tiistai 13. lokakuuta 2009

Lento F9 0652 Houstoniin.

Matkatavarani olivat saaneet kosteutta, taikka happea sen verran, etten saanut niitä sovitettua enää matkalaukkuuni vaan osan tavaroista jouduin laittamaan "koululais"reppuun, joka kulkenut kotoa asti mukana.
Lentoyhtiönä oli Frontier Airlines. Heillä 1. ruumaan menevä tavara maksoi 15 ja toinen 25 eur.
Päästessäni portille ilmeni, että kone oli pari tuntia myöhässä. Saapumiseni oli 22:16, joten soitin hotelliin tulevani myöhässä, etteivät vain anna huonettani pois.
Myöhästymisilmoituksen alla luki "Whole different animal" ja luulin sen viittaavan lentokoneen peräsin maalaukseen, mutta ei se ollutkaan niin hienoa, se olikin vain heidän mainoslauseensa.

Frontier Airlinesin matkustajakoneissa on piristävän poikkeava peräsinmaalaus. Ohessa linkki muihin peräsinmaalauksiin.

Etsittyäni sähköpistokkeen käytin odotteluajan kuvien muokkaamiseen ja blogien esikirjoitteluun. Kuuntelin samalla huolestuneena muiden matkustajien arvailua suljetaanko koko liikenne huonon kelin vuoksi, onneksi niin ei tapahtunut. Lukuisia jumbojettejä muuten näytti lähtevän lähes perätysten kentältä.

Tällä kertaa sain ihan hyvän istumapaikan, jossa mahtui joten kuten muokkailemaan kuvia tietokoneella, vaikka edessä istuva laskikin selkänojaa. Katselin samalla selkänojan pikku näytöstä välillä elokuvaa, vaihtaen lentokarttaan ja sen mukaan mitä mielenkiintoista muiden näytöistä sattuikin tulemaan :-)

Lentoni teki teknisen välilaskun Denveriin, jossa suurin osa matkustajista poistui ja uudet matkustajat tulivat tilalle. Denver on Frontierin kotikenttä, jonka kautta lähes kaikki lennot suoritetaan. Olihan tämä sitten jollain tavoin suora lento, minun ei tarvinnut vaihtaa konetta.
Samalla tuli selvyys myös N.Y.C.-Phoenix lennon toisesta määränpäästä, Phoenix on U.S. Airwaysin kotikenttä.
Välilasku kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen jatkettiin kohti Houstonia.

Päästessäni koneen ovelle huomasin heti että San Franciscon kylmät kelit olivat historiaa.
Siirryttäessä bussiin joka vei vuokra-auto terminaalille, sitä alkoi tulla jo ikävä :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti