneval Fantasy matkalla kohti Meksikonlahtea varsin voimakkaasti kallistuen Mississippijoen mutkassa.

Illalla aulassa päivitellessäni blogia (wifi ei toiminut kunnolla huoneessa), kuuntelin aulahenkilökunnan keskustelua kuinka hurjat bileet ranskalaiskortteleissa sinä iltana olisi, kun kaikki baseball väki olisi juhlimassa, päätin lähteä autolla käymään katsomaan meininkiä.
Syysvarusteisiin varustautuneena kävin toteamassa että väki oli ottanut tosiaan sen verran tulilientä, ettei viileä tuuli näyttänyt paljoa haittaavan. Katselin muutamia coverbändejä ja pöydällä tanssimiskilpailua ennen hotellille paluuta.

Sunnuntaina ennen matkan jatkumista poikkesin National World War II museossa, joka siis käsitteli II-maailmansotaa ja erityisesti Normandian ja Tyynenvaltameren saarten maihinnousuja. Maihinnousualukset oli suunniteltu ja paljolti rakennettu Louisianalaisen Andrew Higginsin ja hänen tehtaidensa toimesta. Liittoutuneiden joukkojen komentaja Eisenhower oli myöhemmin kiitellyt ettei sotaa olisi voitettu ilman Higginsin maihinnousualuksia.

Maihinnousualusten kehitystä, etualalla varmaan kuvista ja elokuvista johtuen tunnetuimmaksi tullut LCVP eli Landing Craft, Vehicle, Personnel.