Everglades, Key West ja matka Disney Worldiin

Lähdin torstai aamusta kohti Key Westiä, Yhdysvaltain mantereen eteläisintä osaa.
Päätin kokeilla ajelua kartan perusteella ilman navigaattorin opastusta, ei pitäisi olla vaikeaa, pysyttelee vain osavaltion valtatiellä ( State highway ) numero 1:llä.
Poikkesin matkalla myös suoajelulla ja katsomassa lisää alligaattoreita.

Ajelulla Evergladesin suolla. matkaa tehtiin Airboatilla, Hydrokopterin tapaisella kulkuvälineellä. (Kuva kaapattu videopätkästä)

Otin ensimmäiseksi määränpääksi Homesteadin kaupungin, joka oli lähellä Evergladesin suojelualuetta. Hieman alkoi jo epäilyttää onko oikea reitti, kun asuttua seutua tuntui olevan kokoajan tien vieressä vaikka 1:200 000 karttani näytti että olisi jonkun sortin asumatontakin seutua. Vastaan tuli pikimmiten vierailijakeskus, jossa mainoksia eri alligaattorifarmeista.
Valitsin kuvituksen perusteella yhden ja syötin osoitteen navigaattoriin.
Ajelin muutaman kilometrin asuntoalueiden läpi jotka olivat aidattu ja aidan päällä vielä piikkilanka, estetäänkö tuossa sisääntulo vai uloslähtö tuumailin. Jonkin ajan kuluttua tuli aukea, jonka keskellä rakennukset oli jo aidattu kolmenkertaisesti, siinä sentään kyltti rangaistuslaitoksesta.

Navigaattori löysi hyvin perille. Seuraava suoajelu oli 30minutin päästä.
Lipun yhteydessä saatiin aikataulu:
klo 1 Käärme-esitys
klo 2 Alligaattoriesitys
klo 3 Alligaattoreiden ruokinta.

Ajelu suoritettiin Hydrokopterin tyylisellä veneellä, jossa työntövoima saatiin aikaiseksi lentokoneen ropellilla. Vene oli iso, siihen mahtui toistakymmentä ihmistä.
Kuski varoitti että eturivi tulee kastumaan ja saa mahdollisesti päälleen mutavettä.
"Te siinä valkoisessa paidassa, haluatteko tosiaan olla eturivissä, tahrat eivät välttämättä lähde pois pesussa... ahaa, eihän tässä kukaan puhu englantia"!

Matkustajat tähystelevät alligaattoreita satama-altaasta.

Suuresta lastistaan huolimatta vene kiisi rämeellä varsin kovaa vauhtia. Kuljimme ohutta väylää pitkin jossa näytti olevan vain hitusen vettä.
Kun saavuimme enemmän vettä olevalle alueelle, kippari teki 360 asteen käännöksen. Veneeseen syöksyi vettä keulan yli ja ihmisten jalkoihin, kaikki paitsi eturivi ehti nostaa jalkansa turvaan.
Jonkun matkan jälkeen sama toistui. Jo siinä vaiheessa minulle selvisi, ettei tässä mitään alligaattoreita tultukaan katsomaan, vaan pelkälle huviajelulle.
Ajelu kesti noin 15min, pääsin perille kuivin jaloin.

Välillä ajouralla näytti olevan vain hitusen vettä
(kuva kaapattu videosta)

Kippari ilostutti matkustajia äkkinäisillä 360 asteen käännöksillä, jolloin aluksen keulasta ryöpsähti tsunamin verran vettä aluksen lattialle.

Menin katsomaan käärme-esitystä joka oli varsin lyhyt. Hauskin osuus oli, kun poikaystävä ilmoitti rakkaimpansa vapaaehtoiseksi. Opas käski pistämään silmät kiinni, hiveli hieman niskaa ja potkaisi maassa olevaa laatikkoa, neiti loikkasi puoli metriä ilmaan.
Meillä kaikilla muilla oli hauskaa ja vieläkin hauskempaa, kun sama uusittiin mutta tällä kertaa toisesta laatikosta otettiin kolmemetrinen käärme olkapäille, enää ei neiti loikkinut mihinkään, oli kauhusta jäykkänä ja kykeni hengittämään noin 3 minuutin jälkeen.

Alligaattoriesitystä odotellessa kiersin varsin suuren lammen, jossa alligaattoreita, ei nyt kuhissut, mutta uiskenteli runsaasti. Lampi rajautui vielä tiheään pusikkoon, jonne katselupolku myös jatkui. Sieltä täältä pensaiden välistä saattoi nähdä raajan taikka kuonon.

Bond elokuvan Elä ja Anna toisten kuolla alligaattorikohtaus ei siis ollutkaan hatusta vedetty, kyllähän noita pitkin pääsisi hyvin juoksemaan!

"Tule vaan, tule tule tule, kyllä sinä kohta tiput tänne kameroinesi ja pääsen kunnolla herkuttelemaan!"

Alligaattoriesityksessä opas raahasi yhden alligaattorin pienestä lammesta näytille ja venytteli sen leukoja ja kertoi hieman alligaattoreiden ja krokotiilien erosta, show oli siinä.


Key West

Jatkoin kohti Key Westiä. Olin kuvitellut tien kulkevan lähes taukoamatta siltoja pitkin, mutta suurin osa siitä kulki saarien keskiosassa, joista merelle ei ollut näkyvyyttä.
Pisin silta oli Maratonin lähellä oleva Seitsemän mailin silta (7 mile bridge), jonka vieressä kulki vanha silta. Kysellessäni illalla sillasta minulle kerrottiin, että vanha silta olisi tosiaan räjäytetty tehdessä Tosi Valheita elokuvaa, mutta ainakin wikipedian mukaan räjäytyksessä käytettiin 24-metristä pienoismallia. Itse tapahtumakuvaukset oli kuitenkin tehty paikan päällä ja "räjähtänyt" osa oli poistetun nostosillan kohdalla.
Päivän aikana ajokilometrejä kertyi 270. Liikenne 1 tiellä kulkee varsin hitaasti, joten aikaa matkaan kannattaa varata.

Seven mile bridgen lounaista päätä. Vierestä löytyy parkkipaikka jossa uimaranta.
Lähdin aluksi kahlaamaan kohti siltaa rantaviivan tuntumassa, mutta pitemmälle päästyäni alkoi pohjassa olemaan kaikenmoista haketta, jolloin kahlaaminen kävi mahdottomaksi
...ja mitä jos sieltä pusikosta tulisi vaikka alligaattori!

Seven mile bridgen alkupää mantereen päässä lähellä Maratonin kaupunkia.

Key Westissä majoituin tyyriin oloiseen Casa Marina Resort hotelliin. En yleensä niin välitä synteettisistä tekotuoksuista, mutta nyt huoneen ovella tuli vastaan varsin onnistunut tuoksu. Sama "teema" jatkui myös saippuassa ja shampoossa. Ei, en kuitenkaan ottanut niitä mukaani, vaikka saippuakuutiosta olisi riittänyt pienelle kylälle.
Menin pulahtamaan mereen ja katselemaan auringonlaskua. Muutama Hornet hävittäjä vilahti horisontissa ohi kohti läheistä lentotukikohtaa ja suuri risteilijä poistui merelle Key Westin satamasta.

Lähdin illalla käymään vielä keskustassa. Tuskin torstai-iltana mitään tapahtuu kaupungilla, joten jätin kameran ja vahingossa kännykänkin hotellille.
Pääkadun alussa huomasin muutamia toogiin pukeutuneita rouvia, varmaan polttarit.
Seuraavaksi tuli liike, jossa tehtiin vartalomaalauksia. Kadulla alkoi yhä enemmän tulemaan porukkaa hassuissa asuissa, mutta mikä kummallisinta, vartalomaalattuja naisihmisiä oli enemmän ja enemmän. Täällähän onkin jonkun sortin juhlat menossa. En olisi uskonut, että yhdysvalloissa kuljetaan rinnat paljaana ja jotkut rouvista olivat unohtaneet sen vartalomaalauksenkin... pitäähän niitä silikoneihin uhrattuja rahoja jossain päästä näyttelemään :-)
Kyseessä oli siis Fantasy festivaali, joka alkaa viikkoa ennen Halloweeniä.

Aamupalalla kävi pienoinen etikettivirhe. Kävelin ovesta sisään josta muitakin ihmisiä kulki. Ooo, täällähän on ihan lihaleikkeitäkin, ensimmäistä kertaa sitten amerikkaan tulon jälkeen!
Otin muutaman leikkeen ja leivän sekä mehun ja vein ne pöytään. Palasin hakemaan aamiaismuroja niin sillä aikaa katetun pöydän kahvikuppi oli täytetty.
Tarjoilija kävi kyselemässä tarvitsisinko jotain mutta kerroin kaiken olevan kunnossa. Vasta siinä vaiheessa huomasin että hallin toisessa päässä olevan oven edessä seisoskeli pari ihmistä, siellä odottelivat pöytiinohjausta.
Aamiainen oli erikseen maksullinen ja hinta $25 tippeineen, mutta sainpahan lihaleikkeitä :-)

Carnival Destiny Key Westin satamassa.
Key Westin keskusta ei ollut hirvittävän suuri, mutta ongelmia tuntui olevan päästä satamaan katsomaan mikä laiva siellä oli ankkuroituna. 20minuutin kurvailun jälkeen ruutukaavakaduilla löysin parkkipaikan johon jätin auton. Fataasiafestivaalien takia pääkatu oli suljettu ja muutama sivukatu muuten vain työmaana.

Menin kävellen katsomaan risteilijää ja kun kerran olin tänne saakka tullut, päätin mennä vierailemaan kirjailija Ernest Hemingwayn kotitalossa.
$12 sisäänpääsymaksulla pääsi katselemaan taloa ja erillistä kirjoitushuonetta. Sopivasti kiertokäynti oli alkamassa johon meninkin mukaan.
Erikseen ja useaan otteeseen muistettiin mainita talon erikoisista kissoista, joilla oli kuusikin ...ööö... varvasta(?)

Key Westissä pidetään vuosittain Ernest Hemingway päivät, jolloin kaupungin miehet ja osa naisistakin kilpailee kuka ulkonäöllisesti muistuttaa eniten esikuvaa.
Ovat kuulemma niin hyviä, että Ernest itse jäisi kilpailussa neljänneksi.
Mikä kummallisinta, kaikki kilpailijat näyttävät vasemmanpuoliselta, vaikka Hemingway oli kolmekymppinen ja oikeanpuoleisen taulun näköinen eläessään Key Westissä.

Poikkesin vielä viereiseen majakkamuseoon. Sain idean siitä kun Hemingway oli kuulemma todennut löytävänsä aina kotiin Sloppy Joe's baarista olotilassa kuin olotilassa ao. majakan opastuksella.

88 portaan kiipeäminen helteessä oli pieni urheilusuoritus, mutta uskon suurimman hikoilun kuitenkin johtuneen aamun kahvista, ei parista oluesta jotka join edellisenä iltana ruoan kera.
Palatessani autolle kävin kaupasta ostamassa vesipulloja, joista toisella huuhtelin itseni parkkipaikalla 30 asteen lämpötilassa, sen verran kostea olotilani oli.

Olin varannut seuraavan yön Hard Rock Hotellista Hollywoodista Floridasta. Olin ollut ilmeisesti todella kypsynyt tienvarsimotelleihin palatessani Houstoniin, kun varasin peräkkäisille öille tuplasti yli budjettihintojeni olevat majapaikat.
Pysähdyin syömään 7 mailin sillan kupeessa olevaan ravintolaan ja seuraavan kerran poiketessani hakemaan kaverille HRC pinssin Miamista ja samalla ostarilta itselleni ostaen isomman putkikassin, jotta saisin kaikki NASA T-paitani mahtumaan matkaan :-)


Seminole Hard Rock Hotel Hollywood, Florida

Olin perillä Hard Rock Hotel Hollywood, Floridassa seitsemän jälkeen illalla. Parkkipaikkoja oli kyllä suuri kentällinen kasinon lähettyvillä, mutta päästäkseni hotellivieras paikoitukseen jouduin melkein ajamaan parkkivahdin yli, jotta pääsin kysymään mihin hotellivieraat voivat parkkeerata.
Kilometrejä päivän aikana oli kertynyt 320.

Sisäänkirjaantuminen sujui mallikkaasti mutta "Rock" fiilis sai kolauksen, kun hissille kulkiessa jouduin lähes jyrätyksi suuren eläkeläisryhmän toimesta.
Huone oli hieno, muttei mitenkään persoonallisesti sisustettu.

Alhaalla kasinolla alkoi olemaan jo Halloween tunnelmaa, niin henkilökunta kuin osa asiakkastakin oli pukeutunut erikoisiin asuihin.
Seurasin muutamaa pokeripöytää ja kävin syömässä. Bändi alkoi sopivasti soittamaan.
Siinä olikin illan ohjelma, varsin kummallista yöpyä kasinossa käyttämättä dollariakaan peleihin!

Aamiaiseksi otin vahingossa jonkun sortin hampurilaisen paistettujen perunoiden kera ja ne oli vielä ihmeen jauhoisia... ei hyvä.


Matkalla Diseney Worldiin

Lähdin ajamaan kohti seuraavaa megalomaanisen suuryrityksen pitämää kohdetta, eli Walt Disney Worldia Orlandossa. Moottoritiellä ajellessani pohdin jäljellä olevien Florida päivien määrää ja ymmärsinkin, että minullahan olikin aikaa myös SeaWorldissa käyntiin tämän matkapäivän lisäksi. "Lisäpäivästä" innostuneena poikkesinkin Fort Lauderdaleen katsomaan josko satamasta löytyisi suuria risteilyaluksia.

Princess Cruisesin Island Princess Fort Lauderdalen satamassa.

Pikku huviveneiden satamassa näytti olevan ruuhkaa.

Sataman oli aidattua asuinaluetta vastapäätä, mutta kun porttivahti ei ollut paikalla, ajoin turistina sisään. Hyvää kuvauspaikkaa ei tahtonut löytyä, joten kurvasin takaisin portista ulos viereiselle huoltoasemalle. Limonadiostosten yhteydessä kysäisin, voisinko jättää autoni parkkiin hetkeksi muutaman kuvan ottamista varten läheiseltä sillalta.
Sillalta olikin näkymä satamaan, mutta vain yksi suurempi alus oli suunnilleen hyvässä paikassa. Laivoja oli katselemassa myös paikallinen pariskunta, jolta kysäisin olisiko muita mahdollisia kuvauspaikkoja. Herralla oli mielikuva, että Homeland security on sulkenut koko satama-alueen hyvin tiukasti, mutta rouvan mielestä viiden maissa laivojen lähtöä pystyisi seuraamaan läheiseltä niemenkärjeltä. Minulla ei valitettavasti ollut aikaa siihen vaan jatkoin matkaani.

No edes yksi kuva amerikkalaisen rekan nupista.

Tällaiset tuplapyöräiset pick-upit tekivät pienten kuorma-autojen työtä. Muutaman kerran näin vetämässä kuljetustraileria, jossa kyydissä kolme henkilöautoa.

Löysin varsin helposti perille. Majoituin All Stars movie resortiin.
Lähdin illalla vielä käymään Orlandossa Universal studiolla. En mennyt sisään itse huvipuistoon vaan "ostari" alueelle, josta löytyi kauppoja ja ravintoloita. Halloween ei täällä paljoa erottunut.
Päivän aikana kilometrejä kertyi 385.

Miami, Florida

Ajoin autolla maanantai päivän päätteeksi Kennedyn avaruuskeskuksesta Miamiin. Käytin maksullista moottoritietä, koska säästin matka-ajassa ainakin navigaattorin laskelmien mukaan tunnin. Päivän kokonaismatkaksi tuli 386 kilometriä.

Olin varannut etukäteen Eva hotellin Miami Beachilta, jonne saavuin auringon laskettua.
Miami Beach on pitkulainen saari Atlantin valtameressä Miamin edustalla.
Täällähän näytti olevan elämää ja liikennettä. Parkkipaikkoja ei hotellin vieressä ollut vapaana. Hotellilla oli oma pieni parkkihalli hotellin alla, jonka huomasin vasta kolmannella kierroksella korttelin ympäri. Samoilla kierroksilla bongasin myös poliisitoimintaa korttelin toisella puolen. Ensimmäisellä kierroksella oli yksi poliisi selvittämässä tilannetta, toisella viisi ja kolmannella kahdeksan, teki mieli pysäyttää auto siihen jatkoksi ja jäädä tuijottelemaan :-)

Vuokra-autoni Collins Avenuella Miami Beachilla hotellini edessä... tai ainakin toi auto on suunnilleen saman värinen kuin vuokra-autoni...

Hotellihuone oli jälleen tilava ja kaikki tuntui toimivan. Näkymät nyt eivät olleet kummoiset, suoraan 3m päässä olevan talon seinään. Suihkun jälkeen poikkesin kulmakuppilaan, joka oli niin amerikkalaisen kuppilan näköinen, kuin elokuvista saattaakin ymmärtää punaisesta nahkasta tehtyine loosseineen. Luonnollisesti tästä silmänilosta sai maksaa annosten hinnassa hieman extraa.

Hotellissa ei tarjottu aamiaista, mutta käytin alakerrassa olevan pienen ravintolan palveluita hyväkseni. Varasin sisäänkirjaantumisen yhteydessä valmiiksi kiertoajelun, mutta kaveria ei kuulunut sovittuna aikana tiistai aamuna, eikä seuraavaan 45 minuuttiin. Lopulta myös hotellin vastaanottovirkailija, jolta kierroksen olin ostanut, alkoi uskomaan jonkun olevan vialla. Ruuhkaisen liikenteen vuoksi eivät olleet ehtineet poimimaan minua... Eivät vain muistaneet siitä kenellekään ilmoittamaan.
Sovittiin uusi kierros klo 1:45 lähdölle.

Menin ostamaan PowerShot G11 kameralle laturia, joka toimisi myös Euroopassa. En halua mitään erillistä isoa sovitin palaa, koska ne eivät ole käytännöllisiä. Myyjä koitti tyrkyttää vaikka mitä lisäosia kameraan, mutta tyydyin vain laturiin. Myyjä yritti saada minut maksamaan luottokortilla niin intohimoisesti, että rupesi oikein pelottamaan, "minulla on liikaa käteistä" oli selitys, olisikohan kortti mennyt kopiolaitteen läpi...
Myöhemmin alkuperäistä laturia katsellessa huomasin, että se kestää 110-240v. Jostain pitää hankkia yksinkertainen pistotulppa sovitin, jossa toisessa päässä euro- ja toisessa päässä naaras jenkkiliitin.

Jatkoin matkaa 5th avenuelle, jossa oli pyörävuokraamo. Kävin kyselemässä hintoja ja seuraavana päivänä kävinkin hakemassa fillarin alle. Siinä tuli tepasteltua 6km kävelylenkki varsin hiostavassa helteessä. Ennen kiertoajelua olikin päivän toisen suihkun vuoro.

Kiertoajelu suoritettiin pikkubussilla. Käytiin aluksi katsomassa Ocean Driven Art-Deco taloja ja sen jälkeen mantereelle Little Havannaan. Lyhyt pysähdys Maximo Gomezin puiston tietämillä, jossa kokoontuu Domino club. Eläkeläiset olivat viettämässä aikaa dominoa- ja shakkia pelaten odotellessa Kuuban uutta vallankumousta.
Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen saavuttiin Coral Gablesin kaupunkiin, joka on oma kaupunkinsa Miamin ympäröimänä.
Siellä pysähdyttiin Venetsialaiseen uimalaan.

Coral Gablesin Venetsialainen uimala.

Jatkoimme Miamin downtowniin Bayside ostoskeskukselle, josta kierrokseen kuuluva veneajelu lähti. Valitettavasti siihen aikaan päivästä oli jo merelle päin vastavalo, joten kaupungin siluettikuvista ei tullut oikein mitään.

Veneajelu olikin rikkaiden ja kuuluisten asuntojen bongauspurjehdus. Kiersimme Star Islandin jossa oli mm. talo, jossa arpinaaman loppukohtaus oli kuvattu. Selostaja piti pienimuotoista Stand Up esitystä selostaessaan asuntoja, mutta ilmeisesti Will Smith on niin kova jätkä, ettei keksinyt mitään ilkeää hänen kämppänsä kohdalla...

Tämä talo ei ollut Starojen saarelta vaan pelkästään rikkaiden, mutta torni oli niin kiva, että se pääsi edustamaan koko populaatiota.

Asuntoesittelyjen jälkeen palasimmekin jo satamaan ja satamasta takasin hotellille. Eipä ollut kummoinen kierros, ilmeisesti Miamin keskusta-alueella vain ei sitten ollut mitään nähtävää.

Illan päätteeksi menin syömään läheisen Espanola wayn espanjalaiseen ravintolaan.
Ennen annosten tilaamista varmistin että ovatko annokset normaaleita vai amerikkalaiseen tapaan, ihmetteli hieman kysymystä. Kertoi että kaksi annosta riittää per asiakas. Ihan maistelu mielessä otin vielä yhden annoksen lisää kaksi syötyäni ja se tosiaan oli riittävästi. Normaalistihan tapas annokset ovat varsin pieniä.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona 28.10 palasin vuokraamaan polkupyörän. Ajoin South Beachin kautta 23 streetille ja käännyin Dade Bulvardille joka vei Venetsian rantatielle. Pääsin ajelemaan oikein pyörätietä pitkin, joka oli oma kaistansa tien reunassa. Tie kulki kolmen saaren kautta mantereelle. Jatkoin Biscayane Bulevardia Bayside ostoskeskuksen ohi Bayfront puistoon.
Suunnitelmana oli, että ajan vielä eteenpäin Virginia Keyn saarelle, käyn pulahtamassa meressä ja palaan raikkaana keskustaan pikku automaattimetro ajelulle, syömään ja ostamaan HRC pinssin.

Downtownissa puikkelehti talojen välissä automaattimetro.

Näkymää Vuosaaren Aurinkolahteen... eiku Brickell Keyn kaupunginosaan.

Jatkoin pyörätien tapaista Brickell Avenuen vartta, jossa oli jonkin verran tungosta. Korkeista toimistotaloista singahteli porukkaa lounastauolle.
Matka jatkui nelikaistaisen Rickenbacker rantatien vierusta kohti Virginia Keyn uimarantaa.
Korkea silta toimi hyvänä viimeisenä kirittäjänä ennen rantsua. Olin jo lähes sillan korkeimmassa kohdassa kun pyörän takakumi puhkesi%#@@=#!

Jahas, paluumatkahan olisi toiseksi suorinta suorinta reittiä sellaiset 15km, suorin olisi uida 5km. Työnsin polkupyörän läheiseen huvivenesatamaan ja soitin pyörävuokraamoon, "Joo, tuo se pyörä tänne niin saat toisen tilalle, muuta emme voi tehdä".
Vaihdoin hikisen paidan pois (ehti siitäkin toiminnasta joku turisti räppäistä kuvan, vaikkei aluksi tietämillä näkynytkään ketään) ja kävin ostamassa pitsanpalan ja juotavaa sataman kaupasta. Taksi toi porukkaa satamaan ja sen palatessa pysäytin sen. Kuski arveli pyörän mahtuvan sellaisenaan kyytiin. Ei mennyt konttiin, entä takapenkille, melkein. Onneksi eturengas oli pikalukolla kiinni, joten renkaan tyhjennyksen jälkeen (jarrupalat kanitti vastaan jos rengas täysi) sen sai irti.
Kuski ihmetteli olinko tosiaan sillä helteellä lähtenyt matkaan Miami beachilta asti. Työmatkapyöräily selitykset eivät paljon auttaneet vaan kuski jatkoi pään pudisteluaan.
Ajettiin Miami Beachille MacArthur Causewayta, jonka varrelta monessa elokuvassa on kuvattu pätkä, joissa taustalla näkyy risteilyaluksia. Tällä kertaa satamassa ei ollut yhtään laivaa.
Paras mahdollisuus laivojen näkemiseen on kuulemma perjantaista sunnuntaihin, kun matkustajien vaihto tapahtuu.
Taksi maksoi tippeineen $35 ja pyörän vuokra $24, vähän jäi paha maku suuhun tapauksesta.

Riensinkin huuhtelemaan maun pois South Beachin aaltoihin. Vaikka rantatuolivuokraamo oli enää 2h auki, olisi halunnut tuolista kokopäivän hinnan, jätin ottamatta.
Jätin tavarat rannalle ja kävin pulahtamassa meressä.
Toisella kerralla otin kameran mukaan. Menin sen verran syvälle, että saisin hieman enemmän rantaviivaa kuviin. Kamera korkealla päänpäällä alkoi tuntumaan, kuin aallot olisivat heti alkaneet kasvaa, kun kameran toi veden lähettyville. Ilman kameran kastelua pääsin kyllä merestä takaisin.
Kävelin toista kilometriä takaisi hotellille merenrantaa pitkin, samalla todeten että kyllä niiden CSI Miami miesten täytyy olla tosi cooleja, kun niillä ei näytä koskaan olevan kuuma tässä pätsissä.

South Beach vilahtelee aika usein mm. CSI Miami tv-sarjan täytekuvissa, joissa pitkä hiekkaranta tornitaloineen.

Jäi se kaupungin siluettikuva ottamatta myös pyöräretkellä, joten suuntasin auringon laskiessa takaisin Virginia Keyn suuntaan autolla. Meinasin poiketa hakemassa kaverille HRC pinssin, mutta läheisellä areenalla oli alkamassa koripallo-ottelu, joten parkkipaikat olivatkin myynnissä $20 hintaan, turhan kallista.

Miamin keskustaa Rickenbacker Causawaylta nähtynä.

Kuvan oton jälkeen palasin vielä samaa kautta, jospa ylihinnoittelijat olisivat jo poistuneet. Nyt näytti hinnat jo hieman tippuneen, sillä yksi kaveri mainosti parkkia $15 hintaan ja toinen yritti seistä edessä $20 kyltteineen, olisi melkein siitä kissa-ja hiirileikin näkemisestä voinut maksaa ao. summan. Tsori Linkku, nyt jäi pinssi saamatta.

Illan päätteeksi kävin vielä itsepalvelupesulassa pesemässä kassillisen pyykkiä.
Seuraavana päivänä lähdin kohti Key Westiä.

Kennedy Space Center, Florida

Terveisiä täältä painottomalta lennolta!
No ei nyt suinkaan, kehtasin juksata muutamia lähettämällä ao. kuvan höpölöpö tekstin kera. En pyydä anteeksi vaan toivon että uskoitte :-)
Kuva on otettu ns. bluescreenia vasten, minä, kamera ja kameralaukku kuvattiin erikseen ja kuvankäsittelyllä liitettiin avaruusasema kuvaan.

Matkalla Cocoa Beachilta Kennedyn avaruuskeskukselle poikkesin katsomaan minkälaisia risteilijöitä Cape Canaveralin satamasta löytyisi. Disneyn Wonder, Carnivalin joku alus ja Royal Caribbeanin Freedom of the Seas oli laiturissa. Alue oli varsin tiukasti aidattu, joten en viitsinyt lähteä sen enempää kuvauspaikkoja etsimään.

Disneyn alus tekee kesällä 2010 muutaman Itämerenpurjehduksen joissa kahdessa on kohteena myös Helsinki.
Aluksen takana näkyy osa Freedom of the Seas alusta joka on rakennettu Turun telakalla.

Matkaani suunnitellessani kesällä näytti tilanne hyvältä, Ares 1 avaruusraketin ensimmäinen testilento oli siirretty lokakuun alusta kuun loppuun. NASAn sivujen kautta ei saanut kuitenkaan vielä ostettua erillistä lippua seuraamaan tapahtumaa, kuten avaruussukkulan laukaisun tapahtuessa on mahdollista.
Päättelin että liput tulevat myöhemmin myyntiin, näin ei tapahtunut ja jossain vaiheessa laukaisu oli siirtynyt 27.päivään, huonoon ajankohtaan matkani kannalta, missasin laukaisun.

Ostin sisäänpääsylipun $38 lisäksi erillisen kiertoajelun $21 teemalla Cape Canaveral ennen ja nyt. Seuraava vapaa kierros oli klo 12:50, joten en uskaltanut lähteä toiselle kiertoajelulle, joka olisi ollut ilmainen, kun en ollut varma ehdinkö ajoissa takaisin.
Vierailijakeskuksen lisäksi alueella on 3 muuta kohdetta joihin turisteja kuljetetaan sisäänpääsylipun hinnalla:
Saturn V keskus, jossa oikea 110 metrinen Saturn V kantoraketin, lähtölaukaisu- ja kuuhun laskeutumisesitykset.
LC-39 Näköalatorni, Lyhyt esitys avaruussukkulan valmistamisesta uudelle lennolle ja neljäkerroksisen rakennelman ylätasanteella oleva katselupaikka.
Matkaa LC-39A ja LC-39B laukaisualustoille, joista sukkula lähetetään on kuitenkin varsin huomattava, omat minikiikarit mukaan matkalle.
Kansainvälinen avaruusasema keskus, Lyhyt elokuva kansainvälisestä avaruusasemasta ja pääsee seuraamaan kokoonpanohallissa tapahtuvaa työskentelyä ihka oikeiden avaruuteen lähtevien moduulien kanssa.

Kävin katsomassa aluksi Rakettipuutarhan, jossa oli oikeita raketteja avaruuslentojen alusta sekä suuri Saturn 1B kantoraketti. Sopivasti alkoikin lyhyt esittely eri raketeista.
Ilma alkoi olla tosi kuuma ja sopiva viilentelypaikka olikin museo, jossa käytiin läpi avaruuslentojen alkuaikoja.

Rakettipuutarhasta löytyy mm. lähes Stadionin tornin korkuinen Saturn 1B kantoraketti (68m).

Luonnollisesti Vierailijakeskuksesta löytyi kaksi kerroksinen matkamuistomyymälä jossa tutkin tarjontaa.
Kävin vielä syömässä ennen kiertoajelun alkua. Siitä tulikin mieleen etten voinut olla ostamatta "astronauttien jäätelöä" aiemmin käydessäni Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa.
Jäätelö oli pakastekuivattua, jolloin kaikki kosteus oli poistunut, jäljellä vain erittäin kevyt annos.
Hieman epäillen suhtauduin väittämään että olisi samanmakuista kuin oikea jäätelö.
Ensimmäinen pala maistui lähinnä sellaiselta litran jäätelöpaukkauksen reunaan hieman kuivuneelta jäätelöltä, mutta toinen oli jo ehtaa tavaraa :-)

Ennen ja nyt kiertoajelulla käytiin aluksi Yhdysvaltojen ilmavoimien avaruus- ja ohjusmuseossa.
Ilmavoimien reserviläinen kertoi näyttelyesineistä välillä sopivia humoristisia tarinoita kertoen.

Seuraavaksi siirryttiin laukaisualustalle, josta ensimmäinen amerikkalainen lähetettiin avaruuteen. Laukaisukeskus oli vain parinsadan metrin päässä laukaisualustasta. Alkuaikoinahan raketeilla oli tapana räjähdellä, joten aika hurjat paikat ukoilla ollut.

Laukaisukeskuksen ohjauspaneeli. Hmm, missäköhän se laukaisunappula on. Huomio integroitu tuhkakuppi, löytyyköhän nykyään ;-)

"Piirikortit sattui kärähtämään, joo tulkaa kuorma-autolla että saadaan kaikki samalla kertaa mukaan ".

Poikkesimme myös laukaisualusta 34.llä, jossa Apollo 1 aluksen laukaisuharjoituksissa tapahtuneen tulipalon seurauksena kuoli 3 astronauttia.

Laukaisualusta 34 on pyhitetty Apollo 1 aluksen kuolleen miehistön muistoksi. Pyöreän putken kautta johdettiin vettä, joka vaimentaa ääniaaltoja. Tekniikkaa käytetään tänäkin päivän sukkulan laukaisun yhteydessä.

Kierros jatkui suuren kokoamisrakennuksen ohi Saturn V keskukselle.
Kokoamisrakennus kuulosti tosiaan varsin suurelta, 160 metriä korkea ja kyljessä olevan amerikan-lipun tähtien halkaisija on lähes 2metriä.

110metrinen Saturn 5 raketti oli paloiteltuna hallissa esillä. Vierailija saa näin paremman kuvan eri raketin vaiheiden toiminnasta.

Ei kai mun täältä pitänyt mitään pinssiä tuoda?

Kello oli jo vaille 5 iltapäivällä kun palasin vierailijakeskukselle, paikka oli menossa pikkuhiljaa kiinni.
Nähtävää jäi vielä niin paljon että palasin seuraavana päivänä takaisin. Sisäänpääsylippu oli kaksipäiväinen.

Maanantaina ensimmäiseksi menin katsomaan IMAX teatteriin Space Station 3D elokuvaa, jota olen yrittänyt nähdä sen ilmestymisestä saakka vuodesta 2002 aina kun olen jossain IMAX teatterin nähnyt, vihdoin onnisti ja vieläpä ilman erillismaksua.

Kävin katsomassa avaruussukkulan täysikokoista mallia, jonka jälkeen menin varsinaiseen huvipuistolaitteeseen joka demonstroi avaruussukkulan laukaisua.
Meidät matkustajat laitettiin kapseliin, joka oli sukkulan lastiruumassa.
Penkit tuntuivat siirtyvän 90 asteen kulmaan kuten lähdössä ollaankin ja lähtökiihdytyksessä tosiaan alkoi posket valumaan G-voimasta :-) Kuinka ihmeessä ne sen tekivät.
Painottomaan tilaan siirryttäessä huomasin että selkänojan sisällä oli ilmapussi joka täyttyi ja työnsi matkustajaa eteenpäin antaen hieman fiiliksen että ruvetaanko tässä seuraavaksi leijumaan. Oikein oiva laite!

Lähdin ilmaiselle kiertoajelulle. Bussi ajoi L-39 katselutasanteelle, jossa katsottiin aluksi lyhyt elokuva mitä avaruussukkulalle tehdään sen palattua maahan ja valmistautumisesta seuraavaan lentoon.
Näköalatasanteelta oli näkymä LC-39A ja B laukaisualustoille, joissa toisessa oli Atlantis avaruussukkula ja toisessa seuraavana päivänä laukaistava Ares 1 raketti.

Ares 1 raketti tulee korvaamaan avaruussukkulan lähitulevaisuudessa. Tämän kyseinen koeyksilö suunniteltu laukaisu oli seuraavana päivänä.

Ei tämäkään mikään pieni yksilö ole, huomaa pakettiautot kuvan vasemmassa laidassa.

Crawlwer Transporterilla siirretään avaruussukkula kokoamisrakennukselta laukaisualustalle.
Yhden telakengän paino on vaatimattomat 900kg ja koko härvelin paino 2 700 000 kiloa.

"Oli kyllä sovittu, että tällä kertaa laukaisualusta käännetään niin päin, että saisin itse sukkulasta kuvan". Kai se Atlantis siellä on kun niin sanoivat...

Matka jatkui Saturn 5 keskukseen, jonka passasin koska olin edellispäivänä jo siellä käynyt.
Viimeisenä kohteena oli Kansainvälistä avaruusasemaa käsittelevä kompleksi, jossa pääsi näkemään kokoonpanohalliin komponentteja, joita rakennettiin avaruuteen lähetettäväksi.

Seuraavaksi suuntasinkin autolle ja kohti Miamia Floridan eteläosassa.

Cocoa Beach, Florida

Autoksi sain Floridassa Orlandon Dollarin lentokentän vuokraamolta Dodge Caliberin, puolifarmarin joka tuntui olevan varsinainen rohjake. Vasemmanpuoleinen akseli tai rengas kuulosti pitävän ääntä kuin sillä olisi ajettu kanttikiveen.
ilmastointi piti kummaa vikinää ja vilkkukytkintä sai tosiaan vääntää. Kahdesta ensimmäisestä ongelmasta pääsi, kun laittoi musiikin soimaan sopivalla voluumillä. Edellinen vuokraaja on tainnut olla joku voimakkaan basson ystävä, kun peruutuspeilistä ei meinannut saada selvää kun se alkoi tärisemään niin voimakkaasti.

Varasin huoneen Days Inn hotellista Floridan Cocoa Beachilta Atlantin valtameren rannalta. Katsoin varatessani paikan, että meri olisi aivan vieressä, mutta pimeällä saapuessa paikka näytti varsin tyypilliseltä: maantie jonka varrelta majapaikat löytyivät.
En yöllä viitsinyt enää lähteä seutua katselemaan.
Aamulla tilanne näytti jo paljon paremmalta, merenrantaan näytti olevan matkaa toistasataa metriä. Huone oli Days Inn majapaikoistani tähän mennessä paras, siinä oli oma parvekekin, jota en kyllä paljoa käyttänyt.
Netti toimi loistavasti kaapelin varassa, onkohan koneeni wlan lähetin/vastaanotin vialla...?
Syy ylipäätään Cocoa Beachille tuloon oli Kennedyn avaruuskeskus, jonne oli tarkoitus mennä vierailulle.

Alkuperäinen suunnitelmani seuraamaan lentonäytöstä Meksikonlahden puoleiselle rannalla St. Petersburgiin peruuntui, koko näytös oli peruttu taloudellisen tilanteen vuoksi.

Cocoa Beachin laituri jolta löytyy muutama ravintola ja baari.

Näkymää laiturilta etelään. Lähdin perjantaina "pikku"kävelylle kohti horisonttia.

Päätin ottaa perjantaipäivän rennosti, nukuinkin aamiaisen ohi. Kävelin viereiselle Cocoa Beachin laiturille, jossa otin leivän aamupalaksi. Hiekkarantaa näytti jatkuvan silmänkantamattomiin.
Lähdin kävelemään kohti eteläistä niemenkärkeä hiekkarantaa pitkin. Sopiva tuuli vilvoitti lämmintä ilmaa. Pidin paidan päällä, jottei aurinko polttaisi varsin herkkää ihoani.
Minulla ei ollut kelloa eikä kännykkää mukana, mutta jonkun ajan kävelyn jälkeen totesin, ettei näkymä ollutkaan niemenkärki vaan merisumu oli peittänyt talot joita näytti jatkuvan edelleen horisonttiin saakka. Otin seuraavaksi kiintopisteeksi kirkontornin.
Matkalla pysähdyin syömässä rantaravintolaan "irlantilaisen nachos" annoksen ja pari olutta.
Annos oli rasvaisia ransakanperunoita ja lihanpaloja, päällä sulatettua juustoa. Siinä meni tämänkin kävelyn terveysvaikutukset :-)

Kirkolle päästyä käännyin itään tarkoituksena kävellä niemen toista sivustaa takaisinpäin. Mantereenpuoleinen ranta olikin varsin asuttua. Toiset taloista olivat aivan kiinni rannassa, joten palasin kävelemään takaisinpäin merenrannan puoleista hiekkarantaa.

Ihmisiä oli jonkin verran rantatuoleineen, mutta mitään hirveää ryysistä ei ollut. Mihinkään Torremolinokseen tätä ei voinut verrata. Rannalla kävellessä vastaan tuli vain yksi ravintola Cocoa Beach Pierin lisäksi. Voihan tietenkin olla, että osa ravintoloista oli muutaman sadan metrinpäässä rannasta pusikkojen takana piilossa, mutta se tuskin on todennäköistä.

Pikkuhiljaa alkoi jo jaloissakin kävely tuntumaan. Auringon varjo alkoi olla sen verran pitkä että kello oli varmaa jo yli neljä.
Takaisin hotellille päästyä olin jo aika poikki. Kaikki juomani neste tuntui puskevan otsan kautta ulos. Illemmalla tarkistin päivän kävelymatkan, se oli seitsemäntoista kilometriä! No se oli ihan hyvää veryttelyä muutaman päivän autoilujen jälkeen :-)

Surfareita nähtynä laiturilta.

Illalla Kävin syömässä yhdessä laiturin ravintoloista ja menin katsomaan bändiä, joka soitti parinsadan hengen (istumapaikkoja) ravintolassa. Ei ollut mikään suuri menestys, väkeä oli kolmisenkymmentä josta henkilökuntaa ja bändin porukkaa kymmenen. Luulin ensin että kyseessä on jonkun sortin karaoke, kun laulajan ääni oli hieman tiessään ;-)



Lauantaina jatkoin rennosti. Aamiainen oli viereisen Best Western hotellin tiloissa. Nyt minulle on tosiaan iskostunut mieleen, mikä mannermainen aamiainen on :-)

Vuokrasin rantatuolin ja varjon $24. Löhöillin rantatuolissa koko päivän oluesta välillä nautiskellen. Rantatuoli oli hieman rikki, selkätuki läsähti toisinaan kasaan. Olin kuitenkin kantanut sen niin pitkälle, etten viitsinyt sitä lähteä vaihtamaan. Kokeilin korjata ongelmaa laittamalla pyyhkeenkulman kiristimeksi sun muita mukavia testejä.
Kuuden pullon olutsatsi riitti hyvin iltapäivään. Kävin pari kertaa pulahtamassa meressä ja iltapäivällä syömässä laiturin ravintolassa.

Illalla palasin katsomaan laiturille parin hengen bändiä, muiden soittimien toimen hoiti tietokone.

Sunnuntai aamusta suuntasin autolla Kennedyn avaruuskeskukseen.

Honey Island Swamp ja lento Orlandoon

Lähdin aamulla Pensacolasta kohti Houstonia.
Matkalla pysähdyin muutaman tunnin ajelun jälkeen Slidellissä lähellä New Orleansia Honey Island Swamp nimiselle rämeelle joka on luonnonsuojelualuetta.
Valitettavasti kylmenneet ilmat olivat myös jäähdyttäneet vettä niin paljon, että myös alligaattorit joita varten venekierrokselle lähdin olivat lähestulkoon kaikki menneet talvehtimaan.

Pari alligaattorin poikasta tuotiin näytille ennen veneajelua. Tämä on kaksi vuotias veitikka.

"Nijau! Aina kun ne tuo nuo pahaiset liskot näytille meidän rapsuttaminen loppuu kuin seinään,
minä menen tänne pusikkoon mököttämään".

Kierros tehtiin 20 henkeä vetävillä veneillä, joissa oli 225hv moottori perässä antamassa vauhtia.

Hurrikaani Katariinan aikaan vesi oli noussut tämän talon ensimmäisessä kerroksessa vajaan metrin korkeudelle!

Espanjansammalta roikkui puista suurina rihmastoina. Se ei tapa isäntäkasviaan imemällä siitä ravinteita, vaan se saa kaiken tarvitsemansa ravinteet ilmasta käsin. Oppaan mukaan puut normaalisti olisivat vihreinä lehdistä, mutta syksy oli saapunut myös Louisianaan. Lämpöä kyllä oli vajaat 17 astetta, ei se minusta syksyltä tuntunut.

Käärmeet eivät "kiipeä" veneeseen, mutta saattavat pudota sinne pensaasta, kun veneellä ajetaan kapeista lähes umpeutuneista väylistä läpi.

Ennakkoluuloistani poiketen hyttysiä ei rämeeltä löytynyt. Tämä johtuu oppaan mukaan siitä, että veden vaihtuvuus on niin suurta, ettei hyttysille jää kunnollista munimisalustaa.

"Mä laitan tän lumpeen selkään ja oon liikkumatta, niin kukaan ei huomaa minua".
Veneen kipparilla oli harjaantunut silmä bongaamaan pieniä käärmeitä vedestä, me turistit huomasimme vain kilpikonnasta suuremmat eläimet.

Jalohaikara valkoisine sulkineen oli komea näky.

Paksua huttua.

Matkan aikana tavattiin lukuisten uppotukkien lisäksi myös pari alligaattoria.
Muutaman alun väärän hälytyksen ja suuren hälinän jälkeen jokaisella matkustajalla kriittisyys lisääntyi havainnoidessa ympäröivää aluetta :-)
Edessä vedestä nousee Sypressipuita, vanhimmat puut olivat satoja vuosia vanhoja.

Matka sujui valtatietä ilman suurempia jonoja. Noin 200km ennen Houstonia taivas repesi, vettä tuli ajoittain todella runsaasti, muttei onneksi kuitenkaan samanlaista seinää kuin Galvestonesta palatessani.

Savustustynnyriäkö se vetää?

Varasin Houstonista lähtiessäni samasta La Quinta hotellista huoneen myös paluumatkan yöksi. Sain huoneen moottoritien suuntaan. Aluksi pohdin, etten saa huoneeseen kuuluvan vaimean liikenteen melun vuoksi unta, mutta kyllä näemmä pelkkä autolla ajokin saa kovin väsyneeksi. Kilometrejä kertyi päivän aikana törkeät 850.

Tylsistyneenä maantiemotelleihin, varasin tällä kertaa hyvin toimivan nettiyhteyden kautta Key Westistä huoneen **** hotellista, kun hinta näytti olevan sama kuin useasti käyttämissäni Days Inn hotelleissa. Saas nähdä minkälaisen siivouskaapin $199 saa sellaisesta hotellista...

CO 686 Houstonista Orlandoon.

Lähdin aamusta hyvissä ajoin lentokentälle. Vettä tuli edelleen kaatamalla, ja hotellin piha suorastaan tulvi.
Joitain peräänajoja oli liikenteessä sattunut radiotiedotteiden mukaan, mutta onneksi reitilläni lentokentälle ei ollut ongelmia.

Sen sijaan matkalaukun kanssa tuli ongelmia. Se oli ylipainoinen. Continentalin vastaanottovirkailija kehotti siirtämään jotain pois matkalaukustani, muuten lisämaksu olisi $50,- Olin jo sandaalit ripustanut kameralaukun ulkopuolelle ja USA matkaraamattu oli kädessäni, ei sieltä paljoa pystynyt enää siirtämään.
Päätin ottaa koulurepun pois ja täyttää sen lenkkareilla ja mitä painavan näköistä siinä päällimmäisenä oli. Kysyin virkailijalta voinko ottaa kaksi laukkua koneeseen, se sopi. Olin kuvitellut että toinen matkustamoon vietävä tavara saa olla jokin käsilaukku tai vastaava, mutta nyt meni lähes 6kg reppu ja 10kg kameralaukku.

Portille päästyäni tuli ilmoitus että lento myöhästyisi kahdella tunnilla koska alkuperäiseen koneeseen oli iskenyt salama ja vaihtokone tulisi tilalle.

Boeing 767-400 tuli salaman iskun saaneen koneemme tilalle.

Hakeuduin pistorasian ääreen ja aloin naputtelemaan blogia ja muokkaamaan kuvia.
Tuli ilmoitus lennon myöhästymisestä lisää, kävin syömässä ja naputtelin blogia.
Tuli ilmoitus lennon myöhästymisestä entisestään, joten lentoyhtiö tarjosi virvokkeita ja $8 ateriakupongin.

Koneen saavuttua portille muodostui heti jonoa, mutta ihan turhaan, kesti 45 minuuttia ennen kuin koneeseen pääsi sisään. Mikä ihme siinä on että siihen pitää mennä rynnimään, kun lentolipussa on kuitenkin istumapaikat? Käyhän se tietenkin jaloittelusta... ja saa ainakin käsimatkatavaransa kyytiin, ettei ne vaan jää lähtökentälle ;-)

Matkustajien sisäänpääsystä siihen, että kone oli rullaamassa kiitotien suuntaan vei tunnin aikaa, vaikkei matkustajilta katsottu henkilöpapereita, pelkästään lippu, sekin on vielä mahdollista täällä.

Tämä oli ensimmäinen laajarunko kone jolla olen matkustanut.

Orlandoon saavuttiin vajaat kuusi tuntia myöhässä aikataulusta. Matkatavaroiden saannissa meni jonkin aikaa ja lisäksi Dollarin vuokraamopisteelle oli 25min jono, tämähän alkaa käymään ihan matkustamisesta.