Monument Valley

Monument Valley on alue jossa lännenelokuvista tuttuja kivipaasi maisemia pääsee ihailemaan.

Lähdin liikkeelle Williamsista aamutuimaan aluksi kohti Flagstaffia. Olin varannut etukäteen huoneen Days Inn motellista. Ajattelin että on sekin 60km pois illalla ja seuraavan aamun ajeluista.

Navigattori ei tunnistanut myöskään Days Innin osoitetta, joten katsoin lähikadun osoitteen google mapsista, vaikka pätkivä wifi meinasi viedä hermot.
Huoneessa yhteys toimi noin 2min, jonka jälkeen alkoi pumppaamaan ylös alas. Kävelin koneen kanssa respaan jossa tuntui olevan parempi kenttä.

Flagstaffiin päästyäni jätin matkalaukkuni Days Inn hotellin respaan ja suuntasin kohti Arizonan ja Utahin rajaa. Tarkkaa osoitetta minulla ei ollut, mutta Monument Valleyn turistikeskus oli 163 tien varrella, joten sillä varmaan olisi myös opasteet.

Edellispäivän aikana alkanut tuuli sen kun voimistui. Radiossa varoiteltiin 22m/s puuskittaisista tuulista. Horisontissa siinti ruskea pilvi matkan aikana.
Kohdissa joissa ei ollut kunnollisen kasvillisuuden peittämässä maata, pölysi hiekka oikein kunnolla heikentäen välillä jopa näkyvyyttä. Tien poikki meni pari länkkäreistäkin tuttua irto puskaa, mitä seuraavaksi, mälliä pureskeleva cowboy? Korvaisikohan vakuutus jos sellaisen yliajamisesta syntyisi naarmuja autoon?... siis sen puskan ;-)

Puuskittainen tuuli lennätti hiekkaa tielle matkalla kohti Monument Valleyta Arizonan ja Utahin rajalla.

Kayentan Burger Kingistä löytyi pieni museo Yhdysvaltain laivaston Navajo intiaaneista, jotka olivat olleet viestimiehinä toisen maailmansodan aikana. Heille kehitettiin oma kieli viestiliikenteeseen, jossa sekoituksena Navajo intiaanien ja englannin kieltä. Asia tuli julki suurelle yleisölle vasta 60-luvulla, projekti pidettiin siihen saakka salaisena. Pienenä ongelmana oli intiaanien ulkonäkö sodan aikana, jenkkisotilaat pitivät heitä japanilaisina ja muutaman välikohtauksen jälkeen Navajo-intiaaneille määrättiin henkivartijat.

Pääsylippu Monument Valleyhin oli verhottu parkkimaksuksi. Yhden kukkulan päältä löytyi juuri valmistunut informaatiokeskus matkamuistomyymälöineen, ravintoloineen ja hotelleineen.
Ikiaikaiset kivipaadet, tai suomalaisen mittapuun mukaan laskettuna vuoret näkyivät hyvin vierailukeskuksen terassille.

Monument Valleyn turistikeskukselta näkyviä kivipaaseja. Huomaa auto tiellä, kovin pieneltä näyttää!

Kallioiden väliin sai lähteä ajamaan omalla autolla jos maavara riitti. Reitti oli suht koht hyväkuntoinen, mitä nyt tuuli oli tuonut ohutta hiekkaa maapohjaiselle tielle kuin lumikinoksia ikään.

Paasien väliin pääsi myös opastetulle kiertoajelulle. Voimakas hiekansekainen puuskittainen tuuli teki varmasti kierroksesta ikimuistoisen niihin osallistuneille.

Fordilta kertoivat että ihan kiva kuva, mutta olisi pitänyt kiillottaa renkaat ennen kuvan ottoa ;-)

Toisinaan turistillakin saattaa olla taakka harteillaan...

Matkan pituus oli kaiken kaikkiaan 17mailia. Numeroituja kuvauspaikkoja oli 13 ja pysähtelin muutaman ylimääräisenkin kerran :-)
Koitin pysytellä kuitenkin aina kun mahdollista auton sisällä, Hiekkapuuskissa murut oikein pistelivät.
Aikaa sain kulumaan kierrokseen vajaat 3,5h

Paaseja nähtynä laakson itäpäässä.

Window on hyvä nimi tälle näkymälle. Keksinkin seurata opastetun kiertoajelun porukkaa oikealla näkyvän vuoren rinteelle polkua pitkin, josta avautui taas uusi upea näkymä eri suunnasta.

Taas voi verrata autojen kokoa. Kyllä oikeassa reunassa suunnilleen keskellä on autoja parkissa. (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla)

Tuossahan seisoo joku kaapu-ukko.

Kiertelin matkamuistomyymälässä ja kävin syömässä salaatin ravintolassa. Aurinko oli laskemassa kun lähdin takaisinpäin.
Tankatessa automaatti kysyi postinumeroa, koti postinumeroni ei kelvannut, mutta sitten vaihtoehdoksi tuli "international" jonka jälkeen pystyin tankkaamaan ilman tunnusluvun antamista.

Flagstaffiin pääsin perille kymmenen maissa illalla , päivän aikana oli tullut ajettua 620 kilometriä.

Grand Canyon

Kaikennäköisistä etukäteisvalmisteluista huolimatta aamu ei alkanutkaan niin hyvin kuin olin toivonut. Heräsin 5:45am ja huomasin huoneen oven olevan turvalukon varassa auki!
Sain huoneeseen kaksi korttiavainta, eikä toista tuntunut löytyvän mistään, olinko jättänyt sen lukkoon ulkopuolelle? Ei, ovea ei saanut ulkoa auki, jos avainkortti oli paikallaan ulkopuolella, joten sen pitäisi olla tallessa sisällä.
Olin illalla läimäyttänyt oven kiinni, mutta ovi ei mennytkään lukkoon, vaan työntämällä se aukesi. Ovea piti erikseen vielä vetäistä kiinni. Luonnollisesti korttiavain oli pöydällä muovipussin alla, mutta se löytyi vasta parinkymmenen minuutin etsinnän jälkeen.
En tiedä, oliko oven avannut tuuli vai kojootti.
Motellin mainostama lämmin aamiainen oli vastaavanlainen kuin New Yorkissa, täällä sai lisäksi lämmittää paahtoleipää ja vohvelirautoja oli kaksi kappaletta. Mitään leikkeitä ei ollut. Join pari kuppia teetä ja appelsiinimehua, ettei päivällä tulisi jano.

Olin suunnitelmastani tunnin jäljessä, kun pääsin takaisin Grand Canyonin eteläreunalle. Sain auton hyvin parkkiin aivan vaelluspolun lähettyville.
Maisema oli edelleen MAHTAVA, kuten ensi näkemällä. Vuori- ja kalliomaisemat kiehtoo minua suunnattomasti.

Valmistellessani matkaa lueskelin kansallispuiston sivuja. Useassa otteessa muistutettiin, että kyseessä on karu ympäristö äärimmäisellä lämpötilalla. Kuumimmillaan alhaalla kanjonissa kesällä lämpötila voi nousta yli 40 celsiuksen ja liikkumista klo10-16 pyydettiin välttämään kuumimpaan kesäaikaan.
Samoja ja muita varoituskylttejä näkyi myös matkan varrella,

Esim.
Pystytkö juoksemaan Bostonin maratonin? Margaret Bradley pystyi hieman yli kolmessa tunnissa. Hän oli hyvä yleisurheilija sekä lahjakas lääketieteenopiskelija.
Margaret Bradley kuoli Grand Canyonilla 9.Heinäkuuta 2004 nestehukkaan. Kartan puuttuessa 24kilometrin vaelluksesta tulikin 43kilometriä pitkä.
Hän oli varustautunut vaellukseen 1,5 litralla vettä, kahdella energiapatukalla ja omenalla. He eivät olleet valmistautuneet äärimmäiseen kuumuuteen joka tuona päivänä oli 41astetta.

Hänen ystävänsä selvisi hengissä. Heidän tekemänsä virheet olivat...

Alhaalla kanjonissa on leiripaikkoja joissa voi telttailla, sekä yksi majapaikka, mutta se oli jo hyvissä ajoin varattu täyteen, varauksia aletaan ottaa vastaan 13kk etukäteen!
Teltan malli kannattaa olla kupoli, jossa omat kantavat tukirakenteet. Kolmas vaihtoehto on nukkua taivasalla.
Alunperin oli haaveissa kulkea yhtenä päivänä alas, yöpyä kanjonissa ja seuraavana päivänä tulla ylös. Tuon yöpymisasian epäselvyyden vuoksi lyhensin vaelluksen päivän kestäväksi.

Lähdin liikkeelle 8:40. Alla olevasta kuvasarjasta hieman näkee korkeuseroa joka kanjonissa on. Kiinnitä huomiota yksittäiseen kallionharjaan jossa näyttää olevan lohkare päällä. Valitettavasti mitkään valokuvat joita tähän mennessä olen nähnyt, eivät ole tähän mennessä kuitenkaan onnistuneet tavoittamaan sitä suuruutta joka kanjonilla on. Minun matkani oli hieman yli kilometri alaspäin ja 20km matkaa, josta noin 5km oli suht tasaista maastoa.Näkymää alas kanjoniin Bright Angel polun alkupäästä klo 8:46.

Näkymää polulta tunti myöhemmin 9:57.

Sama kallio 10:30.
Ja Plateau pointilta vajaan kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen.

Olen ollut käsityksessä että amerikkalaisille kaikki pitää tehdä ja ohjeistaa yksinkertaiseksi jostain kumman syystä, "älä kuivaa kissaasi mikroaaltouunissa" jne jne. New Yorkissa kun katsoi sitä ihmismäärää, niin aloin ymmärtämään että jos halutaan asioiden toimivan, niiden pitää olla yksinkertaisia ja helppoja (toinen vaihtoehto ja todennäköisempi kuitenkin on, että joku nostaa sinua vastaan miljardi syytteen kun pistää sen kissan kuivumaan mikroaaltouuniin kun sitä ei erikseen kielletty). Näin ollen ihan oikeasti kuvittelin, että helpoimmaksi mainittu Bright Angelin vaelluspolku olisi korkeuserostaan huolimatta suunnilleen pyörätuolilla ajettavissa, siinähän kulkee muulikaravaanitkin ( joo, eikö ne aikanaan risteytettykin vaikeita olosuhteita varten hevosesta ja aasista)

Polku olikin yllättävän kivinen ja alemmaksi päästessä vain vaikeammaksi meni, ilmeisesti eroosion estoon asetettujen poikittaispölkkyjen vuoksi. Pölkkyjen välissä oli varsin syvät kuopat, joten helpommin pääsi kulkemaan astumalla pölkkyjen päälle, olivat sopivalla etäisyydellä toisistaan, mutta jokaista askelta täytyi katsoa erikseen.

Oho! Ei ollutkaan ihan niin tasaista polkua kuin olin kuvitellut. Korkeuserosta saa vähän käsitystä kun katsoo kuvan vasempaan yläkulmaan, siellä on tulossa pari vaeltajaa vastaan (kuvan saa suurempana klikkaamalla sitä).

Aurinko oli vielä lähtiessä sen verran alhaalla, että ensimmäinen tunti kului lähes kokonaan jyrkänteen varjossa kulkiessa. Ensimmäinen taukopaikka vessalla ja vedenotto paikalla on 1,7mailin (n.2.7km) kohdalla. En vielä lisännyt vettä pulloihin tässä kohtaa, koska minulla oli lähtiessä repussa 2L vettä ja 1L urheilujuomaa.
Vauhtini ei ollut kummoinen, koska pysähdyin aika usein ottamaan kuvia tai muuten vain ihastelemaan maisemaa ja kallionkolojen varjoja sekä kaikkea muuta yhtä tärkeää, naukkailin silloin tällöin myös vettä.

Sopivan ilman ja kuuman raja oli varsin selvä.

Normaaliin tapaan kaikenlainen luonnon tärveleminen ja kasvien sekä kivien keräily oli kiellettyä alueella. Roskansa sain kuskata takaisin mukanaan. Täydellistä harmoniaa alkoi kuitenkin pilaamaan kauhea kailotus, joka kimpoili vuorenseinämistä välillä kovempaa ja välillä vaimeampana. Aargh, joutuuko tätä kuuntelemaan nyt montakin tuntia...
Pienoisena yllätyksenä kyseisen äänen lähteenä oli puistovahti joka jutusteli kulkijoille.
Yllättävän paljon tuli porukkaa vastaan heti "aamu" tuimaan. Sitä ihmettelin, että vielä parin mailin kohdalla tuli porukkaa, joilla todella kevyet kantamukset, olivatko he tulleet ennen auringon nousua, kävelleet alas 3mailin taukopaikalle ja nyt tulossa ylös?

Puistovahti tarjoaa muulille herkkupaloja.

Mahdollisuutena on myös lähteä muulikaravaanin mukana kulkemaan kanjoniin.
Hyvin näytti elikot kulkevan kivikkoisessa maastossa.

3mailin (4,8km) taukopaikalla täytin ensimmäisen tyhjentyneen vesipulloni ja asetuin varjoon lepäilemään ja ihastelemaan maisemaa. Samalla söin pari ostamaani myslihunaja patukkaa ja sipsejä... joo, en keksinyt muuta suolaista tuotetta :-)

Saavuin Indian Gardeniin, joka muistuttaa puutarhaa rehevien lehtipuidensa ansiosta muuten niin kuiva ympäristön keskellä, 4,5 mailin (n. 7,2km) klo 11:40.

Indian Gardenissa on ensimmäinen leiripaikka. Kassit laitettu roikkumaan, ettei ylimääräiset vieraat pääse tutkimaan niitä.

Lepäiltyäni puolisen tuntia ja täytettyäni tyhjäksi käyneen vesipullon lähdin vielä viimeiselle etapille Plateau Pointille, josta on näkymä alas Colorado joelle.

Tämä oli helpoin osuus. Lähes tasaista koko matka. Polku oli lähes irtohiekkaa, jossa aika raskasta kävellä, tästä syystä viereen oli syntynyt toinen polku.
Vastaan tuli raskaana oleva nainen. Olin hieman hämmästynyt, jos maratoonari ei täällä selviä niin miten sitten... Oli hyväkuntoisen oloinen nainen, mutta kuumuus ja tuleva ylöskiipeäminen kyllä voi olla tosi rankka homma. Ehkä hän oli muuli kyydillä liikenteessä, pelastushelikopterin ääntä en päivän aikana kuullut.

Elän täällä unelmaani! Plateau Pointilta aukeni toinen tajunnan räjäyttävä maisema! Toinen jyrkänne, jonka pohjalla kohisi Colorado joki. Joessa kulkevat kumiveneet toimivat hyvänä mittapisteenä, ne olivat pienen pieniä. Palatessani näin kyltin jossa mainittiin korkeuseron olevan lähes 400 metriä. Kokonaisuudessaan siis joelta ylös Kanjonin reunalle tulee eroa 1400metriä!

Hieman väsynyt mutta todella onnellinen! Kaksi huippumaisemaa yhdellä kertaa.
Pidin ohutta pitkähihaista paitaa jottei kädet palaisi auringossa. Jatkolahkeet riisuin jossain vaiheessa. Kunnon hiekkapölykerros ei näemmä suojannut liialta auringolta, vaan takapohkeet hieman punotti illalla.

Näkymää alas Colorado joelle, pienet pisteet ovat kumiveneitä.

Enempään ei kameran zoomi, eikä kuvaajan taiteellinen näkemys pystynyt.

Minulle suositeltiin jo kotipuolessa koskenlaskua Colorado joessa ja nyt voin vain kuvitella minkälaiset maisemat ovat veneestä nähtynä on ylös jyrkänteille, palaan varmasti kun saan kauan odottamani loton jättipotin :-)

Laukkujen ripustukseen laittaminen tosiaan kannattaa. Parikin oravaa kävi tekemässä tuttavuutta, ei minun vaan kassini kanssa. Tiedä vaikka yöpyessä kojoottikin tulisi rapistelemaan... tai käärme!

Lähdin takaisinpäin kolmen vartin lepäilyn jälkeen. Tasangolla kävi koviakin tuulenpuuskia, jotka nostatti ilmaan suuria hiekkapilviä. Indian Gardenissa lämpömittari näytti varjossa 30astetta celsiusta.
Päätin jäädä odottelemaan paahteen hieman laskemista. Viihdykettä minulle tarjosi taas pari oravaa, joita valitettavasti muutama nuori mies syötti "katso, niillä on kuin ihmisen sormet".

Täähän on tuttu juttu jo Brysselistä, mutta lankaan menin taas! Toinen kiinnittää huomion ja toinen koittaa kähveltää laukun sillä aikaa :-)

Vielä yksi kuva pohjois-reunan suuntaan. Olikohan se 234km joka pitää kiertää, taikka kävellen kanjonin poikki 30km(?)

Lämpömittari näytti varjossa 30 astetta Celsiusta Indian Gardenissa.

Aluksi suunnitelmanani oli kävellä viidentoista minuutin pätkiä ja pitää tauko, mutta huomasin että ylöspäin kulkiessa se oli aivan liian utopistinen tavoite. Päätinkin jättää kellon ajattelun sikseen ja kävellä eteenpäin kunnes alkaa ottaa voimille ja jatkaa seuraavaan varjoon. Hyvänä "tupakka"tauon mittarina toimi toffeekarkki jonka imeskelin loppuun. 15:30 tuntui ilma viilenevän selvästi.
Tehot alkoi olemaan tosiaan vähissä, enää ei paljoa tullut kameran kanssa zoomailtua, katsoi vain mihin astuu.
Muutaman retkeilijän kanssa tuli vaihdettua kuulumisia. Yksi setä oikein innostui kun kerroin olevani suomesta, hänen poikansa oli mennyt naimisiin suomalaisen naisen kanssa ja he olivat saaneet juuri lapsen.

Aluksi tavoitteena oli ehtiä ylös hyvissä ajoin ennen auringonlaskua, jotta saisin komeat kuvat punaisina hehkuvista kallioista. Sainkin hyvän tekosyyn jäädä ihastelemaan maisemaa, kun edessä polulla oli useampikin kauris tai mikälienee sorkkaeläin. Uroksella näytti olevan sen verran suuret sarvet, että annoin muiden tuumia kuinka ne ohittaa itse katsellessani komeaa maisemaa. Pakko oli heittää läppänä oravia syöttäneille jätkille "anna ne loput donitsisi noille", kaveri hieman katsoi pitkään :-)

Auringonlaskun varjoja Grand Canyonilla.

Ylhäällä kuvan keskellä näkyy Plateau pointille menevä vaelluspolku.

Kumpi voittaa tuijotuskisan? Elikkolauma siirtyi ystävällisesti polulta seuraavalle tasolle, josta oli hyvä seurata hämmentyneitä turisteja.

Olin takaisin ylhäällä hieman ennen kuutta. Indian Gardenista 7kilometrin kävely vuoristoreittiä ylös kesti hieman päälle 3 tuntia.

Tämä oli mahtava kokemus, jota voin suositella kaikille, jotka tykkäävät luonnossa liikkumisesta.
Väkeä ei ollut reitillä liikaa ainakaan näin syyskuun lopussa ja kelit oli vielä lämpimät (seuraavana aamuna jo alle 5c).
Suosittelen sisäänajettuja kenkiä, jotka tukevat nilkkoja.
Ruokapuoleen kannattaa kiinnittää huomiota, minun kohdalleni ei montaa kauppaa ole sattunut, jossa olisi ollut esim. hedelmiä myynnissä, nyt kun miettii, niin hedelmäiset vauvanruoathan olisi ollut tosi hyvä olla mukana. Mitään keittimiä ei tullut edes mieleen alkaa raahaaman päivän matkalle.
Uskoin ohjeistusta, painavinta mitä kannat mukana on vesi, joten otin järjetelmäkameran yhdellä linssillä mukaan (Canonin G11 pokkrikamera ei ennakkotiedoista huolimatta ollut vielä ilmestynyt kauppoihin joka oli tarkoitus ostaa).

Veyttelin vielä urakan päätteeksi ja vaihdoin paidan ennen autoon istumista, paidan selkäpuoli oli ehtinyt kastua ja kuivua hiestä monta kertaa kassin alla. Jalat menivät jokseenki lukkoon automatkan aikana. kantapäihin oli tullut pienet rakot päivän ikana.
Suihkun jälkeen köpöttelin vaivaisena samaan Steak houseen kuin edellisiltana, pitemmälle en jaksanut suunnistaa.

Kohti Grand Canyonia

Phoenixissa on suuren maailman meininki, autojen hakupaikka oli omassa "terminaalissaan", ainakin se näytti ihan terminaalilta. Lentoasemalta oli sukkulabussi vuokraamorakennukselle joka noin 10min ajomatkan päässä. Eri autovuokraamojen tiskit oli sisällä rinnatusten, eikä muuta toimintaa näyttänyt kahvilaa lukuun ottamatta olevan.
Vuokrasin auton e-autovuokraamon kautta, jossa oli huomattavasti edullisemmat hinnat kuin esim. Budgetilla. Itse vuokraamo josta auton hain oli nimeltään Dollar.

