Los Angeles

Tyynenmeren rannalla, 6.lokakuuta 2009 klo 13:17 valtameren aallot huuhtoivat ensimmäistä kertaa varpaitani. Kylmä tuuli kuitenkin pidätteli kastautumishaluja.

Lähdin kohti Los Angelesia San Diegosta navigaattorin opastuksella aamulla. Koko oli matka moottoritietä, jossa toisinaan liikenne hidasteli ruuhkissa. Minulle on jäänyt vielä tässä vaiheessa epäselväksi Highwayn ja Freewayn ero, voi olla että jälkimmäisellä saa ajaa 75, kun highwaylla 65 mailia tunnissa. Pitääkin kiinnittää tuohon huomiota. Parhaimmillaan pääsin vähän päälle 5 litran kulutukseen sadalla kilometrillä Ford Focuksen ajotietokoneen mukaan.

Kävi pieni moka, jonka ymmärsin vasta lähestyessäni päämäärääni.
Ajatuksena oli jo matkalla käydä katsomassa Queen Mary alusta Long Beachilla ja sen jälkeen poiketa pohjoisempana olevalle Venice Beachin hiekkarannalle. Olin syöttänyt molempien osoitteet valmiiksi navigaattoriin. Matkalla ihmettelin, kun opastukset Los Angelesin kansainväliselle lentokentälle alkoi näkymään, vaikka Long Beach huomattavasti aiemmin.
Kun poistuin moottoritieltä ja käännyin seuraavassa mutkassa ja navigaattori kertoi kohteeseen olevan 600metriä, tajusin tulleeni väärään paikkaan. Lähtiessä olin ajatuksissani valinnutkin Venice Beachin parkkitalon osoitteen Queen Maryn sijaan.
No ei sentään käynyt kuten eräälle Saksalaisrouvalle, joka oli Etelä-Saksasta tullessaan päätynyt Pohjanmeren rantakaupungin sijaan 300km päähän Itämeren rannalle, kaupunkien nimissä oli yhden kirjaimen heitto :-)

Mutta missä on David... ja varsinkin ne muut hengenpelastajat?

Parkkitalo oli muutaman korttelin päässä rannasta. Venicen alue näytti varsin mukavalta kävelykatuineen. Lähemmäksikin rantaa olisi autolla päässyt, sillä viileä merituuli oli karkottanut väen rannalta.
Rantaa sivuavalla kevyenliikenteen väylällä oli vain kuntoilijoita ja turisteja. Auriko kuitenkin paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten vuokrasin polkupyörän kahdeksi tunniksi ja lähdin 13km ajelulle.
Jätin tietenkin aurinkoöljyn matkalaukkuun auton peräkonttiin, joten ostin vuokraamosta *30 rasvaa. Se olikin varsinaista tököttiä, vaalea väriaine ei meinannut millään imeytyä ihoon. Juu, tiedän että öljy pitäisi levittää ennen aurinkoon menoa, mutta minkäs teet tuollaisessa tilanteessa.
Rantaa sivuavalla nurmikolla näytti makailevan muutama koditon ja skeitti parkissa oli täysi rähinä päällä. Enemmänkin yleisöä oli seuraamassa toimintaa. Välillä antoivat oikein aplodeja.
Vaikkei pyöräillessä hiki tuntunutkaan tulevan tuulen viilentävästä voimasta, otin lopuksi pitkän jääteen, se olikin tosiaan pitkä, lähes litran sammio :-)

Olivat rakentamassa jonkin elokuvan kuvauspaikkaa rannalle. Suuri valaisinlaiva keikkui ison kankaan kanssa rannan edustalla. Pohdiskelin että heijastavat varmasti valot kankaan kautta, mutta mitä jos laiva keikkuu noin pahasti niin eihän kuvauksista tule mitään. Ehkä he ammattilaisina kuitenkin osasivat ratkaisivat ongelman ;-)

Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaista käsitystä Los Angelesista, mistä päin kannattaisi ottaa majapaikka.
Varasin hotellin pari päivää aikaisemmin ennen saapumista. Katsoin että vierailukohteeni Walk of Fame, Universal Studios ja Six Flags Magic Mountain huvipuisto oli aika pohjoisessa, joten otin Days Inn hotellin Hollywood Bulevardilta, vieressä oli metroasema, jolla pääsisin suoraan Universal Studioiden teemapuistoon.
Jätin tarkoituksella Disney Landin väliin, koska olen kuitenkin menossa Floridassa Disney Worldiin.
Lähdin vielä iltakävelylle katsomaan Beatlesin tähteä Walk of Famella. Hotellilta matkaa oli muutama kilometri, mutta mikäs lämpimässä kelissä viileän tuulen jo hieman laannuttua oli kävellä.
Vastaan tuli kaikenlaista viheltäjää. Kun ensimmäiset tähdet alkoivat tulla vastaan, yllätyin että Gregory Peckin tähti oli niin kaukana, olihan se nyt aikoinaan kuitenkin aika stara ja nyt vieressä on parkkipaikka.

Hollywood teksti näkyi jostain kohtia puolittain ja Capitol recordsin tuttu levylautastalo olikin paljon pienempi kuin olin kuvitellut. China teatterin kulmilla oli tapahtumassa jotain.
Kyllä, siellähän oli jonkin elokuvan julkaisu ensi-ilta. Siirryin muiden fanien sekaan tien toiselle puolen. Teatterin ovien edessä oli juontaja joka kertoi paikalla oleville mitä tuleman piti.
Sieltä saapuikin sopivasti Jamie Foxx Law Abiding Citizen ensi-iltaan. Haastattelivat Foxxia ja kertoivat perusimartelevat tarinat elokuvasta ja näyttelijöistä Foxx vastasi samaan tapaan.
Tom Cruisen tähti oli jossain siinä lähellä, joten päätin etsiä sitä. Sieltä se löytyi ihmisten tallottavana. Lähdin takaisinpäin Beatlesin tähden suuntaan länteen kun kaikenlaisia kuvaajia alkoi rynnimään suuntaani, kappas Jamie Foxx tulikin jakamaan nimmareita. Mukana ei ollut kuin kännykkä, mutta pitihän se kuva yrittää ottaa. Enemmän väentungoksessa kuitenkin tuli mieleen että tämähän on taskuvarkaan paratiisi, samaa mieltä oli hetken kuluttua myös vierustoveri, sanoi jonkun kopeloineen hänen taskujaan.

Jamie Foxx moikkaamassa (tuo musta sälli) minua... eiku faneja Chinese Theatren edessä Hollywood bulevardilla.

Beatlesin tähden olisi pitänyt tietojeni mukaan olla Hollywood Bulevard 7080 kohdilla, mutta ei näkynyt. Kissin ja Bob Marleyn tähdet näyttivät olevan siinä lähettyvillä.

Paluumatkalla päätin katsastaa metron. Kyllä täällä on sellainenkin. Ennen matkaa minua opastettiin, että sillä ei kulje kuin latinot ja mustat, mutta ainakin ilta-aikaan näytti olevan lisäkseni pari valkoistakin kaveria liikenteessä. Asemat olivat siistejä, mutta itse vaunut näyttivät olevan toiselta vuosikymmeneltä. Lipun hinta oli muistaakseni $1,25 jonka sai helposti ostettua automaatista, päivälippu oli $5.
Portteja ei laiturialueelle ollut. Yhden kerran törmäsin lipuntarkastajiin asemalla.

Universal Studios

Universal Studiolle suuntasin seuraavan päivänä saapumisestani kaupunkiin. teemapuisto aukesi klo 10.00. Metron punaisen linjan Universal city pysäkillä ei paljoa jäänyt porukkaa klo 10.30.
Asemalta kannattaa nousta kulkusuunnan (kun keskustasta tullaan) päässä olevista portaista. Noustaan aukiolle, käännytään oikealle jossa näkyy iso Universalin mainos ja ylitetään tie. Turisti"juna" ylös mäelle lähtee mustan parkkitalon tapaisen edestä n.150 metrin päästä.

Mikäli lippuluukuille on paljon jonoa, kannattaa liput käydä ostamassa itsepalveluautomaatista, ne löytyvät ennen turvatarkastusta Universal Studios suihkulähteeltä katsottaessa portille vasemmalla puolella.

Suuntasin ensimmäiseksi puiston perälle "Special Effects" näytökseen, jossa muutama katsoja sai olla mukana esiintymässä. Leena olisi tykännyt, sillä ensimmäiseksi esiteltiin kuinka jättiläiskissa ahdistelee pientä ihmistä talon sisällä, tai siltä se näytti valmiissa pätkässä.

Backdraft palomies-elokuvan tekoa esiteltiin toisessa näytöksessä, jonne pääsin pahemmin jonottelematta.

JurassicPark vesiradan alus tupsahti altaaseen, eikä porukka näyttänyt pahemmin kastuvan, joten menin seuraavaksi veneajelulle. Loppuhuipennuksena oli aiemmin näkemäni loiskahdus veteen. Kun venettä alettiin hinaamaan ylös tunneliin, näytti se todella korkealta. Huomasinkin että siinä oli käytetty silmänkääntötemppua, kun alus lähti alaspäin, tunneli jatkui viitisen metriä edelleen ylöspäin, mutta se oli maalattu kuin tunnelin pää olisi jossain todella kaukana.
Siitä huolimatta pääsi kauhunhuuto, kun syöksyimme vauhdilla alaspäin.

Vieressä oli "muumion kosto"-ajelu, jonne myös pääsi lähes jonottamatta sisään.
Käytävä ja aulatilat oli erinomaisesti tehty. En ole koskaan Egyptissä käynyt, mutta varmasti Faaraoiden aikaan siellä näytti juuri tältä :-)
Ajelu oli yllättävän lyhyt, mutta sai pulssin kuitenkin hieman nousemaan.

Waterworld elokuvaan liittyvä esitys oli juuri alkamassa, joten kiirehdin sinne. Penkit oli hyvin merkitty "näissä kastut" tekstillä, mutta kun kaikki muut paikat oli täynnä päätin ottaa riskin ja istuutua sellaiseen...
Vesiskootteri ei ryöpyttänyt esityksessä vesiä päälleni vain kerran vaan kahdesti, taisin olla esityksen märimmällä paikalla ;-) Ilma ei ollut kovin lämmin, joten vilustuin hiukan. Parin päivän kuluttua ääneni ei toiminut oikeastaan ollenkaan, ja muutenkin flunssainen olo... Ei kuitenkaan H1N1:stä.

Pisin jono oli Studiokierrokselle, jonoa noin 40minuttia. Kierroksella esitellään kulisseja, mutta mukana on myös pieniä esityksiä.
Minusta tuntui, että oli valinnut väärän puolen vaunusta, kun olin menosuuntaan oikealla, mutta toisaalta tältä puolen näki hyvin Mr. Batesin saapuvan Psyko elokuvasta tutusta motellista ja Tappajahain uiskentelevan varsin läheltä.

Minulla ei osunut silmään aukio, jonka reunalla kaupungintalo/ kirjasto/ mitä se nyt on esittänytkin lukuisissa elokuvissa, se mikä on esim. Paluu tulevaisuuteen elokuvissa, se johon salama iskee kellotorniin.

Ennen matkaa kävin vuokraamassa "Maailmojen Sota" elokuvan varta vasten, kun tiesin että yksi elokuvan lavaste tultaisiin näkemään kiertoajelulla. Valitettavasti olin toisella puolella missä itse Boeing 747 jumbojetin runko on, mutta kyllä tuo moottorikin ihan hyvältä näyttää. Lavasteisiin purettiin yksi oikea lentokone.

Shrek 4D esityksessä katsojille tarjottiin visuaalisten virikkeiden lisäksi ihan fyysistä kokemusta, aivastuksessa sai kasvoilleen (toivottavasti) vettä ja jaloissa luikerteli jotain jonka (tarkastus näytöksen jälkeen) sai aikaan penkin jalustasta törröttävä siima.

Kauhulinnassa kokemusta hieman latisti väenpaljous. Haamuja ja örkkejä hyökkäili kulkijoiden kimppuun pimeistä nurkista, mutta valitettavasti huomasin erään seikan josta yllätysvieraat pystyi havaitsemaan ennalta.

Jommallakummalla on ollut huono päivä.

Simpsonien virtuaalinen vuoristorata oli mielenkiintoinen kokemus ja varsin onnistunut toteutus. Perinteisestä vuoristoradasta poiketen kannattanee jäädä II-riviin, sillä eturivistä pitempi henkilö näkee laidan yli tekniselle toteutusalueelle... tai voihan se olla ettei olisi saanut käännellä liikaa päätään.

Valitettavasti Terminator 2:3D ei ollut avoinna ja The Blues Brothers show pyöri vain viikonloppuisin.
Puisto meni kiinni jo 5pm, mutta olinkin ehtinyt käymään kaikissa haluamissani laitteissa ja showssa ainakin kertaalleen.
Kun esityksistä poistuttiin, oli joku työntekijä vilkuttamassa poistuville ihmisille. Huvittavaksi tilanne kävi, kun 45-vuotias kaljupäinen hieman ylipainoinen mies vilkuttaa pilottilasit päässä samalla tavoin kuin sellaiset kiinalaiskaupoissa myytävä vilkuttava kissa. Ei oikein tuntunut tulevan sydämen pohjasta. Sitä on tehtävä mitä pomo käskee :-)

Hotellille palattuani jäin odottamaan pyykkikoneen vapautumista, joka osoittautui varsin surkeaksi. Ylhäältä täytettävä jonkunmoinen pulsaattorikone. Pesuaineet sammioon ja pyykit perään. Vettä tuli lähes säiliön täydeltä, mutta vaatteissa oli pesun jäljiltä kuitenkin pesuainejäämiä. Pesin kaikki uudelleen ilman pesuaineen lisäämistä. Hinta oli vain $1,25 per laaki, joten taloudellinen menetys toinen kierros ei ollut.

Queen Mary risteilijä

Torstaina suuntasin tutustumaan Queen Mary alukseen, joka on ankkuroituna Long Beachiin houkuttelemaan turisteja. Se oli omana aikanaan hienoimpia ja nopeimpia aluksia joita Atlantin valtamerta ylitti 30-luvulla. Sodan aikana sitä käytettiin joukkojen kuljetuksessa ja kyydissä parhaimmillaan oli yli 18.000 henkeä.
Aluksessa oli kolme eri luokkaa ja jos on näyttelyyn uskomista, oli III -luokan hyttikin suurempi kuin nykyisten Itämeren autolauttaristeilijöiden A-luokan hytti.

Queen Mary hankittiin Long Beachille tuomaan kaupungille julkisuutta ja turisteja.

Ennen oli laivat niittejä, Hiiohoi!

Queen Maryn säilytettyä suurta 6metristä veden alla olevaa potkuria voi käydä ihailemassa aluksen kylkeen rakennetussa katselutilassa.

Paluumatkalla tuli taas pahat ruuhkat vastaan moottoritiellä. Päätin poiketa katsomaan Disney Concert Hallia kaupungin keskustassa.
Yllätyin liikenteen vähyydestä keskustassa(?/ vai downtown) Kaikki autot taisivat olla ruuhkassa moottoriteillä.
Konserttitalon edusta oli eristetty jonkin tapahtuman rakentelun vuoksi. Muutaman kuvan oton jälkeen siirryinkin videoimaan ohiajavia busseja, seuraa YouTube kanavaani :-)

Los Angelesin keskustaa ruuhka-aikaan torstaina 15:36.

Disney konserttitalo ja keskustan pilvenpiirtäjiä.

Ajoin vielä ylös Griffithin Observatoriolle katselemaan maisemia. Täältä sain parhaan kuvani Hollywood kyltistä. Muualla alhaalla näytti olevan kokoajan sähköjohtoja tai puita tai mainoskylttejä edessä.

Hollywood kyltti nähtynä Griffithin observatoriolta. Alunperin koko tekstinä oli Hollywoodland, jolla mainostettiin alueen asuntoja.

Kelju K. tuli katselemaan olenko maantiekiitäjä vai mikä, kun kurvailin (nopeusrajoitusten sallimalla nopeudella) alas mutkaista tietä alas Griffithin observatoriolta.

Six Flags Magic Mountain

Perjantaina suuntasin kaupungin ulkopuolelle Six Flags Magic Monuntainin vuoristorata huvipuistoon. Hotellilta huomasin ottaa esitteen, jossa oli $10 alennuskuponki. Sisäänpääsy normaalisti oli $55 ja parkkimaksu $15

Etualalla puinen Colossus, keskellä uudempi Goliath 84 metrisellä pudotuksella ja takana Superman The Escapen kiiturin pysäytystorni.

Väkeä oli vähän liikkeellä, vain kahteen vuoristorataan joutui jonottamaan pidempään.
Tuumin että kaikki menevät kuitenkin hurjimpiin laitteisiin ensin, joten itse menin aluksi vanhempiin laitteisiin.
Aloitin Colossus puuvuoristoradalla. Vaunu lähtikin takaperin liikenteeseen, se töni ja tärisi. Kun katsoin alaspäin tuli ajatus "minun täytyy olla hullu, mutta kun rahat on maksettu, antaa mennä koko rahan edestä..." kummallista tuumintaa.
Vaikka Goliath meni pää alaspäin ja syöksyi yli 80 metristä, väärinpäin ajelu tärisevässä puuvuoristoradassa tuntui pahemmalle :-)
Neljännen eri ajelun jälkeen alkoi jo jalat olemaan sen verran löysänä, että pidin pikku tauon.

Superman the Escape ei näyttänyt alhaalta katsottaessa kummoiselta, vaunu kyllä kiihdytti 6 sekunnissa 160km/h ja jarrutus tuli ylösnousevassa tornissa, jonka kärkeen kuitenkin näytti jäävän 20-30metriä.
Kyydissä tunne ei muuttunut, istuin takana ja kiihdytyksen aikana jouduin ja pystyin kurkkimaan penkkien välistä... mutta kun alettiin nousemaan jarrutornia ylös, alkoikin tornin pää lähestyvä yllättävän nopeasti, pysähtyykö tämä laite, ei siinä paljoa enää välimatkoja laskenut :-)

Kun alkoi tuntumaan että nämähän on samanlaisia kaikki, menin Tatsuaan.
Lennä pelon nopeudella, lupasi esite. Maailman korkein, nopein ja pisin lentävä rata.
Penkit kääntyivät normaalista istuma-asennosta 90 astetta siten, että olimme kasvot maahan päin.
Jokaisella oli paras ja kauhistuttavin paikka!

Terminator Salvation oli perinteinen puuvuoristorata, mutta uusiotuotantoa. Vauhtia riitti yllättävän tasaisella radalla.

Déjá Vu oli nimensä mukaisesi puoliksi ennen koettua. Ensin vaunu peruutti, sitten eteenpäin ja rata päättyi torniin, jossa matkustajat roikkuivat rintatukia vasten, sitten sama takaisin päin.

Jätin hurjimman radan eli X2:n viimeiseksi. Viisi uloitteinen kokemus! kehuivat. Musiikki pauhasi ja matkalla lieskatkin lämmittivät kasvoja. Tätä ei voi selittää, siinä mentiin joka suuntaan. Silkkaa kauhua. Matkalla räpätty kuva oli hauska, mutta $25 hinta oli älytön.
Kävin "rauhoittumassa" vielä perinteisessä vaunullisessa Viperissä ja jonka jälkeen vielä uudelleen X2:ssa. Sitten tuntui ettei aivot enää kyenneet ottamaan vastaan lisää adrenaliinimyrskyjä vain 6 tunnin pyörityksen jälkeen, onko tässä tulossa vanhaksi. Jos kurkku oli ollut huonossa kunnossa ennen tätä päivää, tahattomat kauhunhuudot olivat vieneet viimeisetkin rippeet äänestä.

U.S.S. Midway, San Diego

Hotellini oli kävelymatkan päässä Vanhankaupungin raitiovaunupysäkistä.
Pysäkillä vartija tuli jutustelemaan tarvitsisinko apua. Kyselin onko raitiovaunujen kuvaaminen sallittua, hieman ihmetteli kysymystä jollin kerroin New Yorkin kokemuksesta.

Jäin pois Santa Fe Depotilla, joka sataman vieressä. Laiturissa näytti olevan tutunvärisellä savupiipulla rakennettu alus. Carnival varustamo aluksiahan rakennettiin Helsingin telakalla useitakin, mutta tämä Elation kuulosti vieraalta, mutta nyt Wikipediasta tarkistaessa näyttää alus olevan Helsingissä rakennettu.

Tutun näköinen paatti San Diegon satamassa, siis tuo taaimmainen.

Satamaan tulin matkan toisen lentotukialuksen U.S.S. Midwayn vuoksi.
Huoltokannen näyttely oli huonompi kuin Intrepidillä New Yorkissa, mutta täällä pääsi tutustumaan paremmin laivan muihin sisätiloihin.

Kymmenet U.S.S. Midwaylla palvelleet ovat osallistuneet aluksen restaurointiin. aluksella oli mm. pieni näyttely ankkuriketjujen puhdistuksesta.

Lentokannella esiteltiin teoreettisesti lentokoneen matkaan lähetystä katapultin voimalla ja toimenpiteitä mitä kannella ja lentäjän pitää suorittaa kun laskeutuu lentotukialuksen kannelle.
Komentotornissa vierailtiin opastetulla kierroksella.

Lentokannella esiteltiin koneen laskeutumisen ja katapulttilaukaisun tarvitsemia toimenpiteitä.

Ei, ne eivät ole pelinappuloita ;-) Aluksella oltiin järjestämässä useamman sadan vieraan illanviettoa.

Useita tunteja siinä taas vierähtikin, jonka jälkeen suuntasin kaupungin keskustaan.
Olihan siellä paljon kauppoja, mutta en ole oikein shoppailu ihminen. Ainoa ostos oli kaverille se tuttu Hard Rock Cafe pinssi ;-)

Paluumatkalla videoin hieman enemmänkin San Diegolaista trolleyta kuten he raideliikennevälinettään kutsuvat.

Miramar Airshow

Seuraavassa kerron viikonlopustani Miramarin lentonäytöksessä 3.-4. Lokakuuta 2009, joka pidettiin lähellä San Diegoa Kaliforniassa.

VFA-122 Koulutuslentolaivueen (Fleet Replacement Squadron) F/A-18F Super Hornet mukavan poikkeavassa maalauskaaviossa niin yksitoikkoisen näköisiin harmaisiin nykykoneisiin.

Lähdin kahdeksan jälkeen MCAS (Marine Corps Air Station) Miramarin tukikohtaa kohti, matkaa hotellilta oli vajaat 25kilometriä. Olin ostanut etukäteen $66 hintaisen lipun erilliseen aitioon. Hintaan sisältyi rajattomasti juomaa ja ateria.
Erilaisia lippuvaihtoehtoja oli runsaasti ja kuvaamista silmällä pitäen niistä kannattaa ottaa joku, sillä näkyvyys kiitotielle on rajattu joillain rakenteella lähes koko kiitotien matkalta. Suurin osa tapahtumista tietenkin tapahtuu ilmassa, mutta mukana myös muutama esitys, jossa tarvitaan näkyvyyttä kentälle.
Sain erillisen etuoikeutetun parkkipaikan jonne oli vähän jonoa saapuessani paikalle.

Turvatarkastusjono oli ennen pääsyä itse näytösalueelle, jonottaessa meni parikymmentä minuuttia. Sotilaat tutkivat laukun sisällön ja laittoivat "tarkastettu" teipin kiinni. Tämän jälkeen käveltiin portille, jossa oli erikseen metallinpaljastin.
Järjestely oli hieman kummallinen, sillä matkalla metallinpaljastimelle joku olisi päässyt antamaan esim. palavia nesteitä sisään kuljetettavaksi ilman mitään ongelmia.
Kassien syynäysjonon ollessa 50m pitkä, ei auttanut mitään että sotilaat huusivat megafonin avustuksella että vain laukut ja reput tarkastetaan, pikku pussukoiden kanssa sai jatkaa matkaa. Yksi sitten keksi tulla lähemmäksi jonon päätä kertomaan mitä siellä huudellaan.
Kun metallinpaljastin portti hälytti jokaisen kohdalla, vieressä oleva sotilas jatkuvana letkana toisti "älkää välittäkö hälytyksestä, jatkakaa matkaa pysähtymättä, älkää välittä..." jokainen, itseni mukaan luettuna pysähtyi portin piipatessa :-)

Maanäyttelyssä olivat oikeastaan kaikki Yhdysvaltojen merivoimien ja merijalkaväen käytössä olevat konetyypit, lisäksi useita museokoneita. V-22 Osprey konetta ei valitettavasti näkynyt, sitä en ole vielä koskaan nähnyt. Se on varsin kummallisen näköinen kone, siipien kärjissä valtavan kokoiset potkurit. Kone nousee ylöspäin kuin helikopteri ja pystyy vaakalentoon, moottorien kääntyessä eteenpäin. Kehittelytyön ja koelentojen aikana on kuollut suuri määrä koelentäjiä ja sotilaita, koneella onkin lempinimi widow maker.
Lisäksi alueella oli suuri määrä esittely ja varsinkin myyntipisteitä.

Lauantaina keli oli aurinkoinen ja lämmin, vaikka aamulla keli näyttikin huolestuttavalta hotellilta lähtiessä. Sunnuntaina varustauduin laittamalla jo valmiiksi hotellilla aurinkorasvaa, joka siis tietenkin tarkoitti sitä että, ilmasta tuli kylmä ja pilvinen. Kävin ostamassa ohuen paitani alle ylimääräisen T-paidan.

Molempina päivinä oli suunnilleen sama lentonäytös ja lauantaina lisäksi yönäytös.
Aluksi esiintyi muutama museokone, purjekone ja riippuliitäjä. Red Bullin BO-105 teki hurjia temppuja, joita helikopterilla ei yleensä pysty tekemään.

T-6 Texan kiiltäväksi buunattuna. Koneesta lähti mahtava soundi.

Rakettirekassa oli kolme lentokoneen moottoria.

Ensimmäinen osastolentoryhmä oli Kanadan ilmavoimien SnowBirds, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Ryhmässä on 11 suihkukonetta, joten vauhtia riitti. Valitettavasti johtajan kone törmäsi lintuun, joten loppukolmannes jäi vähän torsoksi. Sunnuntaina keli ei sallinut täyttä esitystä.

Kanadan ilmavoimien Snowbirds oli ensimmäinen osastolentoryhmä näytöksessä.

"Hei pomo, ketä meistä menikään ensimmäisenä?"

"Mennään X:nä"

Ooh! oon niin innoissani että nään kaiken kolmena!

Armeijan Golden Knights laskuvarjohyppyryhmä kävi seuraavaksi esittelemässä taitojaan.

Sitten alkoi sotaleikit. Merijalkaväki suoritti aluksi pienen kommandoryhmän avulla vihollispesäkkeen tuhoamisen räjähdykset mukaan luettuna.
Seuraavaksi F/A-18 koneet suorittivat pommituksen ja Harrierit vielä perässä samaa toimintaa.
Kaksi roottoriset CH-46 helikopterit toivat ukot paikalle ja vielä raskaat CH-53 Superstallion kopterit toivat kevyitä ajoneuvoja. Merijalkaväen laivaa ei näkynyt, mutta jostain pukkasi paikalle vielä panssari- ja miehistökuljetusvaunu.
Shown lopuksi yleisö hurrasi ja sotilaita käteltiin iloisin mielin.
Nooh, Yhdysvallat on sotaa käyvä maa, joten pitää kansalle tarjota sirkushuveja.

Merijalkaväen CH-46 kopterit saapuvat Hornettien vahtiessa ilmatilaa.

Vihollisen niskaan pudotetaan grillin sytytysnestettä tai jotain muuta yhtä tulenarkaa.

"Te ootte staroja!"

Välissä oli pari kevyempää ohjelmanumeroa ennen Patriots taitolentoryhmän vuoroa. Kyseessä yksityinen ryhmä, joka lentää alunperin Tsekkiläisvalmisteisilla L-39 suihkuharjoituskoneilla.
Ryhmän juontaja oli varsinainen persoona, välillä unohtui katsoa taivaalle, kun seurasin hänen juontoesitystään.

Puolalaisvalmisteinen MiG-17 hävittäjä oli myös saanut uuden kodin Yhdysvalloista.
Huomaa jälkipolttimen aiheuttama lieska koneen perässä.

Perinne lentoon osallistui P-51D Mustang ja F-16 Fighting Falcon.

Sain Patriot ryhmän koneet lähes samaan kuvaan.

Ennen päivän pääesiintyjää kävi vielä Harrier suihkukone esittelemässä lento-ominaisuuksiaan. Se pystyy leijumaan paikallaan, mennä takaperin, laskeutua suoraan alas ja kevyellä kuormalla myös lähtemään alustaltaan suoraan ylös! ...ja sen lisäksi se lentää myös eteenpäin! vieläpä lähes 1000km tunnissa.

Harrier laskeutumassa pystysuoraan.

Blue Angels on Yhdysvaltain laivaston taitolentoryhmä, joka on kuuluisa timantti muodostelmastaan.
Esityksen aloitti kuitenkin heidän nelimoottorinen huoltokoneensa "Fat Albert". Yönäytöksessä sekä sunnuntain päivänäytöksessä koneessa oli käytössä apuraketit joita käytetään lyhyillä kiitoteillä. Selostaja kertoi että tämä oli viimeisiä esityksiä joissa raketteja käytettiin koska niiden valmistus on lopetettu Hercules kuljetuskoneiden parantuneiden moottoreiden ansiosta. Hercules koneet tulivat käyttöön 50-luvulla.

C-130 Hercules "Fat Albert" suorittaa lentoonlähdön apuraketteja käyttäen.

Blue Angelsin esitti jälleen tarkkaa lentämistä ja yllättäviä tilanteita. Näytöksessä soi vauhdikas musiikki, joka vaihtuu jokaisen ohilennon jälkeen, onko heillä DJ mukana :-)
Näytöksen jälkeen voi lentäjiä mennä moikkaamaan vielä erikseen.

Neljä renkainen lentokone!

Haa! Yrittivät yllättää takaapäin, mutta tällä kertaa olinkin valmiina!

Aitio oli hyvä valinta juomatarjoiluineen. Lauantain helteessä tuli haettua useita kylmiä tölkkejä kylmäkaapista. Ruokana oli valmispakattu pieni pahvilaatikko, jossa muistaakseni jokin sämpylän tapainen ja muuta pikku purtavaa.
Taidan olla hieman liian ystävällinen ihminen. Vaikka olin 1. penkkirivissä, ei minua haitannut vaikka lapset tulivatkin eteen, näin heidän ylitseen hyvin. Tämä luonnollisesti kostautui jälleen myöhemmin aikuistenkin ujuttautuessa linjalle.
Tätä virhettä en tee enää Saint Petersburgin näytöksessä Floridassa ;-)

Myös sunnuntain katselutasanne oli hyvä vaihtoehto vajaan 7eur lipun hinnalla. Yksin kulkiessa on vain hankala "kun perseensä nostaa, paikkansa menettää" järjestelmän syystä. Oli siellä muutamia peittoja jätetty paikkavarauksiksi, mutta itse en viitsinyt kotoa tai hotellista sellaista ottaa mukaan :-)

Lauantaina aitio tyhjennettiin näytöksen päätteeksi, olin kuitenkin ostanut erikseen lipun myös iltanäytökseen aitioon. Kävin väliajalla kiertelemässä myyntipisteitä, joita alueella oli varmaan lähemmäs 100. Auringon laskettua ilma alkoi viilenemään, mutta T-paidalla pärjäsi. Patriots taitolentoryhmä esiintyi uudelleen laskevan auringon viime säteissä, tunnelma alkoi olemaan kuin Kauhavan juhannusjuhlilla.
Väkeä aitoissa oli varsin vähän, lipun hinta taisi olla 44€. Siihen sisältyi juomat ja pieni buffet pöytä.
Blue Angelsin "Fat Albert" teki komean rakettiavusteisen, JATO (Jet Assistant Take-Off) lähdön. Sitten oli vuorossa pienkoneita ja riippuliidin soihtujen kera. Yhdessä esityksessä oli oivallisesti liitetty musiikki ja valot esitykseen. Elokuvasta kolmannen asteen yhteys, se jossa Richard Dryfuksen esittämä kaveri saa pakkomielteen rakentaa kaikenlaisista tuotteista joku vuori, musiikki jolla avaruusalukseen ollaan yhteydessä alkoi soimaan. Lentokoneessa olevat valopatteristot vastasivat kutsuun. Musiikki muuttui rockin kautta popiksi, mutta voi ei, alkoi jo syömään miestä kun neljännen kerran päivän aikana alkoi soimaan kantrikappale "I´m proud to be an American" tai mikä lienee.
Patriotismi hehkutus oli jo päivän aikana voimakasta, mutta nyt alkoi jo niska punottaa kuin Teksasilaisilla ikään :-)
Myös muiden lentoesitysten aikana soi musiikki taustalla, muttei yhtä oivallisesti liitettynä kuin edellisessä.

Soihdut ja tulipallot valaisivat taivasta yönäytöksessä. Kuva otettu pitkällä valotuksella, jolloin kuvaan piirtyy viiva soihduista.

Peruskatsomoa sunnuntaina iltapäivällä, kun keli jo kirkastunut.

Sunnuntaina poistui useita koneita näytöksen jälkeen. Ensimmäistä kertaa näin lennossa laivaston E-2 Hawkeye tutkavalvontakoneen.

Kuten jo Sanicolen lentonäytöksen jälkeen, myös nyt oli auto hieman hukassa. Pimeällä paikat vain näyttävät erilaiselta ja olinkin kävellyt jo parisataa metriä ohi autoni. Tuli jo siinä vaiheessa mieleen, ettei minulla ole missään ylhäällä auton rekisteriä jos joutuisi turvautumaan ulkopuoliseen apuun etsinnässä. Auton ajotietokone "herjasi" jo lähtiessä 330 to E, hiemasen aikaa kului keksiä mitäköhän autolle tapahtuu, lentääkö kuljettajan penkki E-jectinä ulos. Kuten tiedätte, vastaus oli hieman maanläheisempi, tankki oli tyhjentymässä. Jälleen kyseli bensa-automaatti ZIP eli postinumeroa. Laitoin omani, mutta ei kelvannut. Kävin sisällä jättämässä luotto- ja ajokorttini, jolloin kaveri avasi pumpun.

Sunnuntaina palatessani näytöksestä huomasin kadun toisella puolella olevan ostoskeskuksen. Ostin pari olutta jolloin myyjä kysyi papereita, "kun kassakone haluaa tietää iän" hohoijaa!

Loppuillan kävin läpi kuvasatoa, jota kertyikin varsin paljon. Telkkarikanavapläräys pysähtyi tosi-tv kanavaan josta tuli suomessakin nähtyä Cops sarjaa ja jotain muuta vastaavanlaista. Eikö alkuaikoina epäiltyjen kasvot sumennettu, nyt ei näyttänyt olevan mitään rajoituksia, paitsi jos paidassa taikka lippiksessä oli väärän firman sponsorimerkki :-)

San Diegossa tai ainakin Howard Johnssonin kiinteistössä oli todella pahanmakuinen vesi, sellainen Turun kaupungin veden aurajoesta otetun mutainen maku ;-) Haisikin sen verran, että jätin pyykinpesun Los Angelesiin.

Lisää kuvia näytöksestä klikkaamalla tästä

Edwards AFB ja Matka San Diegoon

Seuraavassa tarinaa vierailustani Edwardsin lentotukikohtaan Kaliforniassa.
Yllätyksekseni näin kolme uusinta uutta olevaa konetta, joista kahta ei ole vielä edes palveluskäytössä. Luonnollisesti niistä ei saanut ottaa kuvia, joten teidän täytyy vain uskoa kertomaani :-)

Suunnitellessani matkaa sain jostain idean mahdollisesta tutustumiskäynnistä amerikkalaiseen lentotukikohtaan, sellainenkin on mahdollista vielä näinä 9/11 jälkeisinäkin päivinä.
Yhdysvaltojen ilmavoimien sivuilta löytyi linkki, jonka kautta selvisi, että tutustumiskäynti järjestetään toistakymmentä kertaa vuoden aikana.
Edwardsin lentotukikohdan vierailu sopi hyvin aikatauluuni, 2.lokakuuta sinne ja päivän päätteeksi autolla San Diegoon, jossa seuraavat pari päivää olisin lentonäytöksessä.

Edwardsin lentotukikohta pitää sisällään parikin museota, ilmavoimien koelentokeskuksen museon ja NASAN ..mitenköhän tuo suomennetaan Drydenin lentotutkimuskeskuksen.
Oppaan kertoman mukaan oikeastaan NASAlla ei ole alueella museota, koska ilmavoimien säännöt sallivat vain yhden museon per tukikohta. Heillä vain sattuu olemaan autotallissa esim. toinen laitteista, jolla ensimmäistä kuuhun laskeutumista harjoiteltiin!
Lentotukikohdan alue on tavattoman iso, 470 neliömailia. Kiitoratoja on 19, joista kolme päällystettyä, loput ovat kuivuneen järven pohjalla. Pisin kiitotie on yli 12 kilometriä pitkä! Syyskuussa avaruussukkula laskeutui Edwardsiin Floridan huonojen sääolosuhteiden vuoksi. Elättelin toivetta että olisimme nähneet vilauksen sukkulasta, mutta se oli sentään jo liikaa toivottu. Avaruussukkula kuljetetaan takaisin Boeing 747 jumbojetin selässä, joka näytti olevan jo paikalla.

Kuivuneen järven pinta hioutuu tasaiseksi joka talvisten sateiden tultua. Järveen tulee 15 tuumaa vettä, joka kuljettaa tuulen aiheuttamien aaltojen mukana irtoainesta joka hioo ja paikkaa kovaan pintaan tulleet mahdolliset halkeamat. Mikä kummallisinta, maasta kuoriutuu jonkunmoisia katkarapuja, niiden ilmestyminen houkuttelee luonnollisesti paikalle myös lintuja, joka aiheuttaa vaaraa käytössä olevilla kiitoteillä operoiville koneille.

Lähdin hyvissä ajoin majapaikasta ja poikkesin ostamaan huoltamolle juotavaa ja kolmioleivän, majapaikassani ei ollut aamiaista.
Olin ilmoitetulla parkkipaikalla hyvissä ajoin. Parkkipaikan kupeessa oli muutama koneyksilö näytillä varsin hyväkuntoisen oloisena. Mielenkiintoisin oli kuljetuskone YC-15, josta myöhemmin kehittyi C-17 kuljetuskone, joita muuten suomikin on rahoittanut NATO:n kanssa yhteisostona. Kävelyalueen tuntumassa oli kyltti, jossa pyydettiin pysymään aidatulla alueella. Yhdyshenkilön lähettämässä sähköpostissa erikseen mainittiin varomaan käärmeitä alueella, joten ei tullut edes mieleen lähteä kuljeskelemaan matalaan pensaikkoon etsimään parempaa kuvauspaikkaa.

Klo 9 meidät tuli hakemaan bussi, jossa itse yhdyshenkilö oli. Ensimmäisenä kohteena oli Ilmavoimien koelentokeskuksen museo. Matkalla tehtiin pientä kierrosta tukikohta-alueella, nähtiin asuntoja, ostoskeskus ja kirkko sekä vihertävä golf kenttä. Kaikki viheralueet kuivan autiomaan keskellä kastellaan kierrätysvedellä.

Edwardsin lentotukikohdan portin pielessä oli näytillä muutama lentokone joita oli käytetty testikoneena tukikohdassa.

YC-15 kuljetuskone oli pohjana nykyään käytössä olevalle C-17 kuljetuskoneelle.

Museo oli pieni rakennus jossa sisällä mm. F-16 testikone, muutama isokokoinen malli ja erittäin mielenkiintoinen pienoismallikokoelma tukikohdassa ensilennon tehneistä koneista.
Ulkona polttavan auringon alla oli muutama koneyksilö, mm. A-10B panssarintuhoaja kone, joka oli kaksipaikkaisena versiona ainoa koskaan rakennettu.

A-10B ainoa laatuaan maailmassa. Tämä on kaksipaikkainen versio maailmankuulusta panssarivaunu tuhoaja koneesta.

Seinällä pienoismalleja kaikista Edwardsin lentotukikohdassa ensilentonsa tehneistä koneista (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä)

NASAn parkkipaikan edustalla oli muutama mielenkiintoinen koneyksilö sekä tolpan nokassa testikone, jolla tutkittiin siivetöntä lentokonetta jossa nostovoima tulee rungon muotoilusta, tämä kuului osana avaruussukkulan tutkimusohjelmaan.

HL-10 koneella NASA tutki lentolaitteen rungon avulla aikaansaatua nostovoimaa. Koneessa ei ole perinteisiä siipiä ollenkaan.

Minä ja muutama muu turisti katselemassa X-29 konetta. Sillä tutkittiin kaarto-ominaisuuksia. Huomaa koneen varjo maassa, onko mitään kummallista?
Etusiivekkeiden lisäksi siivet on nuolikulmassa eteenpäin.
Vieressä vasemmalla nykyään matkustajalentokoneistakin tuttu Flight-by-wire testikone 70-luvulta.

Opas kertoi parkkipaikan tuntumassa olevista lentokoneista, jonka jälkeen katsoimme sisätiloissa videon NASAn Drydenin tutkimuskeskuksen toiminnasta. Kävimme katsomassa tutkimuskeskuksen hallia, jossa oli sisällä T-38 Talon ja F-18 Hornet lentokoneita sekä toisessa Global Hawk miehittämätön lentokone.

NASAn F-18 Hornet. Saman tyyppisiä koneita on käytössä myös suomen ilmavoimilla.

NASAn miehittämätön lentokone Global Hawk.

Toinen kuulaskeutujista, joilla harjoiteltiin kuuhun laskeutumista. Toinen tuhoutui harjoituksissa.

Tämän jälkeen oli ruokatauko ja omatoiminen lahjatavarakaupassa käynti. Ostin pari NASA:n paitaa.

Viimeisenä oli vuorossa kiertoajelu lentokenttä alueelle. Bussin renkaat tarkistettiin ettei mitään irtoainesta tule mukana.
F-16 koneita tavaton määrä, lähes kolmekymmentä. F-15 C ja F-15E hävittäjiä, Miehittämättömiä Global Hawk koneita 6kpl, B-1B pommikoneita. Vielä itselleni mielenkiintoisempaan osuuteen, 3kpl äskettäin palveluskäyttöön otettuja F-22 Raptor hävittäjiä, näitä en ole nähnyt ikinä livenä. Tukikohdassa oli ollut suurempikin juhlatilaisuus joten paikalle oli hallissa kehitteellä oleva F-35 hävittäjä! Tämän täysikokoinen malli on ollut esillä useissa eurooppalaisissa lentonäytöksissä, koska monet maat ovat rahoittajina mukana. Ensi kertaa näin oikean koneen (... vai oliko kuitenkaan). Myös X-47 tulevaisuuden miehittämätön kone kierrettiin bussilla! Opas kertoi sen olevan ihka oikea peli, mutta itse en kyllä osaa sanoa, oliko kyseessä pelkkä malli vai oikea kone, vaikka 3m päästä kuljettiin. En tiedä tulenko ikinä näkemään kyseistä konetta lennossa. Vaikea uskoa, että johonkin lentonäytökseen sellaista tulisivat lentämään. Luonnollisesti tällä alueella oli kuvaaminen kielletty :-(

Kuivunut järvenpohja hehkuu kuumuuttaan niin, että siellä voisi kuvitella olevan vettä.

Kieroajelu päättyi 14:30, jonka jälkeen suuntasin etelään kohti San Diegoa. Matkaa oli luvassa vajaat 400 kilometriä, joten keksin väliohjelmaksi käynnin puistoon, jossa olisi jättimäisiä punapuita.
Jonkun verran oli alkumatkasta jonoa, mutta lähestyttäessä Carbon Canyon Parkin luonnonsuojelualuetta tilanne vain paheni, jatkuvaa ruuhkaa.

Puiston parkkipaikalle päästessäni katsoin esitetaulusta punapuiden kuvia, eihän ne ollut kuin suuren kuusen kokoisia, Aurinko oli laskemassa joten tuumin lähdenkö kävelemään metsään vai jatkanko matkaa kohti San Diegoa, jälkimmäinen voitti.

18:40 näin ensimmäisen vilauksen Tyynestä valtamerestä. Auringonlasku näytti niin upealta, että poikkesin taukopaikalle ottamaan kuvan siitä.
Heräsin todellisuuteen, kun auton hälytin alkoi soimaan, kiirehdin takaisin parkkipaikalle... hähää, eipäs ollut minun ;-)


Löysin hyvin majapaikkaan navigaattorin opastuksella. Olin varannut ja maksanut majapaikan etukäteen. Huone oli business luokan, sohva ja kirjoituspöytäkin oli.
Suihkun jälkeen suuntasin lähikauppaan ostamaan juotavaa, olutta ei hyllystä löytynyt. Kävin syömässä hotellin yhteydessä olevassa meksikolaisessa ravintolassa. Kun kerroin meneväni Miramarin lentonäytökseen seuraavana päivänä, nuorehko tarjoilija muisteli joskus pikku tyttönä käyneensä myös, kova kilpailu tapahtumilla täällä...

Netti toimi aluksi hyvin, mutta samaa ongelmaa kuin aikaisemmin, wifi alkoi pumppaamaan, ehdin kuitenkin päivittämään hieman blogiani.

Lisää kuvia Edwardsin visiitistä löytyy täältä
Linkki NASAn Drydenin koneiden esitteisiin

Matka L.A:han ja Lancasteriin.

Torstai 1.10.2009 meni oikeastaan matkantekoon. Aamulla oli suorastaan kylmä, lämpötila oli 4celsiuksen paikkeilla! Hotellin aamiainen oli jo tutuksi tullut paahtoleipä, murot ja kahvi / tee sekä se uusi lisäys vohvelirauta.
Lähdin yhdeksän jälkeen Flagstaffista Phoenixiin jonne palauttaisin auton. Kuten monet tietää, kerään "maanisesti" kaverille Hard Rock Cafe kitara pinssejä, joten poikkesin heidän ravintolassaan.
Navigaattori ei tunnistanut taaskaan osoitetta, mutta ravintolan omalta sivulta olin tulostanut kartan. Phoenixin keskustassa auto parkkiin ja kolikot mitä taskusta löytyi mittariin, sain 22 minuuttia parkkiaikaa, sehän riittää....
Ei löytynyt kartan pallukan kohdalta ravintolaa. Onneksi kadun kulmassa oli infopiste, josta kävin kysymässä. "Me olemme 1st streetillä, menkää tuohon suuntaan, se on siinä seuraavan korttelin kulmassa". Ei löydy ei, kävelin parikin korttelia ympäri ja pähkäilin, ei auttanut muuta kuin suurentaa hakualueetta. Tuskanhien lisäksi olotilaa pahensi varsin lämmin ilma, joka varmasti huiteli päälle 25 asteen, siltä se ainakin tuntui mustat farkut jalassa ja kauluspaita päällä. Löytyihän se korttelin etelämpää mitä kartassa oli, mutta mikä ihmeellisintä, turistineuvonnan tyttönen luuli olevansa koppinsa kanssa väärällä kadulla :-)

Phoenixissa ravintola-asiakkaiden oloa helpotetaan ruiskuttamalla vesihöyryä terassialueelle.

Ennen auton palautusta piti suorittaa hieman huoltoaseman etsintää. Tällä kertaa polttoaineautomaatti kysyi normaalisti kortin tunnuslukua. Kilometrejä auton mittariin oli kertynyt kolmessa vuorokaudessa lähes 1600.

Lentokentällä itsepalvelu lähtöselvitysautomaattiryppäälle pääseminen tuntui olevan vähän kyynärpäätekniikan takana. Matkalaukku painoi jo 50 paunaa, virkailija siinä naureskelikin olinko mitannut sen etukäteen ja katsoi epäilevästi kameralaukkuni suuntaan. Korkeamman hinnan raja oli 52 paunaa. Lentolipun hintaan tuli matkatavarasta 20eur lisämaksu.

Koneena oli pieni Canadair Regional Jet CRJ200, jonka matkustamolokeroihin ei olisi kamerareppuni mahtunut, kun näin luukut, käännyin heti ovelta antamassa maahenkilökunnalle repun. Yhden kameransuodattimen kotelo oli hellävaraisessa käsittelyssä haljennut heidän jäljiltään.

CRJ200 koneessa on aikasen pienet käsimatkatavaraluukut.

Näkymää viljelyalueista matkalla Phoenixista Los Angelesiin. Kuva otettu kännykkäkameralla (jossa oli vahingossa pienin kuva-asetus päällä). Kännykkä oli Off-line tilassa, jolloin se ei lähetä radiosignaaleja matkapuhelin verkkoon taikka bluetoothina.

Koneessa vieressäni istui kaveri joka oli niin rakastunut että...
Ei pystynyt sulkemaan mobiilitsättäilyään, vasta kun olimme jo ihan kunnolla lähtökiihdytyksessä,
"I love U so much..." vielä piti lennossakin laittaa viesti menemään! Kyllä, olin lentokonepoliisi, oli pakko katsoa mitä ..ihmettä kaveri touhuaa. Perille päästyämme hän ampaisi vieterinä ylös ennen kuin oli edes turvavyövalot ehditty sammuttamaan, odottelimme portille pääsyä, taisi olla kaverille tuskainen paikka. Lennon aikana kanssamatkustajien vahtimisen lisäksi esikirjoittelin näitä blogitekstejä valmiiksi.

Matkalaukkujen saapuminen kesti jonkin aikaa, suurin osa koneen matkustajista seurasi ensimmäistä matkustajaa joka lähti väärään halliin. Ehtivät kuitenkin saapua oikeaan halliin ennen kuin matkalaukkumme tulivat.

LAXissa se vasta suuren maailman meininki olikin, jokaisella vuokraamolla oli oma bussi, joka kuljetti ihmiset vuokraamojen toimitiloihin. Minulla oli edelleen Dollarilta auto. Virkailija sai peloteltua minut ottamaan lisäturvan, jos kolari käy esim. San Diegossa, joudun korvaamaan hinauksen.. hmm, eipä ole tullut tuollainen koskaan mieleen. hinta oli 6 dollaria vuorokausi lisää.
Viereisellä tiskillä nuori pariskunta oli varannut itselleen Ferrarin. Kaveri kihelmöi silminnähden.

Havaitsin että navigaattorissa onkin hyvä etsiä katuosoitteita postinumeron kautta, se on ollut siitä lähtien toimiva ratkaisu osoitteiden löytymiseen. Vuokraamolta oli moottoritielle lyhyt matka, sitten pääsinkin tutustumaan L.A:n ruuhkiin. Viisikaistainen tie ei vetänyt ollenkaan. 120 kilometri matkaan Lancasteriin tuntui kuluvan ikuisuus, todellisuus taisi olla siinä kahden ja puolen tunnin tietämillä.

Lancaster on pikkukaupunki L.A:sta koilliseen. Täällä ei ole minulle mitään, mutta varasinkin paikan seuraavan päivän museovierailua varten sopivan etäisyyden päästä, ettei mahdolliset ruuhkat aamulla estä saapumasta klo 9 sovittuun paikkaan.
Kävin vielä illalla syömässä maittavan Fajitas aterian meksikolaisessa ravintolassa. Hirvittävän kokoinen annos, oli rahalle vastinetta.