Sain tiskiltä liput ja laput ja ohjeen mennä pari kerrosta alemmaksi. Siellä neiti kertoi, että voin ottaa minkä auton tahansa alueelta 2, avaimet ovat auton ovessa. Tämäpä kummallista, en aikaisemmin tämmöiseen ole törmännytkään.
Olin varannut etukäteen Chevrolet Cobaltin tai vastaavan kokoisen auton, joka oli luettelossa kolmanneksi halvimpana. En halvinta eli pienintä halunnut ottaa, koska tiedossa kuitenkin pitkiä ajomatkoja eikä varmaankaan jaksaisi kokoajan apupolkimia käyttää. Ford Focus oli kuitenkin ainoa autoista, joissa ei näkynyt takakonttiin, muut olivat sellaisia farmarin tyylisiä ilman kontti peitettä.

Navigaattori tulille ja liikenteeseen. Ostin ennen matkaa Navigaattorin ja erikseen tilasin netin kautta Pohjois-Amerikan kartaston (tarjouksessa 44,90).
Ennen lähtöä virkailija vielä teki merkinnät minkä auton olin ottanut.
Suunnitelmana oli ehtiä käymään ensin majapaikassa Williamsin kaupungissa (280km), jättää tavarat ja jatkaa Grand Canyonille (90km) katsomaan paljon kehuttua auringon laskua ja valmistelemaan seuraavan päivän vaellusta alas kanjoniin.

Koneen laskeutumisesta siihen, että olin valtatiellä kaupungin ulkopuolella matkalla kohti Williamsia kului 1 1/2 tuntia. Tiellä oli vielä varsin pitkään 55 mailin rajoitus tietyön takia.
Matkalla kuuntelin mielenkiinnolla radiosta kristillistä kanavaa, jossa tuomittiin Euroopan muuttuvan muslimi uskontoiseksi 30 vuoden sisällä. Perusteena YouTubessa nähty video, jossa kerrottiin muslimiväestön syntyvyyden olevan 9.6 ja kantaväestöllä kahden tietämillä. Lisäksi meuhkattiin vaarasta yhdysvaltojen muuttumisesta kommunistiseksi ja Marxilaiseksi yhteiskunnaksi.
Parempaa musiikkia tuli kuitenkin Wolf kanavalta, jossa muuten illemmalla vanha ystäväni Alice Cooper toimi juontajana. Uskallan kutsua Mr. Cooperia vanhaksi ystäväkseni, koska hän käveli minua ruokatunnilla vastaan Aleksanterinkadulla vuosituhannen alussa ;-)

Kimppakyytikaista, kaksi eteenpäin, neljäs liittymälle 214C ja viides liittymille 214 A&B, kaistoja riittää.

Amerikassa kaikki on suurta, täällä ei tyydytä kuljettamaan polkupyörää tarakalla vaan pistetään koko auto hinaukseen vai miten tuollainen puomikiinnitys sitten ymmärretään. Työkollegat varmasti röyhistävät rintaa ajoneuvon takana olevasta tekstistä :-)

Navigaattoristani ei löytynyt majapaikkani Econo Lodgen osoitetta, mutta googlesta katsoin toisen läheisen kadun osoitteen jonka perusteella suunnistin perille, tai siis perille jossa ao. hotellia ei ollut! Googlekin valehteli, täppä oli väärässä paikassa.

Onneksi Williams on vain muutaman sadan asukkaan kylä/kaupunki ja turisti-infokin löytyi. Kaupunkia halkoo (se kuuluisa) route 66, jonka itään päin menevän kaistan (kulkusuunnat erotettu eripuolille kortteleita) varrella kaikki majapaikat olivat,
Nehän oli kuin elokuvista! Paitsi että paljon siistimpi! Jätin kiireen vilkkaa tavarat huoneeseen ja suuntasin kohti Gran Canyonia.

Matka sujui joutuisasti, aluksi oli kuivan heinikon ja hietikon sekaista maastoa ja tien noustessa pikku hiljaa ylemmäksi, tienvierustat muuttuivat mäntymetsäksi. Matkan varrella näkyi jokin ilmailumuseon tapainen, jonka pihalla oli nelimoottorinen Constellation potkurikone, mutta sitä ei ollut aikaa jäädä tutkimaan.

Grand Canyonin kansallispuiston portilla ei ollut kuin muutaman auton jono. Sisäänpääsy maksu oli $25, jolla pääsee alueelle 7pv ajan. Ajelin opasteiden mukaisesti eteläiselle reunalle ja jätin auton parkkiin.
Muutaman askeleen jälkeen olin Grand Canyonin reunalla! MIKÄ NÄKY! Pudotusta kanjoniin oli kymmeniä, ellei satoja metrejä. Kalliot hohtivat punaisena auringon viime säteistä. Tulin paikalle kuitenkin hieman liian myöhään kuvaamista silmälläpitäen, alkoi olla jo liian pimeää käsivaralta kuvaamiseen, joten istuuduin rauhassa alas katselemaan mahtavaa näkymää illan pimetessä.

Grand Canyonin kalliot hohkavat punaisena auringon viimeisten säteiden osuessa niihin.

Auringon laskettua lähdin autolla kohti länttä katsomaan, mistä Bright Angelen vaellusreitti alas kanjoniin lähtee. Löysin oikean parkkipaikan ja merkkasin sen suosikki merkinnällä navigaattoriin. Seuraavaksi lähdin katsomaan infopistettä. Tässä vaiheessa auringon viimeinenkin kajastus oli kadonnut ja alueella oli todella pimeää. Katuvalaistusta ei ollut. Parkkipaikalta löysin paalun, jossa oli kyltti parkkipaikan toiseen päähän. Kävelin eteenpäin erottaen hieman ääriviivoja. Edessä olevassa talossa oli jokin hälytinlaite päällä, jonka punainen valo toimi hyvänä oppaana. Info oli mennyt kiinni 5pm. Suuntasin takaisin autolle tähtikirkkaan taivaan alla. Keksin käyttää videokameran apuvaloa valaisimena, joka toimikin varsin tehokkaasti vain kahdesta LED lampusta huolimatta.

Navigaattori oli ihan sekaisin teistä tällä alueelle, mutta opasteiden avulla pääsi hyvin pois alueelta.
Suuntasin takaisin Williamsiin jossa kävin kaupassa ostamassa juotavaa ja purtavaa seuraavan päivän vaellusta varten. Suihkun jälkeen kävin syömässä maittavan pihviannoksen viereisessä Rod´s Stake Housessa majapaikkaani vastapäätä.

US90 Phoenixiin

Dodii... New York jätetty taakse ja matka kohti länttä alkaa.

Viikon jäljiltä tuntui matkalaukun pakkaaminen vievän taas kovasti aikaa, menin nukkumaan joskus vajaat 2am ja heräsin 6:30. Lento lähti vasta 9:55am, mutta kun ei aamu ruuhkista tiedä, niin päätin olla ajoissa kentällä.
Hyppäsin 7.10 lentokenttä bussiin Grand Centralin edustalta, siihen samaan jolla tulinkin kaupunkiin. Olin perillä JFK:n 4 terminaalilla jo 7:40am, joten matka ei vienyt kuin puoli tuntia.

Ostin lipun Kaleva Travelin nettimyymälän kautta. Varausvaiheessa ei tullut mieleenkään katsoa matkatavara asioita. Asiaan paneuduin vasta toisen lipun oston yhteydessä, kun sähköpostiini tulleessa vahvistuksessa luki baggage "0". Soitin Kaleva Travelille ja kysyin mitäs tämä meinaa. Kertoivat ettei syytä huoleen, matkatavara-asiat kunnossa. No eipä ollut, toisin kuin Atlantin ylityksellä, tässä jouduin maksamaan matkalaukustani $20 ja oli muuten aika rajoilla, ettei tullut lisämaksua liian painavasta matkalaukusta (ei siellä kyllä kiviä ollut).

Lähtöselvitys oli aika floppi. Pääsin kyllä kirjaantumaan matkustajaksi itsepalveluautomaatilla, sain paikkalipun (en tehnyt etukäteen koska nettiyhteys hotellilla oli heikko, mitä jos yhteys pätkäisee kesken kaiken?), mutta matkatavaran tietokonejärjestelmä oli kaatunut, joten maksut suoritettiin, ei edes kortti höylällä vaan kynällä painamalla paperin läpi.
Virkailijan pahoitellessa tilannetta meinasin vitsailla että tämähän on tuttua vaalijärjestelyistänne Bushin uudelleenvalinnassa, mutta katsoin kuitenkin paremmaksi pitää siinä suhteessa suuni supussa.
Vaikka pääsin suoraan lähtöselvitykseen, aikaa prosessiin kului kaiken kaikkiaan 30minuttia.

Turvatarkastus jono oli lyhyt. Matkalaukun painoa vähentääkseni olin laittanut vaelluskenkäni jalkaan, joka taasen toi omat hankaluutensa turvatarkastuksessa. Kameralaukkuni ei aiheuttanut lisäkyselyitä, kuten niin usein Helsinki-Vantaalla.

Koneen lähtöä odotellessa kävin korvaamassa puuttuneen aamiaisen teellä ja kinkkukolmioleivällä. Ikkunan vierusta kulki pitkä pöytä johon olisi ollut mahdollisuus kiinnittää läppäri kaapelilla. Myös sähkönsyöttö oli järjestetty.
Macbookin muuntaja on muuten varsin nerokkaasti suunniteltu, itse pistotulppa, se mikä menee seinään, on irrotettavissa ja vaihdettavissa pidempään kaapeliin. Voisin kuvitella, että varaosana voisi ostaa myös jenkki pistorasiaan käyvän liittimen. Ei kyllä osunut silmään, kun kävin uutta akkua etsimässä N.Y:n Apple storessa.

US Airwaysin Airbus A320 odottaa matkustajia John F. Kennedyn lentokentällä New Yorkissa.

Lentokoneena oli Airbus A320 ja minulla oli paikka 9E. Olin keskellä kolmen ryhmää ja takanani hätäuloskäynti, joka tarkoitti, ettei penkkiä saanut kallistettua. Vapaita paikkoja koneessa ei ollut. Kun edellä istuva kallisti penkkiään, alkoi tila käymään varsin pieneksi, niin pieneksi, että suunnittelemani 5:28 pituisen lennon hyväksikäyttö blogitekstien esikirjoitteluun täytyi unohtaa, päädyin perinteisempään postikorttien kirjoitteluun :-)
Ruoka oli erikseen maksullista joten jätin sen väliin. Aikaani kulutin myös Rough Guide The USA:n lueskeluun.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli hätäuloskäyntien toiminnan opettaminen siinä istuville matkustajille. Kysely tämän jälkeen meni suurin piirtein "FAA vaatii minua kysymään teiltä ymmärsittekö kertomani, teidän täytyy vastata minulle ääneen kyllä taikka ei", sitten kaikki 12 matkustajaa (kaksi hätäuloskäyntiä molemmin puolin) vastasivat vuorollaan "kyllä". Hiljenisiköhän koko kone, jos vastaisi "No"?

Ostin lentolipun vain Phoenixiin saakka, järkeiltyäni pääseväni autolla nopeammin perille kuin jäädessäni odottamaan jatkoyhteyttä vajaan 200km lennolle Flagstafiin, joka lähempänä Grand Canyonia. Lento saapui Phoenixiin etuajassa.
Koneeseen astuttaessa kiinnitin huomiota että lento AA90 meni Phoenixiin ja siitä edelleen Portlandiin joka Oregonin osavaltiossa maan luoteisosassa, täähän on ihan postibussi hommaa näillä.

N.Y.C yleisiä kulkuneuvoja

Subway tuntui toimivan hyvin, vaikka populaa oli jonakin kellonaikoina hirvittävästi liikkeellä. Vaunut olivat siistejä ja ilmastoituja. Ilmastointi oli mukava, muttei ihan loppuun asti suunniteltu(?), sillä johonkinhan se kylmennyksestä johtuva kuuma ilmakin pitää työntää ja se oli tunneliverkko. Näin ollen asemilla oli toisinaan tuskastuttavan kuuma. Siinä ei paljoa saunaa kaivannut.

Vieläkään en löytänyt sitä onnelaa, jossa ihmiset hymyssä suin kulkevat julkisilla. Näytti porukoilla olevan ihan perusilme päällä kuten Helsingissä, Lontoossa, Moskovassa ja Pariisissa ja...
Eikun oon vaan kuullut että on se niin hirveetä kun Helsingin metrossa ja junissa ihmiset ei hymyile, sen paratiisin etsintä jatkuu...

Subwayn vaunu saapuu Wall Streetin asemalle. Huomaa kuljettajan kuulosuojaimet. Kuvia näkee muuten isompana klikkaamalla kuvaa.

Välillä sattui kohdille tyhjempiäkin vaunuja. En raaski ottaa kuvia joissa ihmiset mukana, koska jotkut ei välttämättä tahdo kuvaansa esim. internetiin.

Pikalinjat eivät pysähdy kaikilla asemilla.
Minulla oli käytössä turisti-infosta saatu kartta, jossa ei oltu eroteltu millä pysäkeillä mikäkin linja pysähtyy. Sen huomasin vasta, kun olin päässyt pitkälle Manhattanin puolelta Queensiin.

Väkeä tulee ja Asuu New Yorkissa ympäri maailmaa ja opasteetkin hieman useammalla kielellä.
En noista väkkyröistä osaa sanoa, mutta kuvasta päättelisin "Stay out of the closing doors, please".

Pieni yllätys oli muuten New Yorkiin saapuessa JFK:n lentoaseman terminaali 8:sta ulos tullessa yleiselle puolelle, ettei siellä ollut mitään kummoista härdelliä, enemmänkin maakunta kentän unelias tunnelma. Eikö täällä tarvitsekaan pitää tavaroistaan kynsin ja hampain kiinni ettei kukaan vaan vie niitä?
Samanlainen turvallinen tai rauhallinen tunne oli myös Grand Centralin suuressa hallissa, kun astui sivuun kiireisestä ihmismassasta joka hiihti aseman läpi. Mitään epämääräisiä porukoita ei näkynyt ja mihin ihmeeseen ne kaikki tallatut purukumit lattialta on joutuneet ;-)

Grand Central aseman lippuhallia sunnuntai iltana.

Otin muiden turistien tavoin Grand Centralin asemalla kuvia. Kuten mainitsin tuossa ensimmäiset 12h New Yorkissa, löytyy täältä subwayn lisäksi metro. Kävin katsomassa minkälainen laite se metro sitten on. Ottaessani kuvia henkilökuntaan kuuluva äijä tuli kysymään mitä touhuilen? Syyskuun 11. iskujen jälkeen ei kuulemma ollut enää suotavaa kuvata mitään julkisia kulkuneuvoja. Saattaa olla, että monopodin päässä oleva järjestelmäkamerani oli hieman raskaamman kaliiberin näköinen kuin kännykamera, joten kiinnitin huomiota zoomaillessani tyhjällä asemalaiturilla.

Metro-North Railroadin vaunuja Grand Centralin asemalla.

Lauantaina kävin huviajelulla köysiradalla Roosevelt Islandille, joka on keskellä East Riveriä, Manhattanin itä puolella. Vieressä kulkee mahtavan kokoinen Queenboron silta.
Saaren perinteisellä jalkapallokentällä oli menossa nappulaliigan peli. Ei taida vieläkään jalkapallo olla tarpeeksi suosittua, kun tytöt ja pojat pelasivat samassa joukkueessa.

Roosevelt Islandin köysiradan vaunu tulossa 2nd Avenuen aseman suunnalta.

Times Square

Times Squaren valoloisto veti minua puoleensa kuin lamppu yöperhosta. Siellä on tosiaan suurkaupungin tuntua.
En näyttänyt kuitenkaan olevan ainoa, jatkuva ihmismassa velloi alueen läpi, toiset jäivät istuskelemaan monitasoiselle katselukorokkeelle aukio päähän.
Katselukoroke olikin Broadway esitysten myyntipisteen katto. Päivällä rakennelmaa kiersi satojen ihmisten jono.

Näkymää Times Squarelta päiväaikaan.

Lähdin kameran kanssa kuvaamaan näkymiä ilta aikaan lauantaina, mutta matkalla alkoi satamaan vettä. Tuumasin aluksi ettei se haittaa, asfaltista heijastuva valohan näyttää vielä paremmalta. Mieleen ei kuitenkaan tullut, että siinähän kastuu... varsinkin kamera. Vierailusta tulikin varsin turha ainakin kuvaamisen kannalta.

Chrysler Building East 42th kadulta nähtynä. Etualalla Grand Central.

Sunnuntaina uusi yritys. Ajoin metrolla Lexingtonin ja East 59th kadun metroasemalle ja kävelin Applen kaupalle.
Kävin aikaisemmin ostamassa uuden akun Macbookiini, vanha akku ei enää kolmevuotiaana kestänyt kuin tunnin tai puolitoista.
Sunnuntain jatkunut sade oli loppunut. Vein vanhan akun kauppaan kierrätykseen, eihän sitä voi periaatteista matkustellessakaan luopua (tätä kommenttia saan varmaan myöhemmin katua)

Applen kauppa löytyy 5th Avenuen ja East 59th Streetin kulmasta.

Katukeittiöstä saa mitäänsanomattoman hodarin parilla taalalla. En tiedä johtuiko toisinaan näkyvä voimakas savu marinaadista vai mistä, mutta jos vieressä sattui liikennevaloissa seisomaan, ei käry herättänyt ruokahalua vaan sai silmät kirveltämään.

Takseja ja valomerta 7th Avenuen ja W46th streetin kulmassa Times Squarella.

Kävelin 59th Streetiä keskuspuiston vierustaa 7th Avenuelle. Elokuvista tutut portieerit näytti olevan joka talon aulassa. käännyin 7th Avenuelle ja kävelin siitä Times Squarelle.

Näkymää Broadwaylta W47th Streetin suuntaan Times Squarella.

Broadway on kävelykatu aluetta Times Squaren kohdalla. Kadulta löytyy pöytiä ja penkkejä joihin voi istahtaa. Täälläkin olisi voinut tehdä pisnestä tarjoutumalla ottamaan kuvia ihmisistä heidän omalla kamerallaan :-)

Broadwayn ja 7th Avenuen kulmauksessa näkymää pohjoiseen.

Times Squarella näkymää Broadwaylta 7th Avenuen ja W43rd Streetin kulmaan

New Yorkilainen taksi 7th Avenuella Times Squaren kohdalla.

Muutama räpsy viikon varrelta N.Y.C

Lauantai-iltana alkanut sade jatkui myös sunnuntaina. Sopiva ilma pyykkipäivälle.
Katsoin keltaisilta sivuilta lähistön itsepalvelupesuloita joita merkkasin varmuudeksi muutaman karttaan. Puhelinluettelossa oli sivun verran pesuloita ja 30 sivua juristeja, oli pakko laskea sivut kun osui silmään.

Koneellinen pyykkiä maksoi $2,5. neljännesdollarin kolikolla sai kuivausrummusta 6min aikaa.
Sukkia en uskaltanut laittaa rumpuun. Ne eivät kuivuneet hotellillakaan, joten märät sukat seurasivat aina Arizonan saakka.

Sateista New Yorkia sunnuntai aamuna.

Punainen piipaa auto kurvaa E40th streetin ja Lexingtonin kulmassa.

Poliisi Nissan Brooklynissä.

Poliisi Ford E42th Streetillä Grand Centralin kulmalla.

Battery parkissa osui silmään patsaan juuressa oleva Ruotsin lippu, mitä ihmettä eihän ne ole käyneet sotia viimeiseen 200-vuoteen. Kyseessä Koreansodan muistomerkki johon ruotsalaiset osallistuivat osana YK-joukkoja.

West 34th streetin, 6th avenuen ja Broadwayn risteyksestä. Tällainenhan on loistava opaskartta.
Jokainen ympyrä meinaa 2min kävelyä.

Kuinkahan Fast tuon auton saa tuolta ylähyllyltä oikeasti. No joo, kai ne vähän kyselee koska autot tullaan hakemaan pois.

Olin valmiiksi katsellut NHL kalenteria, mutta oikeastaan mitkään ottelut ei osunut hyvin aikatauluun. Torstaina päätin piipahtaa Madison Squre Gardenilla. Siellä kuljeksikin porukkaa N.Y. Rangers paidat päällä. Harjoitusottelu N.Y. Rangers vs. Washington Capitals oli alkamassa.
Paikka 41. riviltä maksoi $68.

Ei ihan NHL ottelu, vaikka NHL jengit pelaamassakin. Halli oli puolillaan porukkaa. Eniten tunnelmaa tuntui kohottavan maalien (3-2 kotivoitto) lisäksi tappelut jäällä. Tuomareilla ei näyttänyt olevan kiire keskeyttämään painia